Kuvat: Poesia / Kimmo Kallio
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan.
”Glitternesteessä queerbarokin haaste otetaan tosissaan.”
ARVOSTELU

Taneli Viljanen: Glitterneste
- Poesia, 2025.
- 133 sivua.
”On tapoja olla, ajatella, tuntea, joita emme voi kuvitella. Ne ovat välttämättömiä. On kehoja, joita emme vielä näe”, julistetaan Taneli Viljasen glittermanifestissa.
Glitterneste muodostaa yhdessä kahden aiemman teoksen, Varjoja, usvaa (2020) ja Pimeä kuu (2023), kanssa ei-binäärisen kirjoituksen trilogian. Glitterneste on teoksena itsenäinen eikä vaadi aiempien osien tuntemista, mutta se liikkuu samojen teemojen äärellä ja pohtii merkitysten väliaikaisuutta ja katoavaisuutta. Se jatkaa muotokokeiluja, jossa yhdistyvät runot ja esseet ja joka vastustaa rajoja.
Teoksen teoreettisena viitekehyksenä toimii queerbarokki, jonka pohdinnalle on omistettu erittäin kiinnostava osuus kirjan loppupuolelta. Kyseessä on barokin uudelleenkuvittelemista, jossa on ”välttämätöntä keksiä uusi tulevaisuus”. Barokki ”ei hyväksy muodon selkeyden, yksinkertaisuuden tai yksiselitteisyyden (fasistisia) ihanteita”. Tässä yhteydessä kieli näyttäytyy sellaisena, että ”se ei kuulu meille”, mutta samalla voi ajatella ”kielen dragia, kielen toisin toistamista, kielen hormonikorvaushoitoa”.
Glitternesteessä muutos ja moniselitteisyys yhdistyvät eri aiheisiin. Yksi niistä on identiteetti, erityisesti kehollisesti tarkasteltuna: ”Tämä ruumis on auki, kesken, liukuva, liukas muljahteleva, ällistyvä, häivähtävä”. Tässä on yhtymäkohtia Aura Siltalan niin ikään tänä syksynä ilmestyneeseen, kyborgiuden kautta transitiota käsittelevään Kyborgikesään (lue arvio). Molemmissa kehojen ei-pysyvyys muodostaa paitsi kokemuksellisen myös yhteiskunnallisen aiheen.
Erilaiset kokemukset maailmasta heijastuvat myös metafyysisemmissä konteksteissa. Erityisen kiinnostavaa on eräänlainen neljännen seinän rikkominen ajan suhteen: ”En tiedä mitä tulee tapahtumaan tämän hetken ja lukemisen hetken välillä, miltä tämä muistiinmerkityn päivämäärän merkitys tulee näyttämään”, puhuja kirjoittaa 1.1.2024. Päivämäärätkään eivät ole pelkkiä objektiivisia merkintöjä. Todellisuuden subjektiivinen kokemus ottaa myös poliittisia muotoja.
Yksi teoksen hienoimmista kohdista kiteyttää yhteen Gazan kansanmurhan uhrien kuolemien absoluuttisuuden ja todellisuuksien korvaamattomuuden filosofisena ajatuksena: ”[j]os jokainen Gazassa tällä viikolla kuollut lapsi olisi saanut elää, millaisia elämänmuotojen kerrostumia maailmaan olisi voinut rakentua, mikä kaikki nyt on kadonnutta… ajan katoamiset, aukot, minne emme näe…”
* *
Glitternesteessä queerbarokin haaste otetaan tosissaan, ja monisyisten, muuttuvien ilmiöiden kuvaamisen ohella se pyrkii myös luomaan uutta itsessään. ”Ehdotuksessa uudeksi mereksi” meri on ”vuoristopuron kaltainen, vaaleanpunaista savua” ja siinä kättä on liikutettava niin, ”että yksi osa sen liikkeen kaarta on feminiininen, toinen osa maskuliininen, kolmas osa jotain muuta: toista liike toisin: yritä toistaa liike samalla tavoin, mutta epäonnistu”. Meri ja merenalaisuus toistuvat fantastisina kuvina, kuten kun puhuja kulkee ”nilviäisten luo, lähempää katsoen niiden limainen pinta kimmeltää auringonlaskun valossa kuin jalokivivuorien loputon ketju”. Tätäkin todellisuus voi olla.
Uutta luovat myös ”homovokalistiset käännökset” espanjankielisistä runoista: niissä Viljanen on ottanut alkutekstien vokaalit, säilyttänyt niiden järjestyksen ja kirjoittanut niiden pohjalta suomenkieliset tekstit: ”Meren lommoissa helyjen vartalot,/ veitsen suisto hohtaa kuvan/ syljen alla, sulavan lumen hauras/ ja harras katse: vulvan nokka, lampun valo.” Runon keinot näyttävät, miltä teoriaosioissa esitellyt konseptit voivat tarkoittaa. Teoksen tekstilajien rajoja liudentava muoto enemmän kuin perustelee itsensä.
Monikerroksisessa teoksessa on myös muutamia kohtia, jotka eivät tunnu nivoutuvan yhteen yhtä olennaisesti kokonaisuuden kanssa. Esimerkiksi metatason pohdinnat kirjoittamisen aktista tuntuvat jäävän irrallisiksi eivätkä nosta esiin yhtä kiinnostavia aspekteja kuin teos yleensä.
Tästäkin huolimatta Glitterneste kimaltelee ja virtaa ja osoittaa, miten muoto ja sisältö voivat nostaa toisistaan esiin jatkuvasti uusia piirteitä.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.







