Bernhard Schlinkin Jälkeläisessä pohditaan tutuksi käyneitä teemoja: muistamista, menneisyyden taakkaa, tekemättä jääneitä valintoja

Kuvat: WSOY / Gaby Gerster / Diogenes Verlag

Bernhard Schlink (s. 1944) ei yllätä. Ja hyvä niin, hän jatkaa tutulla vakaalla kurssillaan. Juristin toimista kirjailijaksi päätynyt pitkän linjan saksalaistaituri pohtii Jälkeläinen-romaanissaan (WSOY, 2026) tutuksi käyneitä teemoja: muistamista, menneisyyden taakkaa, tekemättä jääneitä valintoja; sekä taustalla vellovia, piilotettuja syyllisyyden, rakkauden, vihan, häpeän ja mustasukkaisuuden tunteita. Kello käy, aika kuluu ja elämä hupenee.

(Schlinkin Jäähyväisvärit-novellikokoelman arvion voit lukea täältä.)

Jälkeläisen päähenkilö on ikääntynyt berliiniläinen kirjakauppias Kaspar Wettner. Eräänä iltana hän löytää vaimonsa Birgitin menehtyneenä kylpyammeesta. Oliko kyseessä lääkkeiden yliannostus vai alkoholisoituneen puolison itsemurha, vastausta tähän ei saada. Kaspar oli aikoinaan 1960-luvulla auttanut Birgitin pakenemaan Itä-Saksasta, jossa he olivat ensi kerran tavanneet, silloisessa poikkeuksellisesti järjestetyssä saksalaisen opiskelijanuorison tapaamisessa; hiven omaelämäkerrallisuutta Schlinkin tapaan tässäkin, hän kun itsekin osallistui tapahtumaan.

Länsi-Berliiniin asetettuaan pariskunta on elänyt vuosikymmenet tasaista ja harmonista elämää, jota tosin leimaavat Birgitin epämääräinen ahdistuneisuus ja ajoittaiset masennusjaksot: työ kirjakaupassa ei häntä tyydyttänyt ja hän etsi itseään henkistymisjaksolla Intiassa, kultasepän ja kokin opissa sekä lopulta kirjoittamisen – sekä alkoholin – avulla.

Muistojen taakka

Kaspar löytää Birgitin jäljiltä tämän omaelämäkerran käsikirjoituksen, joka paljastaa Birgitin kantaman menneisyyden taakan. Birgit on joutunut läpi elämänsä repimään itsensä irti jostain tutusta kiinnittymättä uuteen. Ensin irrottautuminen lapsuudenmuistoista ja kuvasta, joka esittää SS-sotasankarina kaatunutta isää, sitten irti illuusiosta ”uuden ihmisen” rakentamisesta itäsaksalaisessa yhteiskunnassa ja lopulta päätyminen kipuiluun ja epäonnistumiseen yrityksissä asettua läntiseen yhteiskuntaan.

”DDR:stä ei koskaan voi tulla maata, josta uneksittiin. Sitä ei ole enää olemassa. Ne, jotka jäivät, eivät voi iloita omasta maastaan. Ne, jotka lähtivät, eivät voi palata; heidän maanpakonsa ei lopu koskaan. Siitä johtuu tyhjyys. Maa ja unelma ovat peruuttamattomasti kadonneet. En minä peruuttamatonta katoamista sure. Mutta tyhjyyttä suren. Tyhjyys. Tyhjyyden tuska. Tuska.”

Birgitin käsikirjoituksen löydettyään Kaspar epäröi, voisiko hän näin jälkikäteen tunkeutua Birgitin elämään. Orfeuksen ja Eurydiken tarinaa mukaillen:

”Kaspar tiesi, että paljastaessaan Birgitin tekstin salaisuuden hän kääntyisi katsomaan, seuraisiko Birgit. Mitä tahansa hän lukiessaan saisi tietoonsa, tutustuipa hän Birgitiin miten hyvin tahansa, tämä lipuisi hänestä aina vain kauemmaksi.”

Epäröintiin sekoittuu surua, raivoa ja pelkoa, mutta lopulta Kaspar lukee käsikirjoituksen. Sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen.

Jälkeläinen rakentuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa käsittelee Birgitin kuolemaa sekä Kasparin pohdintoja, muistoja ja toimia Birgitin käsikirjoituksen löytymisen jälkeen. Ensimmäiseen osaan sisältyy myös Birgitin käsikirjoitus sellaisenaan. Toinen, sivumäärältään kirjan pääosa, kertoo Kasparista Birgitin elämän suurimman salaisuuden paljastuttua. Kolmas osa sisältää eräänlaisen epilogin.

Elämän mittainen salaisuus

Salaisuus on pakko paljastaa myös tässä arviossa, koska kirjan toinen osa rakentuu sen varaan. Birgit on ennen pakoaan Itä-Saksasta synnyttänyt tyttären, joka päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen isänsä, itäsaksalaisen puoluevirkailijan perheeseen. Tätä salaisuutta Birgit oli varjellut koko elämänsä.

Birgit oli päättänyt kertoa elämäkerrassaan siitä, miksi hän hylkäsi vastasyntyneen tyttärensä ja miten hän olisi sittemmin etsinyt tyttärensä ”ollakseen läsnä” hänelle. Birgit ei koskaan saanut tietää tyttärestään muuta kuin että tämä oli kovien nuorisokotikokemusten kautta päätynyt itäsaksalaisten skinien pariin. ”Minun tyttäreni, tuo vahva elämäniloinen, onnellinen nuori nainen.” Illuusio kannusti etsimään.

Kaspar ottaa nyt huolekseen toteuttaa Birgitin toiveen. Svenja-tyttären lisäksi löytyy myös 14-vuotias tyttärentytär Sigrun. Svenja on rikkinäisen nuoruutensa jälkeen perustanut perheen ja asettunut Björn-puolisonsa kanssa kansalliskonservatiivis-äärioikeistolaiseen völkisch-yhteisöön mecklenburgilaiseen maalaiskylään itäisessä Saksassa. Yhteisöä leimaa suursaksalaisuuden, perinteisten arvojen ja kolmannen valtakunnan ihailu sekä viha kaikkea uutta, urbaania ja liberaalia kohtaan.

Kasvaminen Isoisäksi ja lapsenlapseksi

Kaspar ottaa Sigrunin suhteen isoisän roolin ja saakin sovittua, että tyttö saa viettää loma-aikojaan hänen luonaan Berliinissä. Schlink kuvaa taitavasti isoisän ja tytön välistä varovaista lähentymistä, jota varjostaa Sigrunin vanhempien, erityisesti Björnin vihamielinen kontrolli. Loma-aikojen siirtymät heimoyhteisön helmoista uusia vaikutteita kihisevään Berliiniin ovat sananmukaisesti mykistäviä kokemuksia Sigrunille.

Schlink kuvaa paikoin pikkutarkkuudella ponnisteluja, joita Kaspar tekee Sigrunin luottamuksen saavuttaakseen. Kun tytön maailmankuvaa leimaavat holokaustin kieltäminen, natsien saavutusten ja heidän merkkihenkilöidensä ihailu sekä perinneasuihin pukeutuminen ja perinnekulttuurista nauttiminen, haaste on vanhalle miehelle välillä toivottamalta tuntuva.

”Pitikö siihenkin tottua? Että Sigrun oli sama kuin vuosi sitten. Tyttö, joka sukelsi hänen maailmaansa uteliaana, toisinaan innokkaana, ravisteli sen jälkeen hänen maailmansa yltään kuin koira ravisteli veden turkistaan järvessä uituaan ja piti kiinni omasta maailmastaan ja völkisch-elämäntavastaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.”

Museot, kirjat ja keskustelut eivät näytä tehoavan, mutta musiikki, erityisesti klassinen saksalainen musiikki murtaa kuitenkin tehokkaasti jäätä ja auttaa luottamuksen rakentumisessa. Sigrun on musikaalisesti hyvin lahjakas ja pääsee Kasparin avustuksella loma-aikana opiskelemaan intensiivisesti pianonsoittoa. Kasparin ja Sigrunin musiikkivalinnat kerrotaan ja perustellaan kirjassa hyvinkin tarkoin.

Kuvaus Kasparin ja Sigrunin suhteen varovaisesta kasvamisesta vähäeleiseen keskinäiseen luottamukseen ja siitä säteilevään lämpöön on Bernhard Schlinkiä parhaimmillaan. Ihmismielen pienten liikahdusten ja tunteiden hienovarainen, tarkka, mutta pelkistetty kuvaaminen loihtii kirjan sivuille sarjan pieniä kirjallisia taideteoksia. Pirkko Roinilan suomennos tavoittaa Schlinkin täyteläisen kerronnan hienosti.

Kirjan loppuosaan sisältyy myös hieman rikosdraamaa, kuten Schlinkin teoksissa tapaa olla, pääteema, isoisän ja Sigrunin suhteen kasvutarina kantaa loppuun asti.

Suurempi kuin elämä…

Bernhard Schlink kirjoittaa suurista, elämänkokoisista ja sitäkin suuremmista asioista. Elämä ei ole aina vain oman elämämme polku, vaan kannamme usein mukanamme ylisukupolvista perintöä; taakkaa kaiken muun taakan lisänä. Kaspar on humaani kaunosielu, joka taipui kaikkeen ja jolle riitti oma vakaa ja säännöllinen sisäinen elämä. Paha maailma, myös menneisyys, oli muualla.

Birgit yritti kantaa menneisyytensä taakkoja. Isän SS-menneisyyden hän oli onnistunut karistamaan, mutta nuoruus ja kasvun aika Itä-Saksassa oli jättänyt sieluun elämän mittaisen haamusäryn. Yritys karistaa tämä taakka Svenja-tytär löytämällä epäonnistuu. Svenja yrittää irtautua menneisyydestään perinnesaksalaiseen ääriliikkeeseen hakeutumalla. Ja Sigrunille tarjoutuu Kaspar-isoisäpuolen avulla mahdollisuus irtautua entisestä elämästään ja löytää uusi.

Schlinkin kerronta on tässäkin teoksessa kaunista, rauhallisen soljuvaa, ellei peräti viipyilevää. Pienet yksityiskohdat ovat merkitseviä, niin ihmiskuvauksessa kuin ympäristön ja luonnon kuvauksessakin. Kerronnan rytmi vie lukijaa ja tarinaa vaivattomasti eteenpäin. Mielenkiintoisen tyylillisen leikkauksen Schlink on kehittänyt Birgitin omakohtaisen tiiviin ja hieman ahdistuneenkin kerronnan ja teoksen muihin osiin sisältyvän Kasparin polveilevan kerronnan ja näkökulman välille.

Schlinkin teosta voi lukea myös poliittisena kuvauksena nyky-Saksasta. Itäisen Saksan luonteva integroituminen muuhun Saksaan ei vuosikymmenten jälkeenkään ole todellisuutta. Elintasoerot ovat edelleen tuntuvia ja politiikassa kuilu äärioikeiston ja perinteisten valtapuolueiden välillä kasvaa.

Onko Kaspar kuin läntinen Saksa, hyvin toimeentuleva, kaupunkilainen, suvaitseva ja humaani liberaali, jonka on vaikea sanoa ei ja joka mieluummin kääntää katseensa pois kuin antautuu konfliktiin?

Oliko Birgit kuin itäinen Saksa, huonoista oloista raskaiden muistojen kanssa paennut matkalainen, jolle uuden kodin löytäminen ja sopeutuminen uuteen ajatteluun oli ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Kantaako Svenja edelleen äitinsä taakkaa? Hakee kiinnekohtaa harhaisesta menneisyyskapselista, jossa voi elää olemassa olevan yhteiskunnan ulkopuolella ja rakentaa omaa völkisch-utopiayhteiskuntaa.

Ja Sigrun? Schlink jättää toivonkipinän elämään.

Jukka Ahtela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua