Kaunis romaani pohjoisen murteella – arviossa Mattias Timanderin Metsä ei sinusta lähde

Kuvat: Sofia Runarsdotter / Johnny Kniga

Romaanin kertojana on nuori mies, jonka lapsuuteen kuuluu oleellisena osana pieni kylä lähellä pohjoisruotsalaista Kiirunaa. Sieltä kirjailija on itsekin kotoisin, ja se näkyy kuvausten varmuutena ja tekstin elävyytenä.

Kirjan poika asuu perheineen Kiirunassa, mutta kylässä ovat mökki ja se oikea elämä. Poika on pikkuvanha ja kova kuuntelemaan radiota; erityisesti kirjallisuus- ja politiikkaohjelmat saavat tämän ajatukset sinkoilemaan.

Kotona ei kukaan lue eikä koulukaan siihen hoputa; opettajan mielestä viidesluokkalaisen kirjavalikoimaan ei kuulu Thomas Bernhard, ”vaikka tuommonen pikku setä oletkin”. Pikkuvanha alkaa kuitenkin vaivihkaa lukea muun muassa Kafkaa, Flaubertia ja Beckettiä, eikä paluuta ole.

Toisaalta mökillä poika tekee halkohommia, kalastelee, liikkuu luonnossa ja kiertää kyläluutana. Kylässä kaikki tuntevat toisensa ja piipahtajalle on aina kahvia tarjolla. Isossapirtissä on myös pullaa ja toscakakkua, hyväksyvää seuraa ja ihminen, josta tulee tärkeä.

Vanhemmiten poika lähtee Tukholmaan ja tutustuu kirjallisuus- ja kulttuuripiireihin. Söderin kapakat tulevat tutuiksi; elämä on punaviiniä ja unta, mieluisia töitäkin sekä tunnepuolen juttuja. Tämäkään ei kuitenkaan tunnu omalta.

* *

Metsä ei sinusta lähde (Johnny Kniga, 2026) on hieno romaani kodin ja oman itsensä etsimisestä, ja rohkeudesta tehdä sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu. Ihminen voi muuttaa, rakentaa elämän jossakin, palata entiseen, lähteä siitä uuteen, ihan miten vain. Mutta se pitää uskaltaa tehdä.

Harmillista romaanissa ovat vihjailut muun muassa sukusalaisuuksista ja kylän ikiaikaisten riitojen syistä, mutta niihin ei koskaan palata. Ei pitäisi sanoa A, ellei sano B.

Metsä ei sinusta lähde on 26-vuotiaan Mattias Timanderin esikoiskirja. Kielellisesti hän liittyy hyvään seuraan kirjoittaessaan omalla pohjoisella murteellaan, kuten esimerkiksi myös Mikael Niemi, Karin Smirnoff ja Torgny Lindgren.

Jonja Rajalan suomennos pysyy hienosti alkuperäisen tekstin hengessä, murteen luoma tunnelma elää myös suomeksi.

Äänikirjan lukijana Valtteri Turunen kuulostaa siltä, kuin kertoisi omasta elämästään; nappivalinta siis. Kuuntelijakokemus olisi ollut vielä parempi, jos myös ruotsinkielisten sanojen ääntämys olisi mennyt kaikilta osin nappiin.

Leena Reikko

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua