Terapiaa, pöytätennistä ja outoja otuksia – arvioitavana Juhani Karilan Terapeuttini on ihmissusi

Juhani Karila. Kuvat: Siltala / Laura Malmivaara

Evellä on elämässään vähän vaikea vaihe muun muassa vaikean ihmissuhteen ja menneisyyden käsittelemättömien traumojen vuoksi, joten hän käy käsittelemässä ongelmiaan terapeutin kanssa. Terapeutti on, kuten kirjan nimi kertoo, ihkaoikea ihmissusi, joka pitää vastaanottoaan Helsingin Kruununhaassa. Vaan ei ihmissusi ainoa outo otus Helsingissä ole: talvi on tulossa, ja se tarkoittaa sitä, että Helsinkiä ympäröiviltä vuorilta laskeutuu kaikenlaisia outoja otuksia.

”Kummituseläin kiipesi talon syöksyränniä keltaisessa hatussa ja popliinitakissa kuin painajainen matkalla jonkun uneen.

 

Eve yritti nähdä, liikkuiko ihmissusi huoneessa, mutta erkkerin ikkuna ei paljastanut mitään. Varmaan se istui jo viininpunaisessa nojatuolissaan, ärisi itsekseen ja odotti.”

Selvästikään Juhani Karilan uuden romaanin tapahtumapaikka ei ole ihan se Helsinki ja Suomi, jonka me tunnemme. Tästä vähän kummallisemmasta Helsingistä on kuitenkin kiinnostunut unkarilaislähtöinen kansainvälinen suuryritys, joka haluaisi perustaa Helsinkiin ison konttorin. Kaupungilla pohdiskellaan, sopisiko Ateneum vai Kansallismuseo paremmin konttorin paikaksi – tämä suuryritys nimittäin todella halutaan Helsinkiin piristämään kaupungin taloutta.

Terapian ja ihmissuhteen lisäksi Even elämään mahtuu työ, jossa hän ei tunnu tekevän erityisemmin mitään ja tärkeimpänä intohimona pöytätennis, jota Eve pelaa divaritason joukkueessa. Pöytätenniksen kiivaan tunnelman äärellä Eve voi olla jotenkin rauhassa. Pingissarjassakin meno kuitenkin äityy oudoksi finaalin lähestyessä.

Terapeuttini on ihmissusi (Siltala, 2026) on herkullisen outo kirja, jossa on mukavan vinksahtanut tunnelma. Mistä tässä toden teolla on kyse? Ainakin kirjasta nauttiakseen on tultava toimeen pöytätenniskuvausten kanssa. Yksityiskohtaiset kuvaukset otteluiden käänteistä ovat olleet osalle lukijoista melkoisen kiperä kierrepallo.

Olen jopa hieman yllättynyt, miten happamasti jotkut pöytätennikseen suhtautuvat. En itse ole lajinharrastaja enkä oikeastaan tiedä oikeasta pöytätenniksestä mitään, mutta ottelukuvaukset olivat jännittäviä ja intohimo lajia kohtaan välittyy kirjasta. Karila on kirjoittanut omasta viitosdivaripelaamisestaan ja pöytätennisharrastuksestaan oivallisen Tapa pallo -esseen Imageen vuonna 2018, joten kirjan kuvaukset matalien sarjatasojen pingiksestä ovat kirjailijan omasta kokemusmaailmasta kumpuavia.

Mistä se kaikki muu kummallisuus tulee, on toinen kysymys.

* *

Eve on päähenkilönä vähän raskaanpuoleinen. Hän ei ole helppo ihminen, mutta vaikean käytöksen takana on ihan oikeita traumoja ja kaoottisia minätiloja – eipä muuten tule heti mieleen toista romaania, jossa olisi minätiloista puhuttu – siinä määrin, että terapia, vaikka sitten ihmissuden kanssa, on varmasti tarpeen. Lukijaa Even sekoilu ihmissuhteessaan saattaa koetella. Se on kuitenkin pöytätenniksen ohella kirjan ydinainesta, jota sitten maustaa kaikenlainen fantasiakummallisuus ja toisaalta suomalaisten erityistä luontosuhdetta heijasteleva kuvaus siitä, miten helsinkiläiset vuorilta laskeutuvat otukset vastaanottavat.

Juhani Karila on edelleen mielenkiintoinen kirjailija, joka on onnistunut kirjoittamaan oikein mainion toisen romaanin. (Niitä ennen häneltä on julkaistu kaksi novellikokoelmaa.) Edellisestä on jo aikaa, joten on tätä jonkun verran odoteltukin. Jos odotusaika ja mieltymys esikoista kohtaan on hilannut odotukset kirjan laadusta pilviin, sellaiseen Terapeuttini on ihmissusi ei välttämättä kykene vastaamaan – mutta mikäpä pystyisikään. Ei Karila voi esikoistaan toista kertaakaan kirjoittaa.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua