Hanna Bergholm tekee naiseuden tabuista näkyvää ja käsinkosketeltavaa kauhua – arviossa Yön lapsi

Kuva: Pietari Peltola / SF Finland

Ohjaaja-käsikirjoittaja Hanna Bergholmin ensimmäinen pitkä elokuva Pahanhautoja (2022; lue arvio) sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla ja menestyi ylipäätään mukavasti maailmalla. Hänen toinen pitkä elokuvansa Yön lapsi (2026) nähtiin Berliinin elokuvajuhlien pääkilpailussa. Se sai ansaittua huomioita, joskaan ei palkintoja. Vihdoin elokuva nähdään kotimaan valkokankailla.

Saga (Seidi Haarla) ja hänen brittiläisen aviomiehensä Jon (Rupert Grint) muuttavat Sagan lapsuudenmaisemiin. Pariskunta ajaa mutkittelevaa metsätietä kohti syrjäistä ja pahoin ränsistynyt taloa. Taloa ympäröivä luonto huokuu mystiikkaa.

Pariskunta haaveilee lapsesta, ja pian Saga on raskaana. Onnensa kukkuloilla oleva pariskunta kokee täyttymystä, mutta avioliiton onni alkaa rakoilla lapsen syntymän jälkeen. Synnytyksen jälkeen äidin valtaa painajaismaisen pakokauhu ja tunne siitä, että vauvassa on jotain outoa, peräti jotain vikaa. Pian Jon ja Saga ovat ikään kuin eri leireissä, vastakkain, sillä he näkevät lapsensa aivan eri valossa.

* *

Lapsi saa nimen Kuura. Kuuran epätavallisuus huomataan heti. Rakkautta tarvitseva lapsi on ruma, outo ja irvokas kirottu kakara, joka imee Sagan rinnasta verta, jäykistyy äitinsä kosketuksesta ja itkee itkemistään.

Vanhemmuutta ja parisuhteen vaiheita sekä synnytyksen jälkeistä masennusta käsittelevä elokuva on lajityypiltään psykologinen draamatrilleri. Se on taitavasti toteutettu. Pietari Peltolan fantastinen kuvaus ja Kari Kankaanpään karmivien interiöörien, nukkien ja tietokonegrafiikan yhdistelmä luo jännittävän ja arvoituksellisen vaikutelman.

Vakavan elokuvan suola on Bergholmin ja käsikirjoittajapartneri Ilja Rautsin hallitseman mustan huumorin ja luotaantyöntävien tehokeinojen yhdistäminen. Esimerkiksi lapsen imettäminen, joka yleensä katsotaan äidin onnenhetkeksi, muuttuu kauhukohtaukseksi, joka saa katsojankin kokemaan puistatusta. Mieleen tulee väistämässä Roman Polanskin Rosemaryn painajainen (1968) sillä erolla, että siinä missä Polanskin elokuvassa punotaan salaperäisiä juonia saatananpalvonnan merkeissä, Yön lapsi keskittyy äidin mielenmaisemaan raskauden ja synnytyksen jälkeen.

Rupert Grint. Kuva: Pietari Peltola / SF Finland

* *

Seidi Haarlan roolisuoritus on rohkeaa; hän uskaltaa heittäytyä täysillä uupuneen, murtumispisteessä olevan äidin nahkoihin. Hänen suorituksensa on eteenpäin työntävä voima, joka kantaa komeasti koko elokuvaa. Sagan hahmossa yhdistyvät äitiyden repivä arki ja pelko kehossa tapahtuvasta muutoksesta sekä ahdistus siitä, että hän tuntee kauhua ja vastenmielisyyttä omaa vauvaansa kohtaan. Haarla eläytyy ahdistavaan tilanteeseen täysin rinnoin ja tekee hahmosta pelottavan, jopa vastenmielisen.

Harry Potter -elokuvista tunnettu Rupert Grint tekee brittiläisenä aviomiehenä sympaattisen ja vakaan roolisuorituksen mutta on yllättävän vaimea. Se on ehkä tarkoituksellista. Tavallisen ja vakaan aviomiehen vaisuus ohjauksellisena sekä käsikirjoituksellisena ratkaisuna on ovela veto.

Henkilöiden nimillä on suuri merkitys, ja ne toimivat vahvoina temaattisina avaimina tarinan tulkinnassa. Hanna Bergholm ja Ilja Rautsi ovat valinneet kolmen keskeisen hahmon nimet siten, että ne heijastavat suoraan heidän rooliaan elokuvassa. Saga (suom. satu) on itsessään kansantarina. Kuura on jäätynyttä vesihöyryä, joka lapsen nimenä kuvaa luonnon armottomuutta ja talvista synkkyyttä. Jon (myös John) on puolestaan tavallisin nimi englanninkielisessä maailmassa. Nimien kautta oivalletaan henkilöiden välisiä valtasuhteita.

Sivurooleissa nähdään Sagan äitinä Pirkko Saisio, siskona Pamela Tola ja Jonin vanhempina brittinäyttelijät Rebecca Lacey ja John Thomson. Heidän tavanomaiset roolihahmonsa täydentävät ahdistavaa ja karua perhedynamiikkaa.

Seidi Haarla. Kuva: Pietari Peltola / SF Finland

* *

Yön lapsi on genre-elokuva, jossa vahva osaaminen ja vakuuttava tekninen toteutus yhdistyvät. Nämä elementit muuttavat Kuura-vauvan ilkeäksi, mutta samalla pieneksi söpöliiniksi, jota ei oikeastaan koskaan näytetä katsojalle. Elokuvan mystistä tunnelmaa syventää Apocalyptica-yhtyeestä tutun Eicca Toppisen säveltämä originaalimusiikki.

Bergholmin moderni aikuisten satu on toteutettu karmivien Grimmin satujen hengessä. Vaikka tarinat olisivat kuinka erikoisia, Grimmin saduissa esiintyviin ihmisiin on helppo samaistua, ja sama pätee myös tähän teokseen.

Hanna Bergholm nostaa rohkeasti valkokankaalla fyysisiä ja naisellisia asioita, joita elokuvissa harvoin nähdään. Bergholm on todennut, että kaikki naisellinen ja feminiininen kehossamme pyritään yleensä vaientamaan. Bergholm ei vaikene, vaan tekee naiseuden tabuista näkyvää ja käsin kosketeltavaa kauhua.

Yön lapsi on suunnattu niin genre-elokuvien kuin draamankin ystäville, jotka arvostavat hyviä tarinoita.

Marita Nyrhinen

* *

Palkintoja

• Silver Méliès -palkinto Brussels International Fantastic Film -festivaalilla, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä genre-elokuvafestivaaleista
• Parhaan pohjoismaisen elokuvan palkinto Helsingissä järjestetyssä, historian ensimmäisessä The Freyas – Nordic Film & TV Awards -gaalassa
• Seidi Haarla palkittiin parhaana näyttelijänä Fantasia Film Festivalilla, Amerikan merkittävimmällä genre-elokuvafestivaalla Montrealissa

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua