Hiljaisten sankarien uroteot – dokumenttielokuva esittelee vastarintaliikkeen unohdetut naiset

08.02.2021

Kuva: Compagnie des Phares et balises / Yle

VIIKON DOKUMENTTI | Barbara Necekin dokumenttielokuva Vastarintaliikkeen naiset kertoo unohduksissa olleista naisista, jotka henkensä kaupalla nousivat Hitleriä ja kansallissosialisteja vastaan. Naisten merkitys juutalaisten auttajina ja natsien vastaisen propagandan levittäjinä oli keskeinen.

Olosuhteet 1940-luvun Saksassa kertovat karua tarinaa nopeista, armottomista ja päättäväisistä toimista juutalaisten tuhoamiseksi. Vain ani harva nousi niitä vastaan. Joukkohurmos ja pahuuden banaaliuden imussa kulkeminen välittyy Barbara Necekin ohjaaman dokumenttielokuvan Historia: Vastarintaliikkeen naiset (39/45 Les résistantes allemandes, 2019) kuva- ja filmimateriaalissa.

Vanhat valokuvat ja filmikatkelmat herättävät kerrotun eloon uhkaavan äänimaailman voimistaessa dokumentin viestiä.

Näihin historian tapahtumiin ei koskaan voida liiaksi palata. Dokumentti kertoo yksiselitteisesti ja informatiivisesti yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta sen vähän, mitä jälkipolvet vastarintaan nousseista ja nimenomaan vastarintaan nousseista naisista ovat saaneet selville.

* *

Vastarinnassa toimiminen oli hyvin haasteellista kulttuurissa, jossa ihmisiin oli vaikea luottaa ja ilmiantajia saattoi olla kaikkialla. Naisten tuli ajatella myös lapsiaan ja heidän mahdollista kohtaloaan, jos he jäisivät kiinni. Paljastumista saattoi seurata keskitysleiri tai kuolemantuomio.

Kristalliyön tapahtumat marraskuussa vuonna 1938 olivat monelle vastarintaan nousseelle käännekohta, merkki siitä, että jotain täytyi tehdä. Juutalaisia, pahoinpideltiin, vangittiin, tapettiin ja vietiin keskitysleireille – synagogia poltettiin ja juutalaisten kauppoja tuhottiin.

Enemmistö ihmisistä kuitenkin katsoi, ettei asia kuulunut heille. Kaikki eivät suhtautuneet niin välinpitämättömästi. Esimerkkeinä ovat tämän dokumenttielokuvan esiin nostamat naiset.

* *

Kolmannen valtakunnan aikana 12 000 natsien vastustajaa teloitettiin giljotiinilla tai hirttäen. Hitlerin vastustajista joka kymmenes oli nainen. Rangaistuksia jaettaessa sukupuolella ei ollut natsihallinnolle merkitystä.

Ennen Hitlerin valtaannousua naiset olivat saaneet äänioikeuden Saksassa vuonna 1919. Naisten mahdollisuudet kouluttautua olivat aiempaa paremmat ja heitä valittiin myös ensimmäiseen kansalliskokoukseen sekä rohkaistiin osallistumaan julkiseen ja poliittiseen elämään.

Jotkut valistuneista naisista aavistivat jo varhain, millaisen uhkan nousevat kansalliskiihkoiset poliittiset ryhmät saattaisivat muodostaa.

* *

Natsit eivät historioitsijoiden mukaan ottaneet naisia vakavasti vaan pitivät heitä alempiarvoisina. Naisille annettiin natsien suunnitelmissaan vain tietty rooli, joka ei varsinkaan valveutuneiden naisten maailmankuvaan istunut.

Natsit ylistivät ja alistivat naisia samanaikaisesti. Äitikultti oli keskeinen, koska naiset nähtiin tulevien sotilaiden äiteinä. Samalla naisten jo saavuttamia oikeuksia poljettiin ja heidät suljettiin tehokkaasti pois työelämästä esimerkiksi opiskelumahdollisuuksia rajoittamalla.

Natsivallan tavoitteena oli vastustajien eliminoiminen ja diktatuurin perustaminen. Naiset poliittisina toimijoina haluttiin sulkea kokonaan pois. Heihin suhtauduttiin vakavasti vasta silloin, kun he kritisoivat järjestelmää.

Useimmat tyytyivät heille annettuun osaan, tottelivat ja seurasivat Führeriä.

* *

Gestapo perusti erityisiä vankiloita natsivaltaa vastustaville naisille. Vuonna 1937 heitä alettiin sulkea Lichtenburgin linnaan. Se oli ensimmäisen naisille tarkoitettu keskitysleiri.

Lichtenburgiin sijoitettiin yhteiskunnan yhteistyöhalutonta ainesta ja naisten kohtelu näissä ”uudelleenkoulutuskeskuksissa ”oli julmaa. Eräs naisvanki kuvasikin paikkaa todelliseksi helvetiksi; kidutusta, pimeää ja eristyssellejä, joihin moni oli kuollut.

Vuonna 1938 Hitler liitti Itävallan Saksaan. Tehokkaan natsihallinnon toimien seurauksena Gestapon vankiloissa ja keskitysleireillä oli siihen mennessä yli 45 000 ihmistä, joista noin 10 prosenttia oli naisia.

* *

Yksi vastarintaan nousseista naisista oli Libertas Schulze-Boysen, joka vaaransi henkensä vuotaessaan propagandaministeriön salaisia asiakirjoja vastarintaliikkeen lentolehtisten materiaaliksi. Niiden avulla totuus natsien julmuuksista yritettiin saada Saksan eliitin tietoon. Miehensä Harron kanssa Libertas oli keskeinen toimija natseja vastustavan verkoston toiminnassa.

Naisten asema järjestössä oli keskeinen. Sen jäsenet vaikuttivat päällisin puolin mallikelpoisilta kansalaisilta, mutta todellisuudessa he olivat päättäneet nousta natseja vastaan ja antaa oman panoksensa suurista riskeistä ja vaarasta huolimatta.

Aluksi epävirallinen ystävä- ja tuttavaverkosto kehittyi yhdeksi Saksan keskeisimmistä vastarintaryhmistä. Gestapo antoi sille nimen Die Rote Kapelle, Punainen Orkesteri, koska piti sitä kommunistisena. Todellisuudessa ryhmittymän poliittinen perusta oli laajempi ja ihmisiä yhdisti nimenomaan natsien vastustaminen.

* *

Natseja vastaan toimittiin niin propagandan keinoin, lentolehtisiä jakamalla kuin julisteita levittämällä, mutta myös ulkolaisia radiokanavia kuuntelemalla sekä tekemällä yhteistyötä natsivallan vihollisten kanssa. Naisilla on näissä toimissa keskeinen rooli.

Vastarintaliike ei Saksassa ollut laajamittainen ilmiö, vaan kyse oli pienemmistä ryhmittymistä tai yksittäisistä ihmisistä. Eikä sitä voidakaan rinnastaa Ranskan vastarintaliikkeen toimiin. Vain noin yhden prosentin saksalaisista arvioidaan toimineen aktiivisesti vastarinnassa.

Erona oli myös se, että Ranskassa vastarinta kohdistui ulkoista miehittäjää kohtaan, kun Saksassa toimittiin omaa isänmaata vastaan.

* *

Natsien totalitaristiselle diktatuurille kritiikki oli uhka. Gestapo alkoikin etsiä vastarintaliikkeen jäseniä. Kolmannen valtakunnan rakenteissa tarkkailun ja ilmiannon kulttuuri oli arkea ja naapuri potentiaalinen vihollinen.

Vaaroja oli kaikkialla ja vastarinnassa toimivien tuli sietää äärimmäistä stressiä ja yksinäisyyttä. Jatkuva väkivalta ja sen uhka oli diktatuurin koossa pitävä voima. Pidätetyksi joutuminen oli hengenvaarallista niin naisille kuin heidän lähipiirilleen. Vastuu petturin teosta ei ollut vain yksilöllä vaan koko perheellä (Sippenhaft).

Vastarinnan olemassaolo oli ilmiönä Führerin päämajalle käsittämätön, varsinkin jos asialla olivat merkittäviksi katsotut kansalaiset. Tilanne muuttui koko ajan vaarallisemmaksi ja mielivallankäyttö ja epävarmuus olivat tärkeitä vallan välineitä.

* *

Punaisen Orkesterin kohtaloksi koitui salainen viesti, joka Gestapo sai käsiinsä elokuussa 1942. Sen seurauksena Schultze-Boysenit ja 150 muuta Punaisen Orkesterin jäsentä jäivät kiinni.

Ihmisiä tuomittiin maanpetoksesta, yhteistoiminnasta vihollisen kanssa ja vakoilusta. Niistä seurauksena oli pitkiä vankeusrangaistuksia ja kuolemantuomioita. Kuolemaan tuomittiin myös 19 naista, yhtenä Libertas Schultze-Boysen.

Ryhmän jäseniä hirtettiin, koska sitä pidettiin giljotiinia julmempana teloitusmenetelmänä. Edes raskaana oleville ei ymmärrystä herunut vaan teloitus oli edessä synnytyksen jälkeen. Teloitettujen naisten ruumiit luovutettiin Berliinin yliopiston anatomianlaitokselle ja natsitutkijat käyttivät niitä luotsaamissaan gynekologisissa tutkimuksissa.

* *

Berliiniläinen 37-vuotias toimittaja Ruth Andreas-Friedrich oli todistanut juutalaisten sulkemista pois julkisesta elämästä. Kristalliyön tapahtumien jälkeen hänkin alkoi toimia.

Kun natsit vuonna 1938 alkoivat ajaa juutalaisia maasta, Andreas-Friedrich auttoi juutalaisia kätkemällä heidän omaisuuttaan.

Juutalaisten joukkokuljetukset tuhoamis- ja keskitysleireille käynnistettiin vuonna 1942. Huhut kidutuksesta, nälkäkuolemista, kaasukammioista ja joukkoampumisista liikkuivat kaupungilla, jonka läpi juutalaisia kuljetettiin kuorma-autoilla.

Tuolloin Berliinissä oli vielä noin 70 000 juutalaista. Joukkokuljetuksilta oli mahdollista välttyä ainoastaan piiloutumalla. Se ei kuitenkaan onnistunut ilman apua ja oli kaikkinensa hyvin vaikeaa.

Ruth Andreas-Friedrich oli yksi auttajista. Vastuuta piilottamisesta ja avusta tuli jakaa, koska juutalaisten oli säännöllisesti vaihdettava piilopaikkaansa.

Juutalaisten auttaminen oli rikos, mutta vastarintaliikkeen olemassaoloa ei julkisesti tunnustettu. Natsien ideologisena lähtökohtana oli, että Saksan kansa tuomitsi juutalaiset yksimielisesti.

Auttajien tarkka määrä ei ole tiedossa. On kuitenkin arvioitu, että yhden juutalaisen hengen pelastamiseksi tarvittiin seitsemän auttajaa. Noin 5 000 hengissä selvinneen kätkemiseen osallistui siis arviolta 35 000 ihmistä. Iso osa heistä oli naisia, koska miehet olivat rintamalla.

* *

Saksan tunnetuimpana vastarintaryhmänä on pidetty Valkoinen Ruusu -nimistä ryhmää, jonka symboliksi nousi vasta 21-vuotias Sophie Scholl. Ryhmä käytti aseenaan lentolehtisiä ja erottautui muista toimintansa laajuuden ja nopeuden kautta.

Lentolehtisissä tuomittiin natsien hirmuteot ja yllytettiin aktiiviseen vastarintaan. Niiden laatiminen ja jakelu oli äärimmäisen vaarallista ja vaikeaa jo siksi, että paperi oli sota-aikana säännöstelyn kohteena.

Sophie Scholl toimi uhkarohkean päättäväisesti lentolehtisten valmistuksen ja levityksen eteen. Sattuma puuttui peliin, kun hän veljineen jäi kiinni ollessaan jättämässä lentolehtisiä yliopistolle.

Valkoisen Ruusun jäsenet tuomittiin kuolemaan. Tuomio tuli vain viisi päivää kiinni jäämisestä ja kolme heistä, mukaan lukien Sophie Scholl teloitettiin giljotiinilla vielä samana päivänä.

* *

Kun saksalaisten sotaonni kääntyi, kansallissosialistisen oikeuslaitoksen mielivaltaisuus kasvoi. Kotirintamalla naisten rooli oli keskeinen ja vastarinta suunnitteli jo aikaa Hitlerin jälkeen, joka itsessään oli rikos ja yhteiskuntamoraalia vahingoittava toimi.

Saksa antautui toukokuussa 1945. Hitleriä vastaan kohdistettuja toimia kuitenkin pidettiin maanpetturuutena aina 1950-luvulle saakka. 

Jotkut olivat kyenneet natseja vastustaessaan tekoihin, mihin useimmilla ei ollut kapasiteettia tai uskallusta. Vuoden 1945 jälkeen moni natseja vastustanut nainen kuvasi tehneensä vain sen, mikä tuli tehdä.

* *

Naisten merkitys ja panos natsien vastaisessa toiminnassa unohdettiin pitkäksi ajaksi. Heidän todellista määräänsä ei tiedetä. Asia ei kiinnostanut vuosikymmeniin ja siksi siitä on hyvin vähän tutkimustietoa.

Näiden naisten rohkeuden ansiosta kuitenkin pelkästään Berliinissä pelastui arviolta 5 000 juutalaista.

Historia: Vastarintaliikkeen naiset Yle TV1 -kanavalla maanantaina 8.2.2021 klo 19 ja lauantaina 13.2.2021 klo 9.05. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua