Kuvat: Prins de Vos / Gummerus
KIRJAT | Alankomaalaisen Hanna Bervoetsin romaani on tiivis kuvaus elämästä somealustojen sisältömoderaattorina. Työ on kammottavaa ja työolot modernin epäinhimilliset.
”Kirja kertoo paitsi häiritsevistä somesisällöistä, myös työyhteisön merkityksestä tehtäessä työtä, jollaista kenenkään ei oikeastaan pitäisi joutua tekemään.”
ARVOSTELU
Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä
- Suomentanut Sanna van Leeuwen.
- Gummerus, 2022.
- 140 sivua.
Internetin somealustat ovat täynnä kaikenlaista siivotonta sisältöä ja alustoja halutaan myös käyttää ekstremismin levittämiseen, pahan olon purkamiseen ja yleiseen pahuuteen. Tätä törkyvirtaa vastaan kamppailevat sisältömoderaattorit, joiden työ kuulostaa jo lähtökohtaisesti aivan hirveältä: istu toimistossa ja katsele joka päivä tuntitolkulla somealustojen kammottavinta sisältöä siinä määrin tarkkaan, että pystyt luokittelemaan sen sallituksi tai kielletyksi. Vähemmästäkin lähtee järki. Sisältömoderaattorien onkin raportoitu kärsivän muun muassa PTSD-oireista.
Ei siis ihme, että tämä maailma on kiehtova ympäristö romaanille. Hanna Bervoets ottaa päähenkilökseen Kayleigh’n, joka työskenteli sisältömoderointia somejäteille alihankintana tekevälle firmalle. Kirja on kehystetty Kayleigh’n kirjeeksi häntä vaivanneelle asianajajalle herra Stiticille, joka saalistaa osallistujia ryhmäkanteeseen entistä työnantajaa vastaa. Kayleigh’tä ei kuitenkaan voisi vähempää kiinnostaa, minkä hän tekee hyvin selväksi tämän pienen romaanin 140 sivulla.
Kirjan alkuperäinen hollanninkielinen nimi Wat wij zagen on suomeksi ”Mitä me näimme”. Sitä, Kayleigh kertoo, häneltä edelleen kysytään. Kysymykset ovat sensaationnälkäisiä, niihin odotetaan puistattavaa vastausta. Kerro jotain uutta, jotain aivan kammottavaa – mutta millainen vastaus riittäisi tyydyttämään tällaisia kyselevän?
”Mutta eivät ihmiset sitä halua kuulla. He toivovat minun kertovan jotain uutta, jotain mitä he itse eivät ikinä uskaltaisi katsoa, jotain mitä he eivät osaa edes kuvitella, ja siitä syystä Gregory kysyy: ’Mikä oli pahinta, mitä näit siellä?’ eikä: ’Miten sille tytölle kävi, pystyitkö kenties hankkimaan hänelle apua?’”
Kirja kertoo paitsi niistä kammottavista asioista, joita sisältömoderaattorit joutuvat näkemään, myös nykypäivän työelämästä ja työyhteisöstä, jota vastenmielinen ja surkeissa oloissa tehtävä työ yhdistää, ja toisaalta myös asioista, jotka lopulta lyövät työtovereita erilleen toisistaan. Sopimatonta sisältöä kertoo myös siitä, miten Kayleigh rakastuu Sigridiin työpaikalta ja miten se johtaa siihen, että Kayleigh lopulta jättää työn.
* *
Kirjaa kuvataan takakannessa ilmiöromaaniksi ja sitähän tämä nimenomaan onkin: hyvin vahvasti ajassa kiinni oleva ja ajankohtaista ilmiötä kuvaava teos. Sopimatonta sisältöä on kurkistus maailmaan, joka koskettaa tavalla tai toisella kaikkien elämää, vaikka onkin sellaista siivoamisen kaltaista näkymätöntä ylläpitotyötä, jonka merkitystä ei välttämättä täysin ymmärrä ja jota ei yleensä huomaa, jos se hoidetaan hyvin. Kertaistumalta luettavan tiivis romaani tarraa kiinni, ei jää vellomaan kauheuksiin vaikka onnistuukin puistattamaan pariin otteeseen ja kuvaa taitavasti paitsi sisältömoderointia, myös tämän ajan ihmissuhteita ja työelämää.
Loppusanoissa Bervoets toteaa: ”Tämä teos on fiktiota, henkilöt ja heidän kokemuksensa ovat mielikuvituksen tuotetta. Yhtäläisyydet tositapahtumien kanssa eivät kuitenkaan ole sattumaa.”
Tätä seuraa lähdeluettelo, jonka avulla sisältömoderoinnin maailmaan voi perehtyä tarkemmin, mikäli aihe vielä kiinnostaa. The Irish Timesin artikkeli Facebook’s dirty work in Ireland: ”I had to watch footage of a person being beaten to death” on hyvä lähtökohta.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lehtolan ja Siltamäen nelikätinen staccato hakkaa ilmiöistä kuoret hajalle ja paljastaa kätketyn tyhjyyden – arviossa Kosketus
KIRJAT | Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen uusi esseekokoelma on mäkihyppytermein nautittava suoritus, joka pysyy koossa loppuun asti.
Kilpailua kirjamarkkinoilla keinoja kaihtamatta – arviossa Rebecca F. Kuangin Yellowface
KIRJAT | Jos mielit menestyskirjailijaksi, lue Rebecca F. Kuangin Yellowface. Vai pitäisikö sittenkin sanoa, älä lue.
Insinööri ja meri – Kun Antti Tuuri lähtee vesille, sieltä ei kerätä luontoelämyksiä, vaan merimaileja
KIRJAT | On onni, että Antti Tuuri yhä purjehtii Otavan tähtien alla. Moni muu kustantaja voisi nikotella tästä hieman yksioikoisesta teoksesta.
”Parasta mitä rahalla saa, on vapaus olla ajattelematta rahaa” – Esa Juntunen auttaa rahataitojen haltuun ottamisessa
KIRJAT | ”Meistä kaikista ei voi tulla miljardöörejä, mutta kaikista voi tulla vauraampia”, kirjoittaa Vuoden Sijoittaja 2023 -voittaja Vaurastu viisaasti -teoksessaan ja antaa hyvin konkreettisia ohjeita.
