Marissa Mehrin Rusalka on taidokkaasti kirjoitettu mutta liian moneen teemaan kaatuva romaani

20.12.2021
Rusalka

Kuva: Laura Malmivaara / Siltala

KIRJAT | Erilaiset Euroopat kohtaavat miehen lähtiessä etsimään kadonnutta rakastettuaan. Rusalkassa on kiinnostavia ajatuksia, joita voitaisiin käsitellä suomalaisessa kirjallisuudessa enemmänkin.

”Vaikka Rusalka on tiettyyn ajanjaksoon sijoittuva teos, jossa matkustetaan mantereen halki, se välttää liiallisen yksityiskohdilla kikkailun ja siten teeskenteleväiseltä tuntuvan autentikoinnin, joka on suomalaisen proosan toisinaan ilmeneviä syntejä.”

ARVOSTELU

2.5 out of 5 stars

Marissa Mehr: Rusalka – kuiskaajan muotokuva

  • Siltala, 2021.
  • 317 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Neuroottinen, sivistynyt mies matkustaa pitkän matkan takaa junalla tapaamaan vakavaa tautia sairastavaa entistä naisystäväänsä. Perillä miestä odottaa käänne, joka pakottaa hänet tarkastelemaan itseään uudelta kantilta.

Kuulostaako tutulta? Marissa Mehrin Rusalkan (Siltala, 2021) perusideassa on yllättävän paljon yhteistä J. P. Laitisen romaanin Lume (Teos, 2019) kanssa.

Tyylillisesti yhtäläisyyksiä on vuorostaan vähemmän. Kun Laitisen teoksen esikuvilta tuntuivat Thomas Bernhardin monologeina vyöryvät kertomukset ja näkökulma pysyi tiiviisti päähenkilönsä kuumeisissa aivoituksissa, on Mehrin romaani tyyliltään klassisempi, hillitty. Näkökulmiakin on kaksi, ja ne ovat vähemmän solipsistisia.

Idän ja lännen rajat

Rusalka on tyyliltään maagisen realismin perinteistä tietoinen ja siihen hentoisesti itseään yhdistävä. Vedenneitoa tarkoittava nimi viittaa niin Anton Dvorakin sävellykseen kuin toisen päähenkilön muokkautuvaan identiteettiin. Kiinnostavaa kyllä, vedenneitoja on hyödynnetty muutenkin taiteessa viime vuosina, tärkeimpinä esimerkkeinä elokuvataiteen puolelta Robert Eggersin The Lighthouse (2019) ja puolalaisen Agnieszka Smoczyńskan The Lure (2015).

Gerard Monti on kapellimestari, joka on menettänyt kosketuksen taiteeseensa. Kierteeseen on sysännyt päättynyt suhde oopperakuiskaaja Annaan. Vuosikymmenen vierähdettyä Gerard saa kutsun Annan hautajaisiin, vaikka nainen on vielä elossa. Bakteerikammoinen ja herkästi omiin maailmoihinsa kääntyvä Gerard lähtee pitkälle matkalle Brysselistä Riikaan.

Vuoteen 2010 sijoittuvassa romaanissa eletään poikkeustilaa, mitäpä muutakaan, kun Eyjafjallajökullin tulivuori purkautuu Islannissa ja estää lennot. Niinpä Gerard matkustaa halki Euroopan junalla. Toisessa narratiivissa Anna yrittää vuorostaan totutella ajatukseen syövän sairastamisesta ja sitten siitä paranemisesta.

Juna on jostain syystä ollut viime vuosina suomalaisille prosaisteille inspiroiva ympäristö. Rusalkan ja Lumeen lisäksi muun muassa Laura Laakson romaani Suureita ja pieneitä (Aviador, 2021) ja Antti Hurskaisen teos Kuihtuminen (Siltala, 2021) sijoittuvat ainakin osin juniin.

Rusalka on romaani idän ja lännen kohtaamisesta. Anna on epämääräisesti ”idästä” kotoisin, maasta ja kaupungista toiseen vaeltava levoton sielu. Hän on kuin Robert De Niron hahmo Michael Mannin elokuvasta Heat (1995): valmis jättämään kaiken taakseen minä hetkenä hyvänsä. Narratiivissa Anna rinnastetaan turhankin ilmiselvästi kissaan, joka voi liikkua miten lystää välittämättä menneestä ja sinne jääneistä ihmisistä.

Anna suuttuu ”itäeurooppalaisen” kaltaisista termeistä, joita pitää vähättelevinä ja kommunismiin takertuvina. Gerard taas on lännen tuote, toisaalta myös hänen identiteettinsä on värjyvä. Hän on vaihtanut nimensä, joka on ollut alun perin Hugues. Mies yrittää parhaansa omien ennakkoluulojensa myöntämiseksi mutta lipsuu samalla ajatuksissaan vähän väliä tökeröihin yleistyksiin ja suoranaiseen rasismiin.

Edellä kuvattu on yksi tapa esittää asia. Tosiasiassa henkilöt näyttäytyvät hieman eri tavoin riippuen siitä kummalla puolen narratiivia ollaan. Entistä rakastettuaan huomattavasti vanhempi Gerard kuvaa Annan mystisenä, salakavalana ja oikuttelevana olentona. Anna taas näyttäytyy itselleen aika tavallisena parisuhteessa elävänä naisena, joka on yksinkertaisesti elänyt niin kuin tahtoo.

Romaani onkin kertomus miehen ja naisen välisestä suhteesta, jossa maskuliinisuutensa kanssa vääntävää Gerardia, ylpeää eurooppalaista, ärsyttää muun kuin oman sukupuolensa (ja samalla idän) omapäisyys, omaleimaisuus ja haluttomuus sitoutua.

Gerard ei ole ehkä rakastanut Annaa mutta on tuntenut häntä kohtaan jotain epätavallisen voimakasta kiihkoa tai omistushalua, joka purkautuu hölmöläisen hommana, Odysseiana halki Euroopan ja kohti omaa epämukavuusaluetta. Gerard ajattelee Annaa koko matkan ajan pakkomielteisesti ja viskaa siinä sivussa menemään kaiken uraan ja perheeseen liittyvän ylpeyden.

Annan puolella kertomusta Gerardille ei uhrata montaakaan ajatusta. Lähetetty kutsu hautajaisiinkin tapahtuu ohimennen lääketokkurassa eikä sisällä sen kummempaa merkitystä. Anna käy läpi ennen kaikkea nykyistä tilannettaan sairaudesta toipujana, joka joutuu pohtimaan kuka oikeastaan on.

Jos joku haluaa nähdä Annan prosessin allegoriana ”idän” lähihistorian myllerryksestä, ei välttämättä ole täysin väärässä, vaikka kyse ei ole yksin siitä vaan myös yksilön identiteetin mukautumisesta kaiken ohimenevyyteen, tarpeesta uudistaa ja uudistua.

Kansainvälinen hyvässä ja huonossa

Mehr on kirjoittanut maailmoista jotka tuntee, klassisen musiikin rajojen ylittämiseen pyrkivästä kulttuurista, jossa valtasuhteet kuitenkin näkyvät paljaimmillaan, ja eurooppalaisista jännitteistä. Romaani on kansainvälistä laatua. Tarkoitan tätä ristiriitaisessa mielessä, en yksin kehuna.

Kansainvälisyys ei tule esiin vain transeurooppalaisesta asetelmasta, joka on sivumennen sanoen alkanut yleistyä viimeaikaisissa suomalaisissa kevyen taiteen ja viihteen tuotoksissa (mietitään vaikka Juho Kuosmasen menestyselokuvaa Hytti nro 6) ja on Venäjän ja läntisten naapuriensa välien kiristymisen takia entistä enemmän pinnalla.

Kyse on myös siitä, että teoksen kieli on hyvin hallittua, ei suoranaisesti jäykkää mutta erittäin käännettäväksi sopivaa ja vailla silmiinpistävää omaleimaisuutta. Tästä johtuen yli 300-sivuisen romaanin lukee nopeasti, jopa muutamissa tunneissa. Lauseita ei tarvitse pureskella, tosin niistä ei myöskään huumaannu ja tunne katoavansa proosan pyörteeseen.

Rakenteessa paikoin ylikäytetään dramaattisia kappalevaihtoja tai yhden virkkeen kappaleita, joilla yritetään korostaa sanotun merkitystä. Makuasioita, lukijana koen tällaisen alleviivaamisen vaivaannuttavana.

Helsingin Sanomissa Laura Hallamaa huomioi teoksen herättämän kysymyksen. Nimittäin mitä tällä kaikella aineistolla tehdään: vedenneidoilla, kissoilla, lännellä, idällä, musiikilla? Kysymys on aiheellinen ja hankala vastata. Sekametelisopastakin syntyy kaikenlaista kiinnostavaa. Ongelma on, että Rusalka ei ole oikeastaan sitäkään.

Taiteen ei tarvitse sanoa mitään, kaikkea muuta, mutta hillitty ja hallittu kokonaisuus pitää ilmassa turhan montaa palloa, jolloin monista teemoista jokaiseen keskitytään hieman pääsemättä mihinkään sen syvemmälle. Tämäkään ei olisi muuten haitaksi, mutta tasaisesti eteenpäin kulkevan rakenteen vuoksi odottaa tapahtuvaksi ainakin jotain, joka saisi teoksen tuntumaan kokonaisuudelta tai avautumaan toisin kuin sen nyt kulkemaa, ennalta-arvattavaa reittiä. Tarvitseeko lukijaa palvella on eri asia. 

Huolimatta edellä kirjoitetusta teoksessa on tietysti ansionsa. Omaleimaisuuden puute ei tarkoita, etteikö romaania olisi kirjoitettu hyvin. Vaikka se on tiettyyn ajanjaksoon sijoittuva teos, jossa matkustetaan mantereen halki, teksti välttää liiallisen yksityiskohdilla kikkailun ja siten teeskenteleväiseltä tuntuvan autentikoinnin, joka on suomalaisen proosan toisinaan ilmeneviä syntejä.

Teema eurooppalaisista kaksoisstandardeista on myös todella kiinnostava ja liian vähän nähty kirjallisuudessamme, kenties koska emme mielellämme ajattele kuuluvamme etuoikeutettujen joukkoon. Rusalka on punnittu, ajankohtainen romaani, jossa puhutaan kahden aikuisen ihmisen sielujen tilasta, mikä on miellyttävä keidas kaiken pinnallisen mölyn keskellä.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua