Bhutanissa onnellisuus on enemmän muissa ihmisissä kuin tavarassa – arviossa Onnen asiamies

Kuva: Cinema Mondo

Mitään näin outoa ja erikoista eivät voi keksiä nykyaikana muut kuin ne, jotka vallan käyttäjinä oikeasti luulevat voivansa saada selville onko kansa onnellinen ja jos niin miksi. Demokratia saapui Bhutaniin vapailla vaaleilla vuonna 2007. Sen seurauksena hallitus päätti ottaa selvää ovatko maan kansalaiset onnellisia. Vallanpitäjillä oli tähän muitakin syitä, mutta sitä he eivät kansalaisilleen kertoneet.

Bruttokansantuote ei kerro kansan onnellisuudesta. Voisiko kysely olla parempi työkalu kansan tyytyväisyyden mittaamiseen kuin tilastot tulojen jakautumisesta? Tämä kaikki voisi olla huumoria, mutta ei Bhutanissa. Maa yllätti iloisesti viime vuonna elokuvalla The Monk and the Gun (2024; lue arvio), jossa siinäkin sivuttiin onnellisuusaihetta.

Onnellisuusagentit lähetetään Himalajan rinteille, kyliin ja kaupunkeihin kyselemään ihmisiltä ovatko he onnellisia ja mistä syystä. Kysymyksiä on 148 kappaletta, joten mitenkään ylimalkainen kysely ei ole. Mitä omistat? Milloin itkit viimeksi ja miksi? Kehen luotat? Liitätkö luonnon henkiin ja jumaliin?

Kaikki mahdollinen onneen liittyvä kysytään. Agentti kokoaa vastaukset ja pisteyttää ne asteikolla 1–10. Meillä nämä kyselyt ovat tyytyväisyyskyselyitä. Niitä järjestetään eri maakunnissa ja eri ikäluokissa, vähemmillä kysymyksillä.

Agentti huomaa, että ihmisten arvio kymmenestä pisteestä on erilainen kuin hänen. Kyselyyn vastaavat arvottavat onneaan eri tavalla kuin ohjeissa kerrotaan.

Näemme ja kuulemme ihmiset aika erilaisina meihin nähden. Enimmäkseen agenttien tapaamat ihmiset kertovat, että heidän elämänsä ihmiset ovat heille rakkaita ja keskenään tullaan keskenään. Miehellä, jolla on kolme vaimoa, on suosikkivaimo, mutta vaimoilla ei ole suosikkeja vaan he rakastavat elämistä keskenään.

Kuva: Cinema Mondo

Elokuvan idea, löytää syyt kansan onnellisuuteen tai sen puutteeseen, muuttuu hiukan matkan varrella. Onnen mittaamiseen ei enää keskitytä niin tarkasti vaan huomataan sen mahdottomuus. Tehköön hallinto asialla mitä tahtoo, sille ei voi mitään. Sillä peitellään tekoja, joita hallitus on tehnyt jo vuosikymmeniä.

Hämmentävää ja uskottavaa on se, että onnellisuustutkimus on luultavasti tehty osittain siksi, että bhutanilaiset ovat harvinaisen tyytyväisiä elämäänsä. Heillä ei ole läheskään sitä kaikkea mitä monilla muilla maailman ihmisistä, jotka elävät helpompaa elämää.

Alusta asti kamera seuraa koulutettua asiamiestä, leppoisaa ja lempeää Amber Kumar Gurungia. 40-vuotias poikamies on yksinäinen. Hänen ongelmansa katoaisivat, jos hän saisi vaimokseen tapaamansa naisen. Amberin onnellisuuspisteet eivät ole kovin korkeat.

Dokumentti itsessään käsikirjoittaa myös pääosassa olevan Amberin yksityiselämää. Tapahtuvatko asiat hänen yksityiselämässään kuvauksen kohteena olemisen takia vai onko niitä lisätty tarinaan uskottavuuden vuoksi?

Idea ja toteutus toimivat, katsojan mielenkiinto pysyy alusta loppuun ja elokuva toimii osin Bhutanin matkailumainoksena. Se, mitä hallinnossa on tapahtunut tai tapahtuu, jää kaiken ulkopuolelle, mutta ainakaan tästä elokuvasta ei ole haittaa Bhutanin maineelle.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua