Kuvat: Marita Nyrhinen
MUSIIKKI | Sibis Jazz Camp järjestettiin Seinäjoella ensimmäisen kerran jo 1990-luvun alkupuolella ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta se on pidetty joka vuosi. Leiri on myös osa Jazz Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa.
Marita Nyrhinen, teksti ja kuvat
Seinäjoki on musiikkikaupunki. On Provinssirock, Tangomarkkinat, Vauhtiajot, kaupunginorkesteri ja elävän musiikin yhdistyksen Selmun pyörittämää säännöllistä klubitoimintaa. Pieni paikallinen jazzyhdistys järjestää vuosittain muutaman nykyjazzkonsertin. Muusikkojen koulutus- ja verkostoitumistilaisuutena Sibis Jazz Camp on pysynyt Seinäjoella, mikä piristää ilahduttavasti kaupungin musiikkipitoista profiilia.
Sibis Jazz Camp syntyi aikoinaan yhteistyössä Sibelius-Akatemian jazzosaston kanssa. Nyt opinahjo on Taideyliopisto, jonka muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Sibelius-Akatemialla on Taideyliopistossa oma koulutusohjelmansa jazzia opiskeleville.

Kokoonpanot vaihtuivat jami-illan aikana.
Jazzista kiinnostuneille instrumentalisteille ja laulajille suunnattu leiri rakentuu yhtyesoiton, instrumenttiklinikoiden, luentojen, jamien ja konserttien ympärille. Opiskelijoista muodostetaan yhtyeitä, joiden työskentely on kurssin olennaisin osa. Kun jakso on suoritettu, opiskelijan pitäisi hallita paremmin musiikillista kommunikointia, tuntea erilaisia lähestymistapoja improvisointiin ja tunnistaa jazzin keskeisiä kansainvälisiä vaikuttajia. Sen lisäksi, että muusikot harjoittelevat päivittäin, he tulevat myös yleisön eteen esittämään, mitä ovat oppineet.
Jazzia kuullaan Seinäjoella maanantaista perjantaihin. Maanantai-iltana soitetut jamit kaupungin keskustan pikkubaarissa, Culture Club Still Standingissä osoittivat, kuinka intiimi interiööri innosti soittajat kokeilemaan taitojaan erilaisissa spontaanisti syntyvissä kokoonpanoissa. Vaikka oli ahdasta, musiikki toimi pienessä tilassa loistavasti ja tanssimaankin mahtui. Still Standing sopii mainiosti jazzjamien näyttämöksi. Onhan baaria pyörittävä Momo Cat myös muusikko.

Musiikkihenkistä baaria pyörittävä Momo (vas.) kuuntelee ihaillen Sibis Jazz Campin tunnelmaa luovaa bändiä, jossa soittavat Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa opiskeleva pasunisti Juhani Smolander, kitaristi Elias Pietilä ja basisti Otso Huhtala.
* *
Yksi Sibis Jazz Campin vakiokävijöistä on kontrabassoa Sibelius-Akatemian jazzmusiikin koulutusohjelmassa opiskeleva Otso Huhtala. Hän osallistui leirille ensimmäisen kerran vuonna 2022. Hän oli jazzleirillä ensin leiriläisenä. Nyt jo kolmatta kertaa hän on järjestelijän roolissa. Tehtäviin kuuluu muun muassa soittimien roudaaminen Helsingistä Seinäjoelle.
Kuten monen Huhtalan soittokaverin, hänenkin jazzinnostuksensa on saanut alkunsa Porin jazzfestivaalilta.
– Pori Jazzin lisäksi voin kiittää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutusta innostuksestani. Se oli tärkeä vaihe, joka antoi hyvät eväät, Huhtala sanoo.

Kontrabasisti Otso Huhtala on Sibis Jazz Campin toimelias yleisjärjestelijä.
Yksi Jazz Campin aktiiviosallistujista on kulttuuritoimittaja Jonni Roos. Hän on jazzia harrastava kitaristi, joka on osallistunut Jazz Campiin joka kerta vuodesta 2012 lähtien. Lapsena hän kuuli niin Billie Holidayn, Louis Armstrongin, Glenn Millerin kuin Ella Fitzgeraldin musiikkia, sillä ne olivat äidin suosikkeja. Pikku-Jonni ei ymmärtänyt sellaista musiikkia. Pikemminkin se oli tylsää.
Sitten elämään tuli rock, ja Jonnista tuli blues-mies. Pian hän halusi soittaa jazzia, mutta se tuntui kovin vaikealta. Halu oppia oli kova. Jazz Camp tarjosi mainion tien oppiin.
– Kurssin biisit ovat vaikeita, mutta tuntuu, että tulen saamaan ne leirin aikana varmasti kuntoon. Huomaan kehittyväni, Roos sanoo ja toteaa vielä, että on haasteellista soittaa aamusta iltaan, mutta fiilis on tosi hyvä.

Jonni Roos on osallistunut Sibis Jazz Campiin joka kerta vuodesta 2012 lähtien.
Nuori kitaristi Elias Pietilä on Jazz Campin ensikertalainen. Usein Helsingin jameissa soittava Pietilä odottaa tutustuvansa leirillä muihin muusikoihin ja haluaa tietenkin soittaa jazzia.
Pietilä on opiskellut Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, johon pääsevät musiikillisesti lahjakkaat ja motivoituneet nuoret. Koulutus antaa valmiuksia musiikkialan korkeakoulutasoisiin opintoihin. Pietilän tavoitteena onkin lukion jälkeen hakea Sibiksen jazzmusiikin koulutusohjelmaan.

Jazzia vakavasti harrastava Elias Pietilä tähtää korkeakouluopintoihin ja ammattimuusikoksi.
* *
Still Standingin kolmen päivän jamisessiot ovat osoitus siitä, kuinka muusikot uskaltautuvat panemaan alttiiksi itsensä ex-tempore. Torstaina (11.6.2026) Kulttuurikeskus Kalevan Navetan mainiossa Hugo-salissa konsertoivat jazzleirin opettajat. Perinteinen opettajakonsertti on jazzviikon ainoa maksullinen tapahtuma. Aikaisempia vuosina se on ollut todellinen yleisömagneetti. Näin odotetaan käyvän tänäkin vuonna, sillä opettajakaartin muodostavat jazzin kotimaiset kärkinimet Ape Anttila bassossa, Mikael Jakobsson pianossa, Tuomas Timonen rummuissa ja Teemu Viinikainen kitarassa.
Sibis Jazz Campin päätöskonsertti soitetaan perjantaina (12.6.) Seinäjoen Keskustorin Toripaviljongissa. Konsertissa esiintyvät kurssin opiskelijoiden yhtyeet. Tätä kirjoittaessani säätiedot näyttävät epävakailta, mutta jos sataa, konsertti siirretään Nuorisokeskukseen Puskantielle.
Sibis Jazz Camp Seinäjoella 12.6.2026 asti. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Selma Savolainen vie musiikkiaan uusiin ulottuvuuksiin – arviossa in the shade
LEVYT | In the Shade on kaunis ja persoonallinen musiikkipaketti, jonka haluaa kuulla yhä uudelleen.
Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan
KIRJAT | Kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin keskittyvä opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla.
Hanna Bergholmin ohjaama Yön lapsi rynnii maailmalla – palkittiin nyt Brysselissä
ELOKUVA | Yön lapsi palkittiin Brysselin kansainvälisellä Fantastic Film -festivaalilla, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä genre-elokuvien festivaaleista.
Poppibiisejä jazzstandardien tyyliin – arviossa Magnus Carlsonin albumi Shadows
LEVYT | Weeping Willowsista tuttu laulaja tulkitsee The Moon Ray Quintetin kanssa muun muassa David Bowiea, Sufjan Stevensiä ja Scott Walkeria.



