Tero Saarinen Companyn 30-vuotinen polku jatkuu vahvasti ja suunnitelmallisesti

Tero Saarinen (Room 7). Kuva: Justus Hirvi

”Tanssi on vapaampi kieli, jokainen käsittää näkemänsä kuitenkin eri tavalla, joten turha antaa mitään sapluunaa. Tanssin hienous on siinä, ettei tarvitse selittää, vaan pystyy välittämään tunteita muulla tavalla.” (Tero Saarinen, AL 28.4.2002)

Kolmen eri sukupolven koreografin ilta Wild Is the Wind juhlistaa Tero Saarinen Companyn 30-vuotista taivalta. Triplaillasta on jo nautittu Helsingissä, ja seuraavaksi teokset valtaavat Tampere-talon Ison salin (13.10.2026). Illassa nähdään Carolyn Carlsonin soolo Room 7 Tero Saariselle, Saarisen duettokoreografia Garden sekä Sonya Lindforsin ryhmäteos Wild Is the Wind.

”On normaali kaari, että teokseen tulee mukaan uusia ihmisiä. Ihaninta on se, että ihmiset, jotka ovat olleet siinä alkuliemessä, pystyvät antamaan tietoa ja taitoa eteenpäin.” (Tero Saarinen, AL 8.3.2014)

Tanssin talon esityksen (24.9.2026) jälkeisessä yleisökeskustelussa Saarinen puhui kauniisti ylisukupolvisesta kättelystä sekä oman 30vuotta täyttävän ryhmänsä halusta löytää uutta ja kurottaa tulevaisuuteen.

Illan teosvalinnat ovat yhtä Saarisen ajatusten kanssa. Saarinen tanssii itse omaan uraansa merkittävästi vaikuttaneen opettajan ja koreografin Carolyn Carlsonin teoksen. Saarisen koreografiassa on ollut mahdollisuus nähdä kaksi eri duettoparia, TSC:ssä jo pitkään tanssineet David Scarantino ja Mikko Lampinen sekä hieman nuorempi pari Elina Häyrynen ja Oskari Kymäläinen. TSC:n ulkopuolelta tulee koreografi Sonya Lindforsin uusi teos, jonka tanssijoina on sekä TSC:n tanssijoita, että Lindforsin kanssa työskennelleitä tanssijoita.

* *

Haastattelin Tero Saarista ensimmäisen kerran Tukholmassa vuonna 2002. Myös siellä nähtiin kolmen teoksen ilta, kun viime kesänä Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla vieraillut Göteborgin Oopperan Baletti (lue lisää täältä) tanssi Jacopo Godanin, Ohad Naharinin sekä Tero Saarisen teokset.

Kaksikymmentäneljä vuotta sitten Saarinen totesi päässeensä kovaan seuraan. Tämän päivän näkökulmasta voisi sanoa, että ansaitusti. Tukholmassa tuolloin nähty Transfigured Night nähtiin myös Tampereella. Erityisesti Tampere-talo on onnekkaasti ollut TSC:n vierailupaikka usealle Saarisen teokselle.

”Tero Saarinen on koreografina ollut minulle aina ihmisyyden tulkki, ilman sukupuolisidonnaisuuksia.” (Kritiikki Morphed, AL 23.9.2015)

”Saarisen teoksista löytää hänelle tyypillisen värisevän liikekielen, mutta variaatiot itse liikemateriaalissa ovat lukemattomat.” (Kritiikki Next of Kin, AL 31.8.2008)

Gardenin liikkeessä tanssijat myös tasapainottavat toisiaan. Kuvassa Mikko Lampinen ja David Scarantino. Kuva: Gaia Rocca

Katson Gardenia. Kuten itselleni usein Saarisen koreografioissa käy, jään kiinni kokonaiskuvaan. Tällä kertaa jättimäiset mustat pallot roikkuvat katosta kuin tummat pilvet ja pusertavat hapen pois omistakin keuhkoista. Valot heijastavat varjoja milloin lattiaan, milloin palloihin. Musiikki vyöryy painostavana pallojen tavoin.

Elina Häyrynen ja Oskari Kymäläinen ovat hämmentyneitä. Liike kelluu ja väräjää, on lähes jatkuvassa epätasapainossa – etsii reittiä puhtaaseen ilmaan. Kirjoitan ”orgaaninen pehmeä ameeba” ja ”sormet!”. Teos on kahden taitavan liikkujan duetto, ja odotan mielenkiinnolla näkeväni myös teoksen toisen duettoparin.

”Kehon liike on niin herkkää, vaikken ymmärräkään mitään.” (Katsojan kommentti kritiikissä Scheme og Things / Vox Balaenae, AL 12.10.2011)

Katsoessani en analysoi tai mieti erityisesti merkityksiä, vaan annan kokemuksen herättää itsessäni erilaisia tunnetiloja. Vasta myöhemmin huomioin teoksen nimen, puutarha, ja löydän oivalluksia yhteydestä luontoon ja sen tuhoutumiseen.

Mutta kuten Saarisen teoksissa usein, myöskään Garden ei pääty tuhoon vaan toivoon. Pallot kohoavat, ja niiden välistä siintää valokiila.

Mikki Kuntun visualisointi vahvistaa Gardenin tunnelmaa ja merkityksiä. Kuva: Justus Hirvi

”Teoksen riitasoinnut, synkkä tulevaisuudenkuva ja eristäytyminen katoavat kauniin seesteisen loppukohtauksen tieltä.” (Kritiikki Breath, AL 14.5.2018)

Monen Saarisen teoksen, myös Gardenin, lavaste- ja valosuunnittelu on Mikki Kuntun. En usko, että koskaan kyllästyn tai petyn Kuntun luomiin visuaalisiin maailmoihin. Vuonna 2014 Morphed-teoksen kritiikkiin (AL 18.8.2014) kirjoitin, että Saarisen kanssa yhteistyötä vuosikausia tehnyt Mikki Kunttu on jälleen onnistunut näyttämön visualisoinnissa. Mietin, miten kykenisin paremmin selittämään, kuinka Kuntun visualisoinnit ovat vahvistaneet ja tukeneet Saarisen koreografioiden tunnelmaa, viestiä ja merkityksiä.

”Yli 40-vuotiaalle tanssijalle tämä on hieno mahdollisuus, kuin erityinen matka. En ollut pitkään aikaan työskennellyt tanssijana toisen koreografin edessä. Nyt koin, että sain työskennellä mestarin kanssa.” (Tero Saarinen, AL 14.6.2009)

* *

Melkein kaksikymmentä vuotta sitten Carolyn Carlson siirsi oman soolokoreografiansa vuodelta 1983 Tero Saarisen tanssittavaksi. Pari vuotta sitten Carlson ja Saarinen palasivat yhdessä tanssisaliin ja vuonna 2024 Room 7 sai ensi-iltansa Italiassa Civitanova Danza -festivaalilla. 

”Kypsä ikä on ihana ikä”, sanoo nyt kuusikymppinen Saarinen. ”Olemme Carolynin kanssa samalla aaltopituudella ja hän halusi tehdä minulle vielä yhden soolon. On iso lahja, että voin vielä esiintyä täällä Tanssin talossa.”

Myös yleisölle Saarisen soolo on lahja. Saarinen ottaa sekä suuren näyttämön että yleisön suvereenisesti haltuunsa. Hän tanssii omassa tilassaan, ei ota kontaktia yleisöön, mutta hypnotisoi kaikki: katsokaa minua. Ja mehän katsomme, hiljaa ja kevyesti hengittäen.

”Koskettavinta HUNTissa on kuitenkin Saarisen antaumuksellinen tanssi. Se vangitsee, tekee haltioituneen iloiseksi ja surulliseksi yhtä aikaa. Sen rehellisyys ja usko liikkeen voimaan on vaikuttavaa.” (Kritiikki Petrushka / HUNT, AL 28.4.2008)

Tero Saarinen ottaa yksin haltuun vaivatta koko suuren näyttämön. Kuva: Luigi Gasparroni

Alussa Saarinen istuu pöydän ääressä. Hän selailee suurta leikekirjaa, kuin lehtijuttuja menneisyydestään. Kun hän lähtee liikkeelle, oman mielikuvan leikekirja osoittautuukin valkeaksi laahukseksi. Ketä hän muistelee? Kuka istuu hänen kanssaan pöytään?

Saarinen tuntuu uppoavan meiltä näkymättömissä oleviin muistoihin. Yksinäisyys, demonit ja rauhalliset hetket virtaavat Saarisen liikkeestä ulos kuin aaveet, henkilöitymättä näkyviksi hahmoiksi.

Lopussa hän peittää pöydän ja tuolit laahuksella, kuin asettaen talon uinumaan ja odottamaan seuraavaa kesää tai seuraavaa omistajaa, ja siirtyy väsyneenä istumaan yksinäiselle tuolille pienen lampun alle.

”Tanssitaiteessa itselleni kaikki loksahtaa paikoilleen. Tässä on se, mitä haluan tehdä tällä elämällä, en edes kyseenalaista sitä.” (Tero Saarinen, AL 9.10.2011)

Yleisökeskustelussa Saarinen kertoo, että tästä sooloyhteistyöstä innostuneena Carolyn Carlson oli sanonut, että hän voisi tehdä toisenkin soolon Saariselle. Ehkä Room 7:n herra ei jääkään istumaan hämärään, vaan vielä poistaa pölylakanan tanssiuransa päältä ja jatkaa sitä. Kaikki on mahdollista.

Tero Saarinen on siinä mielessä poikkeuksellinen oman ryhmän perustanut tanssija-koreografi, että ikääntyessään hän ei ole siirtynyt pelkästään koreografiksi ja hallinnon puolelle, vaan hän on jatkuvasti esiintynyt myös itse. Room 7:n perusteella ei ole mitään syytä lopettaa nytkään.

Illan käsiohjelmassa Saarinen kertoo Carolyn Carlsonista näin: ”Hän on syvästi kiinnostunut edessään olevasta ihmisestä, mikä tekee yhteisestä luovasta prosessista hänen kanssaan etuoikeuden.”

Vuonna 2010 vierailin Bremenissä Saksassa. Saarinen oli tehnyt Tanzcompagnie Oldenburgille ja Tanztheater Bremenille teoksen Double Lives. Tanztheater Bremenin johtaja Patricia Stöckemann kertoi haastattelussa seuraavasti: ”Tero Saarinen oli avoin asioille ja hyvin inspiroiva ihminen, joka hyväksyi erilaiset ihmiset ja etsi koko ajan dialogia heidän välillään.”

Miltä kuulostaa?

* *

Villit, mutta kantaaottavat bileet! Kuva: Justus Hirvi

Ttriplaillan viimeinen teos Sonya Lindforsin Wild Is the Wind on antanut yhteisnimen koko illalle. Tähän asti Tero Saarinen Companyn esitykset ovat koostuneet Saarisen omista koreografioista. Lisäksi TSC on jo pitkään tuottanut Helsinkiin oman esitystoimintansa lisäksi kansainvälisiä vierailuesityksiä. On kuitenkin askel uuteen, että ryhmän 30-vuotisiltaan on otettu mukaan suomalainen koreografi, jonka teos yhdistää hyvin erilaisia tanssijoita ja on koreografin ensimmäinen suuren näyttämön teos.

”Se on vähän kuin lisähapen, uuden mahdollisuuden, löytäminen. … Lisäksi se tarkoittaa inspiraatiota, omassa taiteessa uudistumista, uuden hakemista ja uteliaisuutta.” (Tero Saarinen, haastattelu [teos Breath] AL 23.9.2017)

Wild Is the Windissä tanssii seitsemän tanssitaiteilijaa, joista kolme on TSC:n kuukausipalkkaista tanssijaa. Neljä tanssijaa on mukana Lindforsin kontaktien kautta. Lisäksi näyttämöllä nähdään muusikko Devina Boughton.

Erilaisista tanssitaustoista tuleva porukka laittaa Tanssin talossa bileet käyntiin. Yhtenäiseen, kurinalaiseen liikekieleen ei olisikaan mitään järkeä pyrkiä. Jokainen esiintyjä näyttää oman persoonallisuutensa sekä huikean kykynsä liikkua.

Jokainen esiintyjä tuo oman persoonallisuutensa esiin teoksessa Wild Is the Wind. Kuva: Justus Hirvi

”Musiikkia, puhetta ja tanssia lomittava esitys tykittää rytmiä niin liikkeessä kuin äänessäkin.” (Kritiikki Noir? koreografia Sonya Lindfors, AL 7.8.2014)

Noir?-teoksesta poimimaani lausetta voisi käyttää tästäkin teoksesta. Lindforsin teokset ovat pääsääntöisesti vahvasti yhteiskunnallisesti kantaaottavia ja Lindfors hyödyntää niissä omaa taustaansa sekä ns. mustan esityksen traditioita. Käsiohjelma avaa teoreetikko Thomas DeFrantzin ajatuksia mustasta esityksestä, jonka hän katsoo voivan muotoutua aina uudelleen eri aikoina, paikoissa ja esityskonteksteissa.

Parhaimmillaan Wild Is the Wind koskettaa, esittää kysymyksiä nykyhetkestämme ja saa oman kehon mukaan rytmiin katsomon pimeydessä. Välillä se taas hukkuu tanssijoiden yleiseen häröilyyn ja kohtausten turhaan pitkittämiseen. Uskon kuitenkin, että mukana oleminen on ollut kaikille tekijöille antoisaa ja kiinnostavaa.

”Prosessi on taiteilijuuden jakamista. Tarjoan alustan ja kokoan ja ohjaan, mutta paljon materiaalista on meidän yhdessä tuottamaa tai tanssijoiden tuottamaa. Konseptin tarkoituksena on tulla yhteen, olla yhdessä.” (Sonya Lindfors [teos Swag Lessons], AL 14.5.2027)

Kun tarkastellaan Tero Saarinen Companyn 30-vuotista polkua, ei voi ohittaa yhtä henkilöä. Ensimmäisessä Saarisen haastattelussani (AL 28.4.2002) kirjoitin ryhmästä näin:

”Saarisen oma ryhmä Company Toothpick on perustettu vuonna 1996. […] Toothpick yksin ei pysty elättämään ryhmänsä jäseniä, joten kaikilla heillä kuten Tero Saarisellakin on paljon muitakin töitä. Yhteistyö vaatii Saarisen mukaan ’hirveetä suunnittelua’. Rasituksena Saarinen kokee myös kiintopisteen, yhden työskentelypaikan sekä säännöllisen rahoituksen puuttumisen.”

Tero Saarisen vieressä istui tuolloin Iiris Autio.

Tero Saarinen Companyn voimakaksikko Tero Saarinen ja Iiris Autio. Kuva: Henni Hyvärinen / HC Photo Studio

Tänä päivänä ryhmä on vaihtanut nimensä (vuonna 2002), se saa Suomessa säännöllistä valtion sekä kaupungin tukea, sillä on oma toimisto- ja harjoitustila Helsingissä Kaapelitehtaalla ja sillä on seitsemäntoista kuukausipalkkaista työntekijää, joista osa on tanssijoita. Ryhmä tekee monipuolista työtä yleisötyöstä tanssin koulutukseen ja omista esityksistä vierailuesitysten tuottamiseen. Tero Saarinen Company on esiintynyt 40 maassa.

”Terolla on niin kova luova vaihe menossa, että me muut emme meinaa pysyä perässä”, sanoi Iiris Autio vuonna 2002. Ryhmän kehityksen onni taitaa olla, että Autio ei ole pelkästään pysynyt Saarisen perässä, vaan kulkenut vierellä, hallinnollisesti välillä varmasti pari askelta edessäkin.

”Ollaan Teron kanssa hyviä löytämään lahjakkaita ihmisiä ympärillemme”, totesi Autio minulle Wild Is the Windin väliajalla. ”Meille on tärkeää, miten saamme Teron perinnön pysymään, miten hänen tarinansa jatkuu.”

Tero Saarisesta ja TSC:tä kiinnostuneen kannattaa etsiä käsiinsä Hannele Jyrkän kirjoittama kirja Etsijä – Tero Saarisen tie nykytanssin huipulle (Siltala, 2020; lue arvio).

”Kirja ei myöskään ole mikään päätepiste, elämäkerta, joka kertoisi menneestä, vaan se avaa myös Tero Saarinen Companyn tulevaisuuden haaveita ja tanssihistoriallisesti tärkeitä tavoitteita.” (Kulttuuritoimitus 25.11.2020) 

Tätä juttua kirjoittaessani palasin paitsi omiin juttuihini vuosien varrelta, myös Jyrkän kirjaan. Antoiko se myös avaimen siihen, miksi Tero Saarisen Wild Is the Wind -illassa esittämän soolon nimi on Room 7?

Tero Saarinen Company: Triplailta – Wild Is the Wind Tampere-talossa 13.10.2026 klo 19. Lisätietoa teoksista täältä. Haastattelu- ja kritiikkiotteet kirjoittajan omista jutuista vuosien varrelta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua