Haave elämästä ilman ruumista – arviossa Mikko Kauppilan Terveisin K

Kuvat: Teos

Kuvaus kirjallisuudenopiskelijoiden orientaatiopiknikistä paljastaa heti lukijalle Mikko Kauppilan esikoisromaanin Terveisin K (Teos, 2024) päähenkilön ongelman, anoreksian. Kun muut lappavat lautasilleen huoletta mutakakkua, sipsejä ja muita herkkuja, K tekee lautaselleen pienet saarekkeet sellaista, mitä voisi ehkä syödä. Ja paljastaa myöhemmin oksentaneensa kaiken pois.

K rakentaa omaa persoonaansa, hänen elämänsä on performatiivista, esitystä.

”…esitys itsestä muovautuu lopulta osaksi itsen kokemusta. Siinä vaiheessa on enää vaikea erottaa, mikä on itsessä tietoisesti rakennettua ja mikä luontaista.”

Mikko Kauppila kuvaa riipaisevasti K:n vähittäistä kuihtumista tai kuten K asian ilmaisee, haaveen siitä, että voisi olla olemassa ilman ruumista.

Osa K:n tragediaa on rakastuminen opiskelijapoikaan, jolla ei ole tätä kohtaan minkäänlaisia tunteita, korkeintaan jonkinlaista halveksuntaa.

Kauppilan kirja rakentuu K:n mietteistä ja kirjeistä lapsuuden- ja nuoruudenystävälle P:lle. K luulee nähneensä P:n kaupungilla ja päättää kirjoittaa tälle kirjeitä, vaikka ei ole edes varma osoitteesta eikä ole tavannut P:tä sitten peruskoulun. K lähti lukioon ja P omille poluilleen. K luopui ystävästään niin kuin tarpeettomaksi käyneestä käyttöesineestä luovutaan.

Kirjeissä K muistaa ystävän kanssa vietettyjä hetkiä, mutta kaikissa kirjeissä on ikävän ilkeä pohjavire. P on jotakin alempaa kuin älykäs ja menestyvä K, vaikka lopulta kai P on ollut K:n ainoa oikea rakkaus. Ensimmäiset seksuaaliset kokemuksetkin K koki P:n kanssa.

Ajelu P:n skootterilla rippikoulukesänä on kaunein muisto.

”… pidän kiinni sinusta P enkä päästä irti sinä ja minä me olemme kaksi kaistapäätä matkalla Aurinkorannikon polttavalle hiekalle tai jonnekin lämpimään.”

* *

K:n isä on kuollut syöpään, eikä äiti ole päässyt yli siitä, että isällä on ollut salaa suhde toiseen mieheen. Nyt äiti ripustautuu poikaansa pitkillä tilityksillä omasta huonosta olostaan. Äiti soittaa K:lle saadakseen kuulla tämän äänen, mutta itse asiassa ei kuule eikä kai haluakaan kuulla, mitä pojalle kuuluu. Äiti katsoo ohi, ei ymmärrä eikä K tosin itsekään kerro äidille mitään.

Toinen äiti Kauppilan kirjassa on P:n äiti, joka tavallaan toimii huolehtivaisuudessaan verrokkina K:n äidille. Kuvaus jouluaterioista on oivaltava.

K huijaa läheisiään tai jättää paljon kertomatta, mutta samaa tapahtuu myös kohtaamisissa ammattilaisten kanssa. Kuvaus K:n psykoterapeutilla käynneistä paljastaa, että terapeuttiakin on helppo huijata. K oppi vastaamaan psykoterapeutille juuri sillä tavalla kuin terapeutti hänen toivoi vastaavaan. Kirjattiin hienoa edistystä, vaikka mikään ei muuttunut.

YTHS:n psykiatrinen sairaanhoitaja ei myöskään tunnu ymmärtävän, miten pitkällä K ongelmissaan on. Pitäisi pystyä kuulemaan avunhuuto sen puheen takaa, mitä vastaanotolle tullut kertoo. Nyt käynnistä jäi tyhjä tunne ja opaslehtinen.

* *

Mikko Kauppila (s. 1995) on teatteritaiteen maisteri Tampereen yliopistosta ja hän opiskellut myös sukupuolen tutkimusta Helsingin yliopistossa sekä kirjoittamista Kriittisessä Korkeakoulussa. Esikoisteoksessa kuuluu vahva näyttämöllinen ääni, ja sitä värittävät runsaat ja monipuoliset kirjalliset viittaukset.

Ilmaisullisesti hyvin vahva teos on kuvaus luopumisesta, rajoista ja rajojen saavuttamisesta. Lopulta tulee hetki, jolloin pitää luopua myös sanoista.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua