Eggert Pétursson: Just Like a Painting. Kuva: Turun taidemuseo

1

Islannin rakastetuimpiin taiteilijoihin kuuluvan Eggert Péturssonin (s. 1956) Millefleurs-näyttelyn (5.6.-13.9.2026) luontoaiheiset maalaukset Turun taidemuseossa ovat lumoavaa katsottavaa.

”Kun tarkastelen kasvillisuutta, käytän ennen kaikkea silmiäni ja muistiani. En maalaa ulkona luonnossa, enkä juurikaan piirrä luonnoskirjaani. Se on pikemminkin kokoelma kirjoituksia ja ideoita teoksia varten”, hän toteaa näyttelyn esittelytekstissä.

Hän maalaa mielensä ja mielikuvituksensa kuvia, mutta samalla teokset ovat seurausta tarkasta luonnon havainnoinnista hänen kenttämatkoiltaan.

Taiteilija on omistautunut aiheelleen lapsuudesta asti. Teoksista välittyy hänen kunnioituksensa luontoa kohtaan ja samalla huoli sen säilymisestä. ”Suhtautuessamme luontoon meidän ihmisten tulisi paremmin ymmärtää rajamme sekä se, miten tärkeää on antaa luonnon elää omilla ehdoillaan”, Pétursson toteaa.

Eggert Péturssonin taiteessa luonto tulee katsojan silmille värikylläisenä, voimallaan.

Eggert Pétursson: Millefleurs. Turun taidemuseo 13.9.2026 asti.

2

Marja Vehkasen toimittama Ylen podcast Maailma tarinoina käsitteli kesäkuussa Aleksis Kiven Nummisuutareita, vieraina ohjaaja Samuli Reunanen ja teatterintutkija Topi Vainikainen.

Näin Samuli Reunasen ohjaaman Nummisuutarit Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2023. Pidin Reunasen vahvasti modernisoidusta tulkinnasta, joten oli kiinnostavaa kuulla hänen ajatuksiaan. Kiven kieli elävyydessään ja lempeydessään on ainutlaatuista.

Reunanen puhuu Kivestä niin taiten ja viisaasti, että piti kuunnella ohjelma kahteen kertaan. Hän muun muassa puhuu Kivestä lukemisensa kautta kosmopoliittina ja tuo esiin Kiven kielen kehollisuuden. Lahden ohjauksen Eskoa hän kuvaa neurokirjon piirteitä omaavaksi nuoreksi ihmiseksi.

Ohjelma on Kivi-faneille palkitsevaa kuunneltavaa. Tätä kirjoitettaessa ohjelma on käynnistetty vain 3 042 kertaa. Pelkään näiden hienojen Ylen podcastien puolesta, että ne eivät täytä johdon tulostavoitetta, vaikka Ylen tehtävänä on laatu edellä palvella erilaisia yleisöjä.

Maailma tarinoina Yle Areenassa.

3

Enpä ollut aiemmin kuullut kansainvälisesti menestyneestä viulutaiteilija Kerttu Wanteesta (1905–1963) enkä hänen säestäjästään ja elämänkumppanistaan, pianisti Astrid Joutsenosta (1899–1962). Noora Hirnin toimittamassa Ylen Elävä historia -podcastin jaksossa pariskunta sijoitetaan aikakauteensa hyvin taustoittaen, haastateltavina tutkija, muusikko Astrid Joutseno (Swan) ja historioitsija, tietokirjailija Pekka Valtonen.

Taiteilijat olivat Suomen kulttuurilähettiläitä konservatiivisten oikeistotuulien puhaltaessa. Samalla he olivat lesbopari aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos. Jännittävä ristiriita.

Pariskunta teki konserttikiertueita Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja heillä oli kontakteja kansainvälisiin vaikuttajiin, jotka saattoivat myös vierailla heidän mökillään Rymättylässä.

Ohjelma saa lohdullisesti ajattelemaan, että aikakaudet eivät ole säröttömiä ja myös yhteisön normeja haastavat elämäntavat ovat jossain määrin mahdollisia eri aikoina.

Ohjelman eräs teema on taiteilijoiden suhde politiikkaan, pariskunnan myötäillessä ajan oikeistolaista ilmapiiriä fasismin noustessa. Luin ohjelman kuuntelun kanssa sattumalta samaan aikaan Markku Kuisman upeaa kirjaa Sodan yrityksiä: suurteollisuus sodan palveluksessa (Siltala, 2026; lue Jukka Ahtelan arvio täältä). Siinä Kuisma nimeää yritysjohtajien natsien myötäilylle kaksi keskeistä perustetta: pelko ja houkutus. ”Tunteikkaita sanoja, pieniä, mutta silti niihin mahtuu iso osa inhimillistä universumia. Molemmat pyörittävät ihmisten maailmaa”, hän kirjoittaa.

Näin edelleen. Toivo on kuitenkin ihmisissä, jotka moraalisen kompassinsa avulla kykenevät kyseenalaistamaan aikansa tuhoavia virtauksia. Samalla he myös rohkaisevat muita.

Elävä historia: Miten avoimesti lesbosta taiteilijaparista tuli sota-Suomen keulakuva Yle Areenassa.

4

Italialainen tv-sarja Aika ennen meitä (Prima di noi, 2025) perustuu italialaisen kirjailijan Giorgio Fontanan samannimiseen, suomentamattomaan romaaniin vuodelta 2020. Draamassa seurataan neljän sukupolven elämää Pohjois-Italian vuoristoseudulla vuodesta 1917 alkaen.

Suvun tarina kulkee läpi sotien ja sosiaalisten murrosten, keskeisenä hahmona perheen äiti Nadia (Linda Carini), joka on myös tarinan kertoja.

Hänen poikansa Renzo (Matteo Martari), Gabriele (Maurizio Lastrico), Domenico (Luca Di Sessa) ovat melko erilaisia luonteita. Veljesten luonteiden kirjo tuo etäisesti mieleen nuorena lukemani Dostojevskin Karamazovin veljekset: kiihkeä ja impulsiivinen Renzo (Dmitri), sivistykseen uskova, järkevä Gabriele (Ivan) ja myötätuntoinen Domenico (Aljoša).

Ihmiset elävät elämäänsä historian käänteissä, jotka vaikuttavat heidän valintoihinsa ja asettavat heidän vapautensa rajat. Sarjassa ihmiset näyttävät usein kuin vääjäämättä toimivan luontonsa mukaan, jolloin myöskään tragedioilta ei voi välttyä. Veljeksistä samojen virheiden toistamisessa kunnostautuu erityisesti Renzo.

Sarjassa on vahvana ajatus, että isien teot siirtyvät tuleville sukupolville. Historiallisesti ja myyttisesti käsitys on ikiaikaista perua. Myös tieteen nykyiset käsitykset esim. traumojen epigeneettisestä siirtymistä yli sukupolvien ovat tässä suhteessa kiinnostavia. Sarjassa myös salaisuudet ja valheet kulkevat läpi sukupolvien.

Äiti Nadia taistelee vimmaisesti ja elämänuskoisesti tapahtumien kohtalonomaisuutta vastaan. Sarjan moraalinen voima henkilöityy erityisesti häneen: ihmisen on mahdollista valita toisin ja pitää kiinni ihmisyydestä. Hienoa draamaa, bonuksena hivelevän kaunis kuvaus.

Aika ennen meitä Yle Areenassa. Lue Anne Välinoron sarjasta kirjoittama arvio täältä.

5

Nyt osui palkinto kohdalleen! Ylen Radio Suomen Luontoilta sai tänä vuonna Valtion tiedonjulkistamispalkinnon yhdessä Ylen ruotsinkielisen Naturväktarnan kanssa. Luontoilta on ollut vuosikymmenien ajan arkista tiedeviestintää, luontevaa asiantuntijoiden ja luonnonystävien tasavertaista vuoropuhelua. Olen seurannut Luontoiltaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti koko sen historian ajan.

Juontaja Minna Pyykön johdolla asiantuntijoiden keskinäinen dynamiikka toimii mainiosti, asiantuntemus on ällistyttävää ja mikä tärkeintä, asiantuntija myös nostaa kädet pystyyn, jos ei tiedä vastausta. Soittajat luontohavaintoineen ovat olennainen osa toimivaa konseptia. Viimeksi ohjelmaa kuunnellessani ihmeteltiin heti aluksi ”joutsenten hautajaisia”.

Olen pari vuotta sitten esseessäni Kuningaskalastaja tienhaarassa tuonut esiin, kuinka Radio Suomen Luontoilta sopii dialogisuudellaan ja uteliaalla otteellaan ihanteeksi myös kulttuurista puhuttaessa.

Luontoilta Yle Areenassa.

Jari Paavonheimo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua