Kummitus saa ystäväkseen Koiran ja säveltäjän – arviossa Älä pelkää, PÖÖ!

Kristiina Wallin ja Erika Kallasmaa. Kuvat: Liisa Takala / Teos

Hyviä lastenkirjoja ei ole koskaan liikaa. Lapsiperheiden huomiota ovat kahmineet tietyt klassikot, kuten muumikirjat, vähemmälle ovat jääneet monet muut, uudet ja omintakeiset kotimaiset julkaisut.

Paras lastenkirja on sellainen, jota sekä lapsi että aikuinen jaksavat lukea ja kuunnella. Iltasatuna luettu kirja tekee tehtävänsä parhaiten silloin, kun lapsi nukahtaa tyynenä, vailla pelkoa tai rauhattomuutta.

Kirjailijat ujuttavat tarinoihinsa mielellään opetuksen tai jonkin maailmaa parantavan ajatuksen. Se voi kannustaa ystävyyteen, luonnonsuojeluun tai muuhun hyvänä ja tärkeänä pidettyyn asiaan.

Enemmän tai vähemmän kaikkea tätä sisältää kirjailija Kristiina Wallinin ja kuvittaja Erika Kallasmaan uutuuskirja Älä pelkää, PÖÖ! (Teos, 2026). Runoilijana ja prosaistina tunnetulle Wallinille teos on ensimmäinen lastenkirja.

Nimestäkin voi jo arvailla, että tarina tutustuttaa lukijat kummitukseen. Hahmo on kuitenkin hieman tavallista erilaisempi haamu. Se on nimeltään Kummitus, joka ei iltaunisuuttaan jaksa kummitella öisin. Siksi sen on säikyteltävä pööllään keskellä päivää.

Toinen päähenkilö on säveltäjä Humina, joka tutustuu Kummitukseen lukemastaan sanomalehtijutusta. Sattumalta herra Huminalla on syntymäpäivä, minkä kautta hahmot kietoutuvat yhteen. Kolmantena joukon jatkeeksi liittyy koira, jonka nimi on Koira.

* *

Kummitus on siis hieman epäonnistunut kummitus ja Koira on kulkukoira. Kirjoittaja ei ole nähnyt tarpeelliseksi valita niille sen parempia nimiä. Kummitus vaikuttaa olevan huono säikyttelijä, kun se ei jaksa valvoa ja sitä itseäänkin pelottaa.

Kummituksen kaapu on rispaantunut ja Koira on takkuinen. Kumpikaan ei häikäise kauneudellaan, mutta ajan myötä ne saavat turvaa toisistaan ja säveltäjä Huminasta.

Kristiina Wallinin luoma tarina kertoo ystävyyden voimasta. Kolmikko selviää yhdessä läpi kylmän talven. Kukin niistä on erilaisesta maailmasta lähtöisin, mutta niistä tulee läheisiä.

* *

Älä pelkää, PÖÖ! on kuin arkiseen nykyaikaan päivitetty kertomus vanhoista saduista, joissa kummitukset elävät suurissa kuninkaanlinnoissa pelottelemassa prinssejä ja prinsessoja.

Kiinnostavaa, että Wallinin Kummitus ja säveltäjä Humina nähdään paperisen lehden sivuilta. Yhtä hyvin he voisivat ponkaista esiin modernilta digiruudulta.

Älä pelkää, PÖÖ! tuo mieleen ruotsalaiset Inger ja Lasse Sandbergin, jotka julkaisivat vuonna 1965 satukirjan Lilla spöket Laban. Ulla Ropponen suomensi teoksen 1980-luvulla nimellä Oppiiko lapanen kummittelemaan? (Lasten Parhaat kirjat, 1988).

Ruotsalaistarinassa Labanin pitäisi opetella kummittelemaan isänsä opastuksella kuninkaanlinnassa, mutta Laban epäonnistuu. Sen sijaan tästä Lapasesta tulee prinssin paras ystävä ja leikkikaveri.

* *

Kristiina Wallinin kieli on aika haastavaa. Se ei välttämättä avaudu yhdellä lukemisella edes aikuiselle. Hyviä kirjoja luetaan toki lukemattomia kertoja, mutta onko tekstissä selittämistä vaativia ilmaisuja liikaakin. Miten painoväri pöllähtää ja peitinsiivet kimmeltävät? Lisäksi tapahtumissa on paljon käänteitä. Mielikuvitusta tuo haastavuus epäilemättä ruokkii.

Erika Kallasmaan laatima kuvitus viehättää ilmeikkyydellään. Se pitää kuuntelevan kokijan tarinassa kiinni. Kuvat eivät ole pikkutarkasti piirrettyjä, yksiulotteisia tekstin täydentäjiä. Ne etenevät tarkkailemista vaativina kokonaisuuksina sivu sivun perään.

Kuvitus on tehty musteella ja akvarelliväreillä maalaten erilaisia roiskeita ja viivastoja. Lopullisen kuvamaailman kuvittaja sommittelee maalattuja pintoja leikaten ja liimaten kuin kubistisen kollaasin. Se avaa valtaväylät lentävälle mielikuvitukselle.

Tarinan kolmikon kohtaaminen voi hyvin olla alku jatkuvalle ja kehittyvälle teossarjalle.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua