Hemmottelua vereslihalla – maaginen kohtaa tavanomaisen Eeva Åkerbladin kylpyläfantasiassa Huolenpitoja

22.06.2022

Kuvat: Joonas Puuppo / S&S

KIRJAT | Runojen puhuja saapuu syrjäiseen kylpylään proosaa ja runoa sekoittavassa teoksessa, joka värähtelee monella tapaa samoilla aallonpituuksilla kuin Hayao Miyazakin klassikkoanime Henken kätkemä.

”Maaginen taso toimii, koska sitä esiintyy hyppysellisinä eikä lorauksina.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Eeva Åkerblad: Huolenpitoja

  • S&S, 2022.
  • 106 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

”Ota aikaa itsellesi” on aikamme markkinointilauseita, ja keskusteluissa leijuvat käsitteinä ”me time”, itsensä hemmottelu, itsensä rakastaminen ja ”hyvällä tapaa” itsekkäänä oleminen. Eeva Åkerbladin Huolenpitoja (S&S, 2022) asettuu tätä taustaa vasten, mutta kuorii pois pintakiillon ja tutkii huolehtimista vereslihalla.

Huolenpitoja värähtelee monella tapaa samoilla aallonpituuksilla kuin Hayao Miyazakin klassikkoanime Henkien kätkemä. Runojen puhuja saapuu syrjäiseen kylpylään, jossa sekoittuu kaikki kylpylöistä tuttu — varaukset hoitopöydille, buffetit, ammeissa likoaminen — sekä maagisuus, joka antaa henkilökunnan kadota ja luonnon herätä eloon antropomorfisesti. Kylpytakki ja hieronta kerrallaan puhuja vetää lukijan kylpylään, joka on yhtä aikaa hemmottelua ja täsmennyksiä pakenevaa painostavaa tunnelmaa.

Huolenpitojen maagisuus rakentuu paljolti särkemällä rajoja ihmisten ja muun luonnon välillä ja löytämällä elonmerkkejä sieltä, missä niitä ei yleensä huomata. Eräänä aamuna puhuja tavoittelee hoitajaa, ”mutta hän on jo hypännyt ikkunasta. Ryntään, suuntaan silmäni alas, kivetyksellä leviää nahkajakku, puutarhaan juoksee villieläin, jolla on taipuvat jäsenet ja karkea karva”.

Tai ajaessaan pyörällä, puhuja huomaa, kuinka ”pyörälainan pantti, muinainen manteli, sykähtelee taskuni pohjalla, kun otan sen kämmenelleni on se pieni sydän, aivan lämmin ja punainen ja märkä, lähikuultava pinta rytmissä”.

Taianomaisten yksityiskohtien ripottelu pitkin sivuja maalaa runoista vesivärimäisen somia: perhoset syövät hunajaa iholta, enkeli syöttää lampaita, kello leijuu niityn yllä, ja kosmologina toimiva mäyrä napsauttaa päälle diskovalot.

Maaginen taso toimii, koska sitä esiintyy hyppysellisinä eikä lorauksina. Taianomaisuuden kontrastina on melkein käsinkosketeltava tavanomaisuus. Kun puhuja on varannut hoitoajan sähköisellä lomakkeella, ”puntaroin mitä ylle, tiirailen ehtoja sängyllä. Päädyn paikalliseen kylpytakkiin, selän säihkeessä paljettinen logo. Jälki on niin pientä, että kaiken takana on oltava lapsi. Taittelen alusvaatteeni taskuun. Lisän perään toffeekaramallin, hopeakääre välähtää pimennysverhoa vasten”.

Välillä kylpylämaailman konkreettisuus saavuttaa ironisia sävyjä. Byrokratia voi pamahtaa yllättäen esiin luontomatkojen keskellä: ”Olemme saaneet tietoomme, että on tapahtunut hoivaa ja huolenpitoa muiden kuin kylpylämme henkilökunnan toimesta”, oven alta sujautetussa kirjelmässä lukee. ”Haluamme tarjota niin Teille kuin muille asiakkaillemme/ ensiluokkaisen, rentouttavan/ SPA-ELÄMYKSEN..!!” Hyppely herkän luonnon ja kovan bisneksen välillä tuo kokoelmaan ilahduttavaa soraäänisyyttä.

Mutta kuten Henkien kätkemässä myös Åkerbladin teoksen pastellimaisuuden alla kurkkii tummuus. Puhujan hoitokokemusten alla piilee jatkuvasti jotain, jonka ei anneta tulla koskaan täysin esille. Tästä jostain vihjaillaan, mutta sitä ei paljasteta: puhuja syö kattoterassilla mansikkahyytelöä ja kermavaahtomunkkeja, ja ”maistan niitä hyvien tapojen mukaan vaikken enää muista/I miten maut toimivat, miten hajuista pääsee eroon, miten päästä näkemästä nähtyä”. Lukijalle ei kerrota miksi — eikä puhujallakaan ehkä ole vastauksia.

Lisäksi teoksessa huolenpito ei ole koskaan hemmottelua tai edes luonnollista toimintaa. Puhuja valmistautuu rentoutumiseen kuin suoritukseen: ”Aivan lähiaikoina päästän irti./ Aivan lähipäivinä irrotan ja hellitän.// Näinä päivinä valmistaudun hoivaamaan itseni kuntoon./ Näinä päivinä valmistaudun rentouttamaan kaikkeni.”

Tämä maailmankuva tiivistyy yksinäiseen säkeistöön muuten paljaalla sivulla: ”Lepääminen on radikaali teko, hellittäminen hellyyttä./ Koskaan ei riitä aikaa sille, että eläisi pidempään kuin itse.”

Ehkä tähän tematiikkaan olisi voinut sukeltaa vielä syvemmällekin ja rakentaa teoksen soraäänistä jonkinlaisen kliimaksin; nyt teos jää hieman tasaiseksi kuin kylpyläloma, jossa päivät eivät enää erotu toisistaan. Se ei kuitenkaan turruta kuin liian pitkä aika porealtaassa vaan on sellaisenaankin virkistävän herättelevä teos huolehtimisen eri tasoista. Huolenpitoja luo rikkaan kylpylämaailman, joka paljastaa itsestään lisää jokaisella uudella vierailulla.

Anna Hollingsworth

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua