Aikaansa edellä olleen punk-ikonin ja äidin tarina – Poly Styrene -dokumentti I Am a Cliché Yle Areenassa

18.10.2021

Kuva: Utopia Select LLC / Yle

VIIKON DOKUMENTTI | I Am a Cliché katsoo kohdettaan niin Poly Styrene -nimellä tunnetun muusikon, yksityishenkilö Marinne Elliot-Saidin kuin tämän tyttären Celeste Bellin kautta. Elokuva käsittelee identiteettiä, luovuutta ja mielen sairautta sekä äidin ja tyttären välistä vaikeaa suhdetta.

Paul Sngin ja Celeste Bellin elokuvassa Poly Styrene: I Am a Cliché (2021) on ainakin kolme päälinjaa, jotka kietoutuvat toisiinsa: Poly Styrene -nimellä tunnetun muusikon elämä, habitus ja saavutukset, yksityishenkilö Marianne Elliot-Saidin (1957–2011) henkilöhistoria ja sairaskertomus, sekä Celeste Bellin matka lapsuutensa tapahtumiin äidin vaiheiden ja äiti–tytär-suhteen muistelemisen ja käsittelemisen kautta.

Dokumentti koostuu sekä Celeste Bellin että Poly Styrenen aikalaisten, muusikoiden, toimittajien, sukulaisten ja ystävien kertomasta. Haastateltuja ei nähdä, he ovat läsnä vain äänen tasolla.

Näyttelijä Ruth Negga antaa äänensä Polylle tämän päiväkirjan otteita lukiessaan ja herättää kerrotun eloon. Elokuva sisältää paljon vanhaa filmi- ja valokuvamateriaalia, joka sommitellaan ansiokkaasti äänen tasolla kerrotun lomaan.

* *

Poly Styrenea pidetään 1090-luvun riot grrrl- ja afro-punk-liikkeiden innoittajana. Kuten aikalaisensa The Slits ja The Raincoats, Poly Styrene ja hänen yhtyeensä X-Ray Spex toimi tienraivaajana ja esitaistelijana tuleville naisrokkareille

Katsojan kannalta kiinnostavalta vaikuttaakin ensin ja ensisijaisesti kertomus Poly Styrene -nimisestä muusikosta tässä ikonisessa mielessä. Elokuva kuitenkin näyttää jotain olennaista yleisemmällä tasolla ja kertoo ihmisenä olemisesta, siihen liittyvistä vaikeuksista ja identiteetin merkityksestä.

* *

Celeste Bell katsoo elokuvassa syöpään kuolleen äitinsä menneisyyteen ja samalla omaan menneisyyteensä. Hän kertoo verkkaisesti siitä, kuinka on äitinsä jalanjäljissä.

Ensinäkemältä tämä vaikuttaa siinä määrin kliseiseltä, että toivoisi puhuttavan vain ja ainoastaan Poly Styrenestä, joka oli kaikkea muuta kuin klisee.

Juuri kun päästään käsiksi äidin päiväkirjamerkintöjen pohdintoihin palataan äidin jäämistöä läpikäyvään tyttäreen. Kuolemasta on viisi vuotta, mutta tytär pystyy vasta nyt tarttumaan äitinsä tavaroihin. Tilanne on tavallaan koskettava, mutta samalla se esitetään niin päälleliimatusti, että samaistuminen on vaikeaa. Siirtymät eivät imartele kokonaisuutta.

Aluksi tytär lakonisena kertojana lähinnä häiritsee. Kontrasti ihanan suttuisten vanhojen keikkataltiointien ja valkoisissa kuvissa kirjoja selailevan eteerisen kauniin tyttären tuskastuttavan hitaan ääneenajattelun välillä ärsyttää, jopa suututtaa, kun haluaisi nähdä Polyn ja vain Polyn.

Myöhemmin elokuvassa nähtävät ”tytär tyhjällä estradilla” -kuvat hakevat tunnelmaa siitä, kuinka tämä liikkuu edesmenneen äitinsä jalanjäljissä. Nekin ovat auttamatta häiritsevän kliseisiä ja keinotekoisia, tyhjiä.

* *

Ensivaikutelma on, että elokuvaa tehtäessä ei ole osattu täysin päättää mikä siinä on keskeisintä; mikä on tarinan punainen lanka ja millainen tunnelma halutaan luoda.

Elokuva etenee kerronnalla Poly Styrenen vaiheista; tytär pohdintoineen on fragmentaarisesti mukana siellä täällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Celesten rooli kokonaisuudessa olisi kiinnostava ja keskeinen, mutta tietty vastakkainasettelu laittaa katsojan aluksi toivomaan, että hän katoaisi kuvista kokonaan.

Elokuvan edetessä asetelmaan löytyy tasapainoa ja mielekästä perspektiiviä, kun kokonaiskuva alkaa hahmottua. Tämä ei kuitenkaan poista kokemuksellista epäsuhtaa, joka vallitsee elokuvan puoliväliin saakka.

Tyttären läsnäolo elokuvan ensimmäisellä puoliskolla ei tuo juuri lisäarvoa kerrontaan, vaikka se antaakin raamit ja tulokulman käsiteltävälle. Elokuvan kuvakieli on kuitenkin äärimmäisen kaunista, varsinkin kun päästään Intiaan.

ve001rt0o9

Celeste Bell New Yorkissa. Kuva: Utopia Select LLC / Yle

* *

Elokuvan alussa Marianne Elliot-Said elää köyhää lapsuuttaan 1960-luvun Britanniassa. Lapsuutta värittää identiteetin tasolla ulkopuolisuuden kokemus, jonka keskiössä on monirotuisuus. Rodullinen identiteetti ja sen moninaiset merkitykset yksilön tasolla ovatkin elokuvan keskeisiä teemoja.

Tuona aikana ilmaisu half-caste, ”puoliverinen”, ilmaisi puolinaisuutta, aivan kuin ihminen ei olisi kokonainen ollenkaan. Monirotuisuus koettiin uhkana. Lapsia puhuteltiin ilkeästi ja kohdeltiin väkivaltaisesti.

Rodullinen sekoittuminen oli uusi ilmiö. Näin syntyneet lapset olivat hämmentävässä asemassa; he eivät kuuluneet oikein mihinkään. Värilliseltä ihmiseltä kysyttiin mistä tämä oli kotoisin, vaikka olisi ollut paljasjalkainen lontoolainen, kuten Marianne.

Myöhemmin elokuvassa todetaan osuvasti, että juuri kokemus siitä, ettei kuulu mihinkään, saattaa olla rodullistetun ihmisen näkökulmasta myös vapauttava.

* *

Marianne Elliot-Saidista tuli tähti hyvin nuorena. Taitelijanimensä Poly Styrene hän löysi puhelinluettelon keltaisilta sivuilta. Hänestä se kuvasi hyvin sitä, millaista on olla poptähti; muovinen ja kertakäyttöinen.

Identiteetillä oli monella tavalla keskeinen merkitys Poly Styrenelle. Poly oli värillinen nuori nainen, joka toimi valkoisten miesten hallitsemalla alalla.

Rhonda Dakar (The Bodysnatchers) kertoo kuinka monirotuiset hyväksyttiin mukaan punk-skeneen. Siellähän olivat muutkin ei-toivotut tyypit ja hylkiöt.

Celesten mukaan hänen äitinsä ei edes pitänyt itseään punkkarina. Punk-skene oli kuitenkin loistava alusta hänen luovalle muutokselleen.

* *

Polyn erotti muista hänen omaleimainen tyylinsä. Hän toteutti DIY-mentaliteettia uniikilla tavalla. Vaikka hän lyriikoissaan käsitteli kuluttamista kriittisesti, hän oli parantumaton ”shopaholic”. Polyn mukaan vaatteilla pystyi luomaan itselleen imagon, fasadin, jolla on hauska leikitellä, mutta joka ei kuitenkaan ollut osa minuutta.

X-Ray Spex syntyi vuonna 1976, kun Poly julkaisi Melody Maker -lehdessä ilmoituksen, jossa haki soittajia. Bändi pyrki tietoisesti erottumaan joukosta. Saksofonisti Lora Logicin mukanaolo ja naisvokalisti auttoivat tässä.

Runoilija John Cooper Clarken mukaan Polyn lyriikat olivat tärkeitä jo kappaleiden nimien tasolla. Thurston Moore sanoo, että vain harva lauloi samoista aiheista. Kappaleet olivat tavallaan hassuja, mutta niissä huomioitiin arkipäiväistä elämää oudolla jännitteellä.

Poly kuvaa vuonna 1978 tehdyssä haastattelussa kirjottavansa ihmisille tutuista aiheista; hän ei voi keskittyä vain itseensä. Hän haluaa heijastella ympäristöään, ei vajota omaan minäkuvaansa. Identity-biisi kuvaa sitä, kuinka kaikki etsivät epätoivoisesti ratkaisua itsensä ulkopuolelta.

* *

Oh Bondage Up Yours! -kappaleen julkaiseminen oli keskeinen merkkipaalu Polylle ja X-Ray Spexille. Se oli kutsu aseisiin kaikille sorron alla eläville, sorron laadusta riippumatta.

Biisi leikkasi läpi lasikaton, toimittaja Vivien Goldman sanoo. Gina Birchin (The Raincoats) mukaan monet media-alalla työskentelevät miehet eivät olisi halunneet päästää naista asemaan, jossa hänellä on sananvaltaa ja näkyvyyttä.

Vuonna 1977 singlenä julkaistusta kappaleesta tuli yhtyeen tunnetuin. Se käsitteli vapautumista ja sorron ja alistamisen vastustamista moninaisesti. Polyn mukaan sekin oli alistamista, että kappaletta ei soitettu radiossa.

Poly oli oman tiensä kulkija, eikä hän sopinut muottiin. Kathleen Hanna nostaa esiin sen, miten Poly puhui ihmisten kohtelevan toisiaan kuin koneita. Poly ei kuitenkaan sanonut olevansa uhri, vaan tilanteissa oli aina kaksi puolta: ”I live off you, you live off me” – minä loisin sinussa ja sinä loisit minussa.

Polyn ääni oli kuin taisteluhuuto. Hän lauloi niin kiihkeästi, että se kuulosti kutsulta aseisiin, toimittaja Lucy O’Brien sanoo.

Tämä ääni herätti myös Neneh Cherryn, jolle Poly oli tärkeä roolimalli ja jonka esimerkki sai hänet aloittamaan laulamisen.

* *

Poly vastusti perinteistä käsitystä naiseudesta, mutta ei Celeste Bellin mukaan ollut ideologinen ihminen. Pauline Blackin mukaan rodullistetun naisen oli kuitenkin vaikea tehdä millään tavalla kantaaottavaa musiikkia tulematta leimatuksi vihaiseksi mustaksi naiseksi.

Se, että tavallisen oloinen, ruskea nainen ilmaisi itseään näin, oli voimakas kannanotto jo itsessään.

Julkisuus sai Polyn kokemaan itsensä epävarmaksi. Häntä ylistettiin, mutta samalla vihjattiin hänen olevan ylipainoinen ja vastenmielinen.

* *

Elokuva kuvaa X-Ray Spexin matkaa New Yorkiin käännekohtana Poly Styrenen elämässä. Thurston Mooren mukaan kaikki halusivat nähdä bändin CBGB’s-klubin lavalla.

Poly tunsi New Yorkissa olevansa kuin tulevaisuudessa. New York oli korostuneen muovinen. Muovi puolestaan oli Polyn mukaan jotain sellaista, jota ihmiset eivät oikeasti halua tai josta he eivät pidä, mutta johon he kehittävät mieltymyksen tullakseen sen kanssa toimeen.

Polyn mukaan muoviesineet olivat kauniita juuri siksi, että ne olivat niin kamalia. Siksi New York esittäytyi Polylle pelottavana ja sai hänet kyseenalaistamaan asioita.

Kokemus New Yorkista muutti Polya. Hän tavallaan menetti viattomuutensa altistuessaan kaupungin synkkyydelle ja nähdessään sen äärimäisen muovisuuden.

* *

Vuonna 2008 tehdyssä haastattelussa Poly Styrene kertoo muuttuneensa lopullisesti nähdessään neonvärisen ufon. Hän piti tapahtunutta henkisenä heräämisenä, jonka jälkeen hän näki asioita, joita muut eivät nähneet.

Poly diagnosoitiin virheellisesti skitsofreenikoksi. Todellisuudessa hänellä oli akuutti kaksisuuntainen mielialahäiriö. Poly tunsi itsensä leimatuksi; hän oli vain 21-vuotias ja hänelle sanottiin, ettei hän enää koskaan saisi töitä.

Vuonna 1979 X-Ray Spex oli suosionsa huipulla, kun Poly jätti yhtyeen, joka hajosi pian sen jälkeen. Celeste Bellin mukaan hänen äitinsä koki, että hänen tuli tappaa luomansa Poly Styrenen hahmo, jotta hän voisi taas olla Marianne.

ve001rt0o6

Kuva: Utopia Select LLC / Yle

* *

Toipilasaikanaan Mariaan tapasi Celesten isän Adrian Bellin. Muutaman kuukauden päästä tapaamisesta Marianne oli jo raskaana. Pariskunta avioitui salaa maistraatissa.

Äitiys oli Mariannelle haaste. Hänen mielenterveytensä horjui. Luova toiminta vei suurimman huomion, ja ajoittain Marianne suorastaan laiminlöi lastaan.

Marianne sai tarpeekseen perhe-elämästä ja lähti Intiaan. Celeste jäi isälleen. Kun Marianne palasi, hän muutti Lontoon Hare Krishna -yhteisöön Celesten kanssa.

Hare Krishna -liike vaikuttaa pelastaneen Polyn. Se tarjosi hänelle tukipylvään, kodin ja lohtua. Vanhat traumat eivät kuitenkaan jättäneet häntä; epävakaa käytös ja hermoromahdukset jatkuivat, millä oli musertava vaikutus myös tyttären elämään.

* *

Äidin ja tyttären välit olivat pitkään riitaiset ja vaikeat. Ajan kanssa he pystyivät kuitenkin antamaan toisilleen anteeksi. Äiti voi jo paremmin 2000-luvun alussa ja oli jälleen valmis luovaan työhön.

Juuri kun Poly Styrene oli palannut musiikin pariin ja levyttänyt uuden albuminsa Generation Indigon (2011), hän sai kuulla sairastavansa syöpää. Viimeiset kuukautensa Marianne Elliot-Said työsti albumia yhdessä tyttärensä kanssa. Teki sitä, minkä parhaiten osasi.

* *

Elokuva päättyy kuviin, joissa tytär vie äitinsä tuhkat Intiaan tämän viimeisen tahdon mukaan.

Samalla dokumentin alun fragmentaarisuus ja rakenteellinen epäsuhta kuroutuu kokonaisemmaksi. Äidin ja tyttären suhde nousee tasapainoisemmin esiin.

Kun tarinan näkee tyttären tavoitteena erottaa oma äitinsä Poly Styrenenä tunnetusta myyttisestä ja ikonisesta hahmosta, elokuvan idea kirkastuu, ainakin osin.

Keskeisenä elokuvassa esittäytyy kautta linjan identiteetin merkitys ja voimallinen vaikutus elämään. Celeste halusi aina tavalliset vanhemmat ja tavallisen elämän. Kun hän viimein näki, miten onnekas oli ollut saadessaan äidikseen näin epätavallisen naisen, oli jo liian myöhäistä.

Haavoittuvuus ja syvällä vaikuttavat traumat voivat näyttäytyä kapinana ja shokeeraavana ilmaisuna. Identiteetin tasolla ihminen voi tulla yhtä lailla hyväksikäytetyksi kuin kokea elävänsä autenttista, täyttä elämää, ongelmistaan huolimatta.

Hanna Telakoski

Poly Styrene: I am a Cliché (2021) Yle Areenassa kesäkuuhun 2023 asti. Elokuva esitetään Ye Teema & Fem -kanavalla keskiviikkona 20.10.2021 klo 13.15.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua