Vanheneva oopperadiiva ei pääse eroon menneisyydestä Marjo Heiskasen tarkkanäköisessä romaanissa – arviossa Magdan aaria

Kuvat: Siltala / Laura Malmivaara

Oopperadiiva Magda Back on päätynyt rouvaksi pohjoiseen kaupunkiin ja käyttää aikansa lähinnä ikkunasta ulos katsomiseen ja lukuisien kukkamaljakoiden hoitamiseen. Pitkän tauon jälkeen hän saa pyynnön tehdä sivuroolin produktiossa.

Pyynnön esittää Magdan nuori manageri Ion, jota nainen odottaa vierailulle sekä uteliaana että pelokkaana. Entinen loisto pukijoineen, yleisön ihailuineen ja kukkatervehdyksineen houkuttaisi, mutta epäilys omasta asemasta kalvaa.

”Siihen minut on tehty, ihailtavaksi. Joku totta vieköön saisi pyytää minulta joskus jotain. Nyt sitten on pyydetty ja pyydellään edelleen ja minä olen ryhtymäisilläni, vaikken edes ymmärrä, mihin. Rooli on niin merkillisen nykyaikainen. Ja olematon.”

Marjo Heiskanen on kirjoittanut Magdan aarian (Siltala, 2025) lähes täysin sisäiseksi monologiksi, jonka vähät nykyhetken tapahtumat sijoittuvat pääosin kerrostaloasuntoon. Lukija pääsee kuitenkin kertojan pään sisällä matkustamaan lapsuuden kotimaasta Romaniasta Etelä-Afrikkaan, Milanoon, Wieniin ja moniin muihin suuriin oopperakaupunkeihin.

Eikä matka ole mikään kaunis kehityskertomus vaan raadollisuudessaan myötätuntoa herättävä ja hetkittäin jopa hauska!

Se kertoo, miten diktaattori Nicolae Ceaușescun Elena-vaimon suojatista kasvaa itsekeskeinen ja epävarmuudessaan itsensä kovettava taiteilija. Se esittelee tukijoita ja ihailijoita ja tietenkin myös kilpailijoita ja kampittajia.

Nykyinen puoliso, Ankka eli hauskasti yhden vastaroolin mukaisen nimen omaava Anckarström, on jatkuvasti Magdan ajatuksissa. Aktiivisesti maailmaa kiertävää fyysikkoa ei kuitenkaan tavata kertaakaan kirjan aikana. Pohdin jopa, onko miestä olemassakaan.

Muita läheisiä ei ainakaan ole, sillä tytärkin asuu kaukana Australiassa. Magdan tavoite on aina ollut päästä pois ja eteenpäin, minkä vuoksi hän ei ole jäänyt pohtimaan ihmissuhteita eikä etenkään ihmisoikeuksia, tasa-arvoa tai muitakaan tavallisen elämän olosuhteita oopperatalojen ulkopuolella.

Hän on myös tehnyt ratkaisevan virheen, surrut julkisesti Ceaușescujen pariskunnan teloitusta. Sen jälkeen pyynnöt esiintymään ovat loppuneet, vaikka lahjakkuutta ei olekaan kyseenalaistettu.

Mutta nyt ovella on Ion, joka lisäksi muistuttaa kuollutta isäänsä eli Magdan kaivatuinta rakastajaa. Uu-uu-uu, Magda yrittää hyräillä ja avata ääntään, ainakin mielessään, valmistautuessaan Jumal’äänen rooliin ja Ionin ja produktion vaatimuksiin.

* *

Miten vaikeaa onkaan entisen lavojen kaunottaren myöntää, että hän ei enää loista? Helpompaa on kerrata menneitä voittoja ja uuvuttaa niillä sekä itsensä että Ion. Mutta pitääkö vielä päästää sisään harjoituspianisti eli korrepetiittori ja onko pakko suostua koelauluun?

Marjo Heiskanen on tosiaan sisällä musiikkimaailmassa, mikä näkyi jo hänen aiemmassa taiteilijaromaanissaan Mustat koskettimet (2017). Mutta ei Magdan aariaa ole kirjoitettu vain klassisen musiikin tuntijoille, vaikka teoksessa kiinnostavia yksityiskohtia sen maailmasta onkin.

Magda on kuka tahansa vanheneva ihminen, joka ei pysty päästämään irti vanhasta ja tarttumaan uuteen. Magdan aaria kuvaa hienosti, miten menneisyys vyöryy päälle viimeistään loppumetreillä, jos aiemmin ei ole halunnut ja ehtinyt sitä kohdata. Ja kuvaa se myös ihan tavallista vanhenemista, sitä ettei enää pysty hallitsemaan asioita ympärillään.

Ina Ruokolainen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua