1980-luvun vangitsevimpia eurooppalaisia elokuvia teki Krzysztof Kieślowski – arviossa Lyhyt elokuva rakkaudesta

Olaf Lubaszenko. Kuva: Andrzej Burchard

Parhaat elokuvat ovat juuri tällaisia. Siitä huolimatta, että Lyhyt elokuva rakkaudesta sai ensimmäisen ensi-iltansa Suomessa 37 vuotta sitten, se ei ole menettänyt pisaraakaan voimastaan, joka enimmiltään perustuu yksinkertaisen riisuttuun ilmaisuun. Mitään ei ole liikaa, eikä liian vähänkään.

Krzysztof Kieślowski kykeni kuvaamaan ihmisen eettistä, eksistentiaalista ja emotionaalista minuutta tavalla, joka ylitti kansalliset ja poliittiset rajat.

* *

19-vuotias Tomek (Olaf Lubaszenko) joka asuu kaverinsa äidin kodissa alivuokralaisena ja tiirailee iltaisin kaukoputkella vastapäätä asuvaa itseään vanhempaa naista, Magdaa (Grażyna Szapołowska). Postissa työskentelevä Tomek myös näpistelee naisen postia ja puuttuu muutenkin hänen elämäänsä.

Vähitellen he tulevat tutustuneeksi, ja käy niin, että elokuvan näkökulma vaihtuu. Keskenkasvuisen, kokemattoman pojan näkökulma muuttuu kokeneen naisen perspektiiviksi. Samalla myös tunteet vaihtavat suuntaa.

* *

Tällaista elokuvaa ei nykyään voisi tehdä, koska sen kuvailemille toiminnoille on sellaisia nimiä kuin tirkistely tai stalkkaus. Yhtä kuvatuista ihmisistä kutsuttaisiin nykyään vain pervoksi.

Nämä sanat riistäisivät elokuvalta sen viattomuudesta ponnistavan emotionaalisuuden ja tekisivät siitä jotain inhottavaa.

* *

Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988) tuodaan nyt uusintaensi-iltaan Sodankylän elokuvajuhlien ja Elävän kuvan keskuksen ELKEn yhteistyönä.

Hanke on osa eurooppalaisten elokuvafestivaalien verkoston AFFN:n toimintaa. AFFN:n tarkoitus on edistää arkisto- ja klassikkoelokuvien asemaa tuomalla niitä esitettäviksi.

Lyhyt elokuva rakkaudesta oli alun perin kuudes osa Dekalogia, Kieślowskin Puolan televisiolle tekemää kymmenosaista televisioelokuvasarjaa, jonka osat perustuvat löyhästi Raamatun kymmeneen käskyyn. Tehdessään aikoinaan uuden, elokuvateattereihin tarkoitetun version Lyhyt elokuva rakkaudesta -elokuvastaan Kieślowski pystyi viemään tirkistelyyn keskittyvää elokuvaansa emootioiden syventämisen suuntaan.

Grażyna Szapołowska. Kuva: Andrzej Burchard

* *

Kuvat toisen ihmisen katselemisesta kaukoputkella tai kiikareilla saattavat tuoda mieleen Alfred Hitchcockin Takaikkuna-elokuvan (1954) siinä missä Michael Powellin Pelon kasvotkin (Peeping Tom, 1960), mutta se on sivuseikka.

Kieślowskin elokuva kertoo kahdesta yksinäisestä ja kömpelöstä ihmisestä. Elokuva on intensiivisimmillään eräänlaisessa välitilassa, väreillessään romanttisen rakkauden ja lihallisen himon välissä. Jos tämä tekijänsä elokuvista jotain muistuttaa, niin Kolme väriä -trilogian osaa Valkoinen (1994), mutta ilman sen kitkeryyttä.

• •

Kieślowskin elokuvan voima on sen helppoudessa. Juuri silloin, kun näyttää siltä, ettei mitään tapahdu, tapahtuu paljonkin, sitä ei vain alleviivata. Sosialistinen Puola voi olla kuollut ja kuopattu, mutta ihmisten yksinäisyyttä ja heidän välisiään kommunikaatiovaikeuksia on jäljellä liikaakin. Niistä tässä elokuvassa on pohjimmiltaan kyse. Elokuva tuo voimakkaasti mieleen Kieślowskin tuotannon ydinajatuksen tarpeesta murtaa häpeän muuri, jotta uskallamme puhua muille ihmisille.

Elokuvan alussa näkyy sideharsolla kääritty ranne, jota koskettaa varovasti toisen ihmisen käsi. Kuvaan tiivistyy elokuvan tärkein asia: ihmisten välinen kunnioittava yhteys.

Elokuvassa soivassa Zbigniew Preisnerin musiikissa voi hyvinkin kuulla sävyjä, jotka kävivät tutuiksi Kieslowskin myöhemmistä elokuvista, Kolme väriä -trilogiasta. Lyhyt elokuva rakkaudesta kestää vieläkin katsomisen hallitusti tehtynä draamana ihmisyydestä, jossa tunteita ei voi aina hillitä.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua