Petri Tammisen urheilumaailma on suomalaisen miehen maailmaa – arviossa Urheilijaelämäkerta

Kuvat: Niclas Mäkelä / Otava

Petri Tamminen (s. 1996) tunnetaan erityisesti lyhytproosan mestarina. Viitattakoon tässä vaikkapa Muistelmiin (2004), Suomen historiaan (2017) tai tarinakokoelmaan Se sano: unohtumattomat lausahdukset (2021), jotka rakentuvat arkisten tapahtumien ja ilmiöiden keskittyneeseen havainnointiin, kätkössä olevien tunteiden – pelko, häpeä, ilo – hienovaraiseen avaamiseen; ja tämä kaikki viimeisen päälle hiotuissa virkkeissä. Joutokäyntiä ei ole, sitäkin runsaammin rivinvälejä lukijalle itselleen täytettäväksi. Eikä Tamminen petä nytkään.

Urheilijaelämäkerta (Otava, 2023) on freskomainen kokoelma urheiluun liittyviä sattumuksia ja tilanteita Tammisen omassa elämässä. Tapauksia on laskujeni mukaan 70 sijoitettuna 95 sivulle. Napakoita sivun, korkeintaan puolentoista fragmentinomaisia taideteoksia kaikki tyynni. Erityinen merkitys on otsikoilla: kun otsikon jälkeen lukee tekstin, ei juttu välttämättä aina heti täydelleen aukea; mutta kun vilkaisee uudelleen otsikkoa, juttu napsahtaa auki ja lukija kokee itsekin onnistumisen tunteen.

Kauneinta mitä minusta on sanottu

Tytär haki yläkoulun urheilulinjalle. Pääsykokeissa testattiin taitoja kymmenellä eri rastilla.

– Ahaa, sä taidatkin harrastaa lentopalloa, lentopallorastin pitäjä sanoi.

– Eiku iskä vaan opetti, tytär sanoi.

– No hyvin on opettanut.

Teos etenee suurin piirtein kronologisesti Tammisen omista kouluajoista armeijan ja opiskelujen kautta työ- ja perhe-elämään; aina on joku laji – jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, pingis – osana elämää. Urheilun kautta Tamminen tarkkailee itseään, kanssaihmisiä, ympäristöä ja kiteyttää havaintonsa fragmentinomaisiin tuokiokuviin. Niihin on lukijan helppo heittäytyä mukaan. Kukapa ei muista koulun jumppasalin kylmää lautalattiaa, tietoisuutta siitä, että jää taas viimeiseksi luokan parhaan pelaajan valitessa jalkapallojoukkuetta tai puulaakijoukkueen hyvänolon tunnetta voitetun ottelun jälkeen pukuhuoneessa.

Tammisen urheilumaailma on suomalaisen miehen maailmaa: ei puhuta liikoja, mutta on tärkeää osata toimia yhteisen koodiston mukaan ja osata lukea siihen kuuluvaa sanatonta tai ainakin niukkasanaista viestintää. Naiset esiintyvät enemmän tai vähemmän mystisinä hahmoina.

”Muistan myös, että ne tytöt, jotka tulivat rippileirillä uskoon, näyttivät lentopalloa pelatessaan henkistyneiltä, mutta kaikkialla muulla ihan tavallisilta tytöiltä.”

* *

Urheilun sanotaan herättävän suomalaisissa suuria tunteita. Tamminen täydentää kuvaa valottaessaan niitä pieniä tunteita, jotka urheiluun aina liittyvät, mutta jotka eivät aina nouse pintaan arkielämän yhteyksissä. Kouluaikojen nöyryytetyksi tulemisen pelot, joukkueena yhteisesti koetut ilon ja onnistumisen hetket, sanomatta jääneet tunnustuksen sanat, häpeän ja katkeruuden nieleminen; näitä kaikkia Tamminen käsittelee hienovaraisesti ja ymmärtäväisesti, haikealla huumorilla ryydittäen.

Tammisen kerronnan hienouksia on fyysisen ympäristön yksityiskohtien kuvailu muutamalla tarkalla vedolla; marraskuinen pituushyppypaikka, tavarajunan jyskytys lasten juoksuvideon taustalla, näkymä urheiluhallilta pimeään iltaan, vihreä ellipsinmuotoinen hedelmäpastilli Liedon urheilutalon katsomossa. Näitä Tamminen sijoittaa kerronnan lomaan tavalla, joka on omiaan tuomaan kertomuksen mahdollisimman lähelle lukijaa – ikään kuin Tammisen silmin nähtynä.

Koska kirjan rakenteen vuoksi vaaraa juonipaljastuksista ei ole, rohkenen lopuksi liittää mukaan näytteen Tammisen taidosta kertoa – tai sanoittaa, kuten nykyään tavataan sanoa – suuri ja vaikea asia muutamalla näennäisen helpolla vedolla:

Raision Loimun tilanne

Aina kun puhuimme isän kanssa urheilusta, mietin että surullista: isä ja poika puhumassa urheilusta, koska tositunteista ei osata.

Kun isä oli kuollut, mietin kenen kanssa nyt puhua urheilusta.

Urheilijaelämäkerta jättää mukavan jälkimaun. Urheilun viitekehyksen ja niukan kerronnan haikea huumori peittää ensi alkuun ihmisen kasvamisen, oppimisen ja elämän rajallisuuden suuret teemat, mutta laittaa sitten lukijan täyttämään omilla oivalluksillaan rivien välit ja niiden hiljaisuuden. Todellinen hyvän mielen käsikirja.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua