Vuoden 2020 erinomaiset #1: Dokumenttielokuvat

Jyväskylän yliopisto Aalto-dokumentissa. Kuva: Euphoria Films

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät kaksikymmentä kuluneen vuoden erinomaista dokumenttielokuvaa. Esitellyt teokset eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä elokuvan nimen mukaan.

Lista ei ole äänestyksen tai haudanvakavan komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden kahdestakymmenestä parhaasta dokumenttielokuvista.

Jokainen esitellyistä elokuvista on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä.

Huom! Tästä listauksesta et löydä dokumenttisarjoja. Ne löydät täältä. Kaikki Vuoden 2020 erinomaiset -sarjassa julkaistut jutut pääset puolestaan lukemaan täältä.

* *

Aalto

Virpi Suutarin dokumentti Aalto nähtiin syyskuussa Espoo Ciné -festivaalin kotimainen juhlaelokuva, minkä jälkeen se sai ensi-iltansa elokuvateatterilevityksessä. Virpi Suutarin dokumentti saattaa muuttaa käsitystä kansainvälisesti tunnetuimmasta arkkitehdistamme Alvar Aallosta sekä hänen puolisoistaan Aino ja Elissa Aallosta.

”Aallon työt eivät ole helpointa kuvattavaa, koska hänen arkkitehtuurissaan ei ole yhtä viivasuoraa, selkeää linjaa. Aina kun kääntyy, näkee jotain yllättävää, erilaista. Kohteet on koettava pala palalta, ja niissä haluaa liikkua yksityiskohtia tutkiskellen. Yhdessä tilassa on yksi tunnelma ja toisessa toinen. Näin erilaisten tilojen välille syntyy hienoja dialogeja. Juuri sellaiseen tunnelmaan elokuva vie. Elokuva tarjoaakin elämyksellisyyttä.” (Marita Nyrhinen – lue koko arvostelu täältä.)

* *

David Attenborough: Elämä planeetallamme

Alastair Fothergillin, Jonnie Hughesin ja Sir David Attenborough’n luontodokumentti sai ensi-iltansa Netflix-suoratoistopalvelussa syyskuun lopussa. Elämä planeetallamme on 94-vuotiaan antropologin koskettava testamentti ja anteeksipyyntö hänen oman sukupolvensa puolesta.

”Räjähdysmäisesti lisääntynyt ihminen kaluaa planeetan nopeasti paljaaksi. 96 prosenttia planeetan nisäkkäistä on ihmisiä tai ihmisen tuotanto- ja lemmikkieläimiä. Ilmastonmuutos on vain yksi oire siitä, että elonkehä on muuttumassa ihmiselle elinkelvottomaksi. Attenborough’n testamentti ei ole täysin lohduton, sillä ihminen voi muuttaa käyttäytymistään. Hänen reseptinsä on tuttu: lopettakaa lihansyönti, perustakaa kalojen suojelualueita ja siirtykää uusiutuvaan energiaan.” (Tommi Liljedahl – lue koko teksti täältä.)

David Attenborough: Elämä planeetallamme katsottavissa Netflixissä.

* *

Dick Johnsonin kuolema

Dokumentaristi Kirsten Johnsonin elokuva isänsä kuolemasta on hirtehisen hauska, syvällinen, ja rakkaudella tehty. Dokumentti sai ensi-iltansa Netflix-suoratoistopalvelussa tammikuussa.

”Dick Johnsonilla on dementia, ja hänen otteensa tähän maailmaan on lipsumassa pois. Perheenisänä ja psykiatrina hän ymmärtää tilanteen vaikeuden niin lähiomaisilleen kuin meille katsojille, kanssaihmisilleen. Silmät tuikkien hän auttaa tytärtään lavastamaan variaatioita omasta kuolemastaan auto-onnettomuudessa, halolla päähän -tyyliin, ja rusikoitumalla ikkunasta putoavan ilmastointilaitteen alle vain herätäkseen taas henkiin kameroiden sammuessa. Näitä fiktiivisiä fantasioita ympäröivät keskustelut kuitenkin toimivat ankkurina tilanteen todellisuuteen. Syvällisen lämmintä dokumenttia voisi kutsua tärkeäksi ja elokuvallisesti mielenkiintoiseksi, mutta se melkein väheksyisi lopputuloksen riemuisaa inhimillisyyttä. ” (JT Lindroos)

Dick Johnsonin kuolema katsottavissa Netflixissä.

* *

Disclosure – transsukupuolisuus valkokankaalla

Disclosuressa äänessä ovat transsukupuoliset, jotka ovat myös historian, viihteen ja median asiantuntijoita. Sam Federin ohjaama dokumenttielokuva tuli Netflixin valikoimaan kesäkuussa.

”Disclosuren jälkeen ymmärrän, miten loukkaavaa ja turhauttavaa on se, että Hollywoodin ykköstähdet esittävät valkokankaalla transsukupuolisia. Samaan aikaan oikeille transsukupuolisille näyttelijöille on tarjolla rooleja lähinnä murhattuina strippareina tai hormonihoidon uhreina rikos- ja sairaalasarjoissa. Ja alapääosasto, sinne kurkataan näissä sarjoissa cis-jokamiehenoikeudella, kuin transsukupuolinen ei olisi ihminen, vaan lihanpala marketin tiskillä.” (Janica Brander – lue koko teksti täältä.)

Disclosure – transsukupuolisuus valkokankaalla katsottavissa Netflixissä.

* *

Everybody’s Everything – Lil Peep

Sebastian Jonesin ja Ramez Silyanin ohjaama dokumenttielokuva Lil Peepistä eli 21-vuotiaana kuolleesta ruotsalaismuusikosta Gustav Elijah Åhrista (1996–2017) sai Suomen-ensi-iltansa tammikuussa rajatuissa elokuvateattereissa. Yle Areenan valikoimiin elokuva tuli lokakuussa.

”Lil Peep -dokumentti on päähenkilöään suurempi. Se tulkitsee aikansa poikkeuksellisen sekamelskaista musiikki-ilmiötä, joka on yhtä vähän räppiä kuin metal… punk… grung… no-sellaista-ei-räppiäkin, hyvin läheltä ja ajankohtaisesti. Se osoittaa paitsi kulttuurillisen siirtymän 2000-luvun nousukauden musiikista nykypäivän laskusuhdanteiseen angstiin, myös sen, miten Åhrinkin niellyt nihilistinen dekadenssi voi tunkeutua myös turvattuun keskiluokkaiseen idylliin. Ei yllätä, että taustalla vaanii päähenkilön surkea isäsuhde.” (Mikael Mattila – lue koko teksti täältä.)

Everybody’s Everything – Lil Peep katsottavissa Yle Areenassa vuoteen 2022 asti.

* *

Hilma af Klintin taide löydettiin kauan hänen kuolemansa jälkeen. Kuva: Cinema Mondo

Hilma af Klint – ilmeisen tuolla puolen

Halina Dyrschkan ohjaama dokumenttielokuva kertoo ruotsalaisesta kuvataiteilijasta Hilma af Klintistä (1862–1944), jonka uraauurtava abstrakti taide löydettiin vasta kauan hänen kuolemansa jälkeen. Elokuva sai Suomen-ensi-iltansa elokuvateattereissa elokuussa.

””Hilma af Klint sai vankan klassisen kuvataiteen koulutuksen. Opintojensa jälkeen hän keskittyi muotokuvamaalaukseen ja maalasi myös erinomaisia maisemia ja tutki kasvien monimuotoisuutta. Orgaaniseen, ulkoisin aistein havaittavaan keskittynyt työ syventyi hiljalleen sisäisten kokemusten yhä abstraktimpaan kuvakieleen. Ajan esoteeriset virtaukset ovat päävaikutin hänen melkein 20 000 teosta käsittävälle tuotannolleen, jossa riittää tutkijoille työsarkaa muutama sata vuotta eteenpäin. Taidehistoriaan on kirjattu Wassily Kandinskyn saaneen aikaan ensimmäisen abstraktin maalauksen, mutta tosiasiallisesti Hilma af Klint ehti häntä ennen. Miksi ja miten hänet ohitettiin, on yksi dokumentin pääteemoista. Vaikka Kandinsky jopa kirjoitti kirjan Taiteen henkisestä sisällöstä, perustuvat hänen sekä Piet Mondrianin työt yleensä näkyvään todellisuuteen, kun taas af Klint nousee aivan toiselle tasolle luodaten ulottuvuuksia, joille harvalla on edelleenkään pääsyä.” (Marja-Liisa Torniainen – lue Anne Välinoron kirjoittama arvio elokuvasta täältä.)

* *

Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on?

Laura Joutsin dokumentissa 60 vuotta täyttänyt rockmuusikko ja runoilija Ismo Alanko elää elämäänsä ja kertoo siitä. Dokumentti sai ensiesityksensä televisiossa marraskuussa.

”Alanko ilmaisee itseään selväsanaisesti ja varmasti, mutta ei esittäydy tietäväisenä tai kaiken nähneenä ylimielisenä rokkikukkona, johon tämän kaliiberin tyypillä voisi helposti olla varaa. Niin rakkaudessa kuin luovassa työssä on uskallettava voittaa pelkonsa, noustava siivilleen ja luotettava, että ne kantavat. ’Musiikkia tehdessäni haen säveliä ja moodia, joka jollain tavalla soi siinä elämäntilanteessa. Soittelen.’” (Hanna Telakoski – lue koko teksti täältä.)

Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on? katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.

* *

Karpo

Ari Matikaisen elokuva kertoo toimittaja Hannu Karposta, joka muistetaan parhaiten rötösherrojen vastaisesta taistelusta televisio-ohjelmassa Karpolla on asiaa. Elokuva sai ensi-iltansa syyskuussa.

”Karpo on tyylitajuinen, hyvin henkilövetoinen dokumenttielokuva. Jos kohta olisinkin kaivannut vähän syvemmälle sukeltamista ja paneutumista, niin ei elokuva missään tapauksessa huono ole. Ja pelkkä Karpon ääni on niin tuttu lapsuudesta ja nuoruudesta, että tunne on pitkin leffaa kuin jotain sukulaista kuuntelisi.” (Pasi Huttunen – lue koko teksti täältä.)

* *

Kelet – Ole mitä haluat, Honey!

Toimittaja Susani Mahaduran käsikirjoittama ja ohjaama ja Baba Lybeckin tuottama dokumentti mallinuraa tavoittelevasta parikymppisestä transnaisesta sai ensi-iltansa tammikuussa Helsingin DocPoint-festivaaleilla.

”Muu perhe asuu Manchesterissa, mutta Kelet on palannut takaisin synnyinmaahansa Suomeen. Hän on löytänyt uuden perheen tanssin maailmasta, Helsingin ballroom-piireistä, The Gorgeous House of Gucci Finlandin glitter-koristeisten siipien suojasta. Keletin idoleita ovat muodin ikoniset kasvot: Iman, Naomi Campbell ja Tyra Banks. Hänen unelmanaan on tehdä läpimurto ammattimallina ja kenties päästä joskus vielä Voguen kanteen. Vajaan tunnin mittaisessa dokumentissa seurataan välähdyksiä Keletin arjesta kahden vuoden ajan. Vaikka päällisin puolin Mahaduran dokumentti esitteleekin, millaista rodullistetun transnaisen elämän voi olla Suomessa, se on ennen kaikkea nuoren ihmisen kasvutarina ystävyydestä, perhesiteistä ja omien vahvuuksien ja itsevarmuuden löytämisestä.” (Elissa Määttänen – lue koko teksti täältä.)

Kelet – Ole mitä haluat, Honey! katsottavissa Yle Areenassa maaliskuuhun 2021 asti.

* *

Lauluja rakkaudesta

Anu Kuivalaisen sydämellinen dokumentti Lauluja rakkaudesta pureutuu ikäihmisten rakkauselämään heidän tarinoidensa sekä Ritva Oksasen laulujen ja runojen kautta. Elokuva sai ensi-iltansa elokuussa.

”Anu Kuivalainen on saanut yhteyden kuvattaviinsa ja he kertovat kameralle hyvinkin suoraan suhteestaan, muistoistaan, tunteistaan, seksuaalisuudestaan. Kuivalaisen kamera seuraa heitä kotitouhuissa, kävelyllä, meren rannalla, jopa sänkykamarissa. Kaiho toisen kainaloon, himokaan ei kuole, vaikka kroppa rapistuisi.” (Eija Niskanen – lue koko arvio täältä.)

* *

Jani Raappana (oik.) kuoli Kambodžassa epäselvissä olosuhteissa. Kuva: SF Studios

Lost Boys

Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaama jatko-osa menestysdokumentille Reindeerspotting – pako Joulumaasta (2010) kuvaa huumekulttuuria – myös sen valoisia puolia. Lost Boys sai ensi-iltansa syyskuun Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ja sen jälkeen elokuvateattereissa.

”Elokuva on alusta loppuun otteessaan pitävää painostavaa audiovisuaalista tykitystä. Se on pullollaan kyynisiä stereotypioita planeetan iljettävimmästä eläimestä – ihmisestä – jotka fiktiivisessä elokuvassa olisivat pelkkiä kuivia kliseitä mutta jotka dokumentin ilmaisukeinoin esitettynä saavat aikaan aivan eritasoisen ahdistuksen. Elokuva näyttää kulttuurituotteiden normeille keskisormea esittämällä provosoivan tarkasti ja avoimesti suonensisäisen huumeiden käytön lisäksi myös kaupallista yhdyntää ja slummien sosiaalipolitiikkaa. Se on ilmiasultaan täysin eri maailmasta kuin minimalistinen edeltäjänsä.” (Valtteri Mörttinen – lue koko arvio täältä.)

* *

Marcel Duchamp ja mahdollisuuksien taide

Matthew Taylorin ohjaama dokumentti ranskalaisesta taidemaalarista, modernismin, dadaismin ja konseptuaalisen taiteen pioneereihin laskettavasta Marcel Duchampista (1887–1968). Dokumentti sai Suomen televisioensi-iltansa toukokuussa.

”Pystyn samaistumaan Duchampin kärsimättömyyden ja uskomattoman kärsivällisyyden yhdistelmään. Duchampin töistä keskeisimpänä voidaankin pitää hänen muistiinpanojaan. Ideoiden saaminen ja kehitteleminen on helppoa, mutta toteuttaminen saattaa osoittautua rasittavaksi. Otinkin ylös dokkarista Duchampin lausuman: ’…then you had to execute the idea and the execution was very, very boring’.” (Janne Laurila – lue koko teksti täältä.)

Marcel Duchamp ja mahdollisuuksien taide katsottavissa Yle Areenassa helmikuuhun 2021 asti.

* *

Neiti Aika

Elina Talvensaaren dokumentti astuu sisään 97-vuotiaana kuolleen Sirkka-Liisa Miettisen (1915–2012) elämään. Elokuussa ensi-iltansa saanut elokuva kysyy, mitä ihmisen elämästä jää kun hän kuolee ja voiko kuolleeseen tutustua.

”Dokumentti tavoittaa voimalla samankaltaisuutemme ja katsoo tarkasti arkipäivän pieniin asioihin. Siinä perhevalokuvien ja kirjeiden kautta puhutaan jo menneiden suulla, heidän elämästään. – Kirjeiden, jotka ovat kuin viestejä haudan takaa. Kuolleisiin on vaikea tutustua. Talvensaari pääsee kuitenkin jollain tavalla sisään Sirkka-Liisan elämään. Elokuva katsoo taianomaisella tavalla menneeseen asunnon irtaimiston kautta ja tekee kunniaa eletylle elämälle, mutta myös elämälle ylipäätään.” (Hanna Telakoski – lue koko arvio täältä.)

Neiti Aika katsottavissa Yle Areenalla 28.12.2020 alkaen.

* *

Pakolaiskeskusteluja

Teemu Mäen dokumentti onnistuu olemaan yhtä aikaa kansantajuinen opetuselokuva ja monitasoinen taide-elokuva ja -teos. Toukokuussa televisioensi-iltansa saanut elokuva ei ole tällä hetkellä katsottavissa Yle Areenassa.

”Pakolaiskeskusteluissa selkeästi esitetyt tutkimustulokset ja tilastolliset faktat kohtaavat populistisen ja argumenteiltaan ohuen rivien välissä ja riveillä vihaa henkivän lietsonnan. Siinä kulminoituu vastakkainasettelun kulttuuri, jonka osapuolet eivät puhu toistensa kieltä tai näe toisiaan, puhuvat seinille. Toisaalla uho, mustamaalaus, haukkuminen ja alentaminen. Toisaalla tilastolliset, tieteellisesti tutkitut tosiseikat ja yksittäisen ihmisen hätä. – Välissä yhteismitattomuuden tiilimuuri.” (Hanna Telakoski – lue koko artikkeli täältä.)

* *

Petra Olli – kun liekki sammuu

Jarkko Ala-Huikun ja Veli-Matti Savisen lähikuva uransa lopettaneesta lappajärveläispainijasta Petra Ollista sai televisioensi-iltansa heinäkuussa.

”Meno Petra Olli – kun liekki sammuu -dokumentissa näyttäytyy niin teeskentelemättömänä ja kouriintuntuvana, että liikuttaa. Niin usein kuin suomalainen urheilijuus määrittyykin kärsimyksen kautta, välittyy omien epävarmuuksiensa kanssa painivan (köh) Ollin henkilökuvasta syvä inhimillisyys vailla turhaa sentimentaalisuutta. Dokumentti on eräänlainen vastinpari itsensä parodiaksi lipsahtaneelle (mies)karpaasimyytille, vaikka Ollin persoonan jäyhyys tuntuukin huvittavan ilmeiseltä suomalaisurheilijan arkkityypiltä.” (Mikael Mattila – lue koko teksti täältä.)

Petra Olli – kun liekki sammuu katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.

* *

Rockin klassikkolevyt: Tears for Fears

George Scottin englantilaisesta taiderockyhtyeestä Tears for Fearsistä ohjaama dokumentti ilmestyi Yle Areenan valikoimaan huhtikuun alussa. Tällä hetkellä ohjelma ei ole katsottavissa.

”Dokumentti Tears for Fearsin vuoden 1985 kakkosalbumista Songs from the Big Chair on yksi Classic Albums -ohjelmasarjan säväyttävimmistä. On hämmästyttävää tajuta, että niin kunnianhimoista ja monikerroksellista musiikkia kuin Orzabal ja Smith suuruutensa vuosina loivatkin, he olivat hädin tuskin kolmannella kymmenennellään. Nyt, kuuttakymmentä lähestyessään, kaksikko on selvästi sinut paitsi menneisyytensä myös toistensa kanssa. Ja Tears for Fears – kiitos bändin musiikkia lainanneiden artistien, elokuvien, televisiosarjojen ja mainosten – muodikkaampi kuin kenties koskaan.” (Antti Lähde – lue koko teksti täältä.)

* *

Roy Andersson Studio 24:n yläpuolella, kotinsa ikkunassa, tarkkailemassa elämää.

Roy Andersson: Ihmisenä olemisesta

Fred Scottin henkilökuva ruotsalaisesta elokuvaohjaajasta Roy Anderssonista sai Suomen-ensi-iltansa elokuvateattereissa lokakuun lopulla. Dokumentti kuvattiin Anderssonin uuden Kohti ääretöntä -elokuvan tuotantoprosessin aikana.

”Roy Anderssonin omalaatuinen tuotantometodi tuodaan hyvin esille dokumentissa. Andersson osti aikoinaan rähjäisen talon Tukholman Gamla Stanista ja perusti sinne studionsa, jonka yläkerrassa itse asuu. Moni dokumentissa esittäytyvä on työskennellyt Anderssonin kanssa kuin perheenjäsenenä jo pitkään. Andersson itse tarkkailee rakennuksesta katua ja vastapäisiä ravintoloita ja käppäilee välillä niihin asiakkaana. Epäilemättä tämä ihmisten tarkkailu antaa hänelle aineksia elokuviin.” (Eija Niskanen – lue koko arvio täältä.)

* *

Silicon Valley, Baby

Erika Haaviston dokumenttielokuva kertoo suomalaisesta startup-yrittäjästä Kalle Freesestä, joka lähtee tyttöystävänsä eli ohjaajan itsensä kanssa Piilaaksoon valloittamaan maailmaan. Dokumentti sai ensi-iltansa tammikuussa Helsingin DocPoint-festivaalilla ja tuli Yle Areenaan huhtikuussa. Tällä hetkellä ohjelma ei ole katsottavissa.

”Dokumentin alussa tavataan kiiltokuvamainen ja innostunut nuori pari. Freese herää aamutuimaan meditoimaan, viljelee menestyjä-onelinereita ja pitchaa ideaansa potentiaalisille rahoittajille. Haaviston into alkaa laantua nopeammin. Hän tuntee olevansa mitättömyys rikkaiden innovaattoreiden rinnalla. Lopulta Freesenkin flow muuttuu hyperaktiivisuudeksi, jota seuraa lamaantuminen. Pyykit kasautuvat ja Freese tuskailee, miten ihmeessä jotkut saavat rahoitusta avaruusteknologiaan, kun jopa kahvin myyminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Lyhyehkö dokumentti kaipaisi lisäminuutteja ja rohkeutta, mutta on rehellinen kuvaus Piilaakson kaksista kasvoista.” (Janica Brander – lue koko teksti täältä.)

* *

Själö – Island of Souls

Lotta Petronellan elokuva kertoo Seilin mielisairaalasaaren historiasta ja nykypäivästä. Tanskalaisilla CHP DOX -festivaaleilla palkittu dokumentti nähtiin Suomen televisiossa marraskuun alussa.

”Sairaalatoiminnan jälkeen saari muuttui biologiseksi tutkimuskeskukseksi tutkimuskohteina meri, saarten luonnon monimuotoisuus sekä hyönteiset, yhtenä tärkeimmistä kohteista puutiaiset. Tutkijat työskentelevät nykyään entisissä sairaalaselleissä, joihin potilaita teljettiin. Eräänlaisessa eristystilassa ovat myös tutkijat, jotka ovat pitkän laivamatkan takana ympärivuotisesti saarella, mutta nyt kyseessä on elämäntapa, jonka työntekijät ovat valinneet.” (Marita Nyrhinen – lue koko teksti täältä.)

Själö – Island of Souls katsottavissa Yle Areenassa vuoteen 2025 asti.

* *

Western Stars

Bruce Springsteenin ja Thom Zimnyn ohjaama konserttielokuva sai Suomen-ensi-iltansa Netflix-suoratoistopalvelussa juuri ennen viime joulua. Elokuvassa kuullaan intiimejä versioita Springsteenin 19. studioalbumilta, kesäkuussa 2019 julkaistulta Western Starsilta.

”Pomo esittää albuminsa lempeän tutkiskelevia kantripop-lauluja ison orkesterin kanssa. Tyyssijana toimii artistin tiluksilla sijaitseva, 1800-luvulta peräisin oleva lato, joka näyttää värivaloissa kuin kirkolta. Yleisöä on paikalla kourallinen, esitys kuulostaa upealta ja tunnelma on mitä lämpimin. Välissä Bruce avaa taipumustaan autometaforien käyttöön, filosofoi elämää ja kertailee uraansa uljaiden amerikkalaismaisemien ja vanhojen filminpätkien heijastuessa taustalle. Tämäkin dokumentti sen taas todistaa: Bruce Springsteen on herkkä, viisas ja humaani mies.” (Tomi Nordlund – lue koko teksti täältä.)

Western Stars katsottavissa Netflixissä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua