Piispan ja kirjailijan kirjeenvaihto on rohkea puheenvuoro inhimillisemmän elämän puolesta – arviossa Kirjeitä läsnäolosta

Leppänen & Kähkönen. Kuva: Niclas Mäkelä / SKS Kirjat

Alkaisitko kirjoitella mun kanssani, kysyi kirjailija Sirpa Kähkönen piispa Mari Leppäseltä Naantalin kirjajuhlilla vuonna 2022. SKS Kirjat -kustantamon yhteydenotto läsnäoloa käsittelevästä teoksesta oli idättänyt Kähköselle idean kirjeenvaihtokirjasta Leppäsen kanssa. Neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt Kirjeitä läsnäolosta (SKS Kirjat, 2026) koostuu lähes kolmestakymmenestä kirjeestä.

Kirjeet käsittelevät esimerkiksi hengellisyyttä, uskoa, kirkkoa, perhettä ja sukutarinoita, maailmantilannetta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä, kirjailijan ja piispan työtä, taidetta ja kulttuuria sekä naisten ja tyttöjen asemaa.

Vuonna 2023 alkanut kahden ja puolen vuoden mittainen kirjeenvaihto tutustutti toisilleen entuudestaan tuntemattomat naiset. Teoksesta piirtyy inhimillinen ja toista ihmistä kohti kurottava kuva kahden aikuisen ihmisen tutustumisprosessista. Näin voi saada uuden ystävän vielä 2020-luvullakin!

Kirjailija Sirpa Kähkönen aloittaa kirjeenvaihdon. Ensimmäisestä kirjeestä lähtien korostuu kirjekavereiden armollisuus toisen kirjeeseen vastaamisvälistä. Kirjoita, kun ehdit. Meillä on kaikki maailman aika, Kähkönen toteaa. Virkistävää pikaviestimien valtakaudella, jossa reagointia odotetaan asap.

Kirjeenvaihdossa on pidempiä ja lyhyempiä vastausvälejä. Ne luovat teokseen rauhan tuntua, kiireettömyyttä, paineettomuutta – läsnäolon rakennusaineita kaikki tyynni.

Suntioksi opiskelevan Kähkösen tuotantoon mieltyneenä on surullista lukea, että hän ei näe enää mielekkäänä elättää itseään taiteilijana haastavaksi muuttuneiden työskentelyolosuhteiden takia. Hän ottaa kantaa luovan työn kriisiin kokeneen kirjailijan syvällä rintaäänellä.

”Pienellä kielialueella on ennen ajateltu, että valtio ottaa roolin taiteiden tukemisessa, koska taiteita on pidetty tärkeinä, aineettomina rakennusosasina valtion kaltaisen yhteisön kokonaisuudessa. Nyt tämä ajatus on monella tapaa murtumassa.”

Kähkönen avaa koskettavasti sukupolvien ketjuissa kulkevien traumataakkasiirtymien kaikuja elämänsä ihmissuhteissa ja tunnemaailmoissa. Hän on kantanut kortensa kekoon traumataakkojen näkyväksi tekemisessä kaunokirjallisuus keinonaan. Kähkösen äidin elämää kuvaava Finlandia-palkittu 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (Siltala, 2024) julkaistiin kirjeenvaihdon keskellä.

Piispa Mari Leppänen näyttäytyy esimerkiksi Johanna Venhon kirjoittamassa, elämäkerran makuisessa teoksessa Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa (Tammi, 2024; lue Kari Heinon arvio täältä) poikkeuksellisen rohkeana ja avarakatseisena kirkonnaisena.

Kirjeenvaihto syventää kuvaa Leppäsestä tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja heikommassa asemassa olevien puolustajana, joka uskaltaa sanoa ääneen sen, mitä moni institutionaalisen uskon harjoittaja ei sano.

Leppäsen asemasta riippumaton rehellisyys on syvästi liikuttavaa ja toivoa synnyttävää. Nukkuisin yöni sikeämmin, jos piispan maailmankatsomuksella varustettuja ihmisiä olisi vallankahvoissa.

* *

Läsnäolosta on kirjoitettu 2000-luvulla paljon. Kähkösen ja Leppäsen näkökulma poikkeaa yksilön läsnäoloon keskittyvien teosten valtavirrasta, sillä se korostaa tietoisen tai fyysisen läsnäolon sijaan aineetonta, abstraktia ajatusta läsnäolosta.

Aineettoman läsnäolon näkökulma tuntuu keskittyvän toisen ihmisen palvelemiseen. Kannatellaan toisiamme olemalla läsnä toistemme ajatuksissa, mielissä, sydämissä ja vaikkapa kirjeissä. Kirjailijoiden kaipuu aineettoman läsnäolon vaalimiseen tarttuu lukijaan.

Levottomuus maailman tilanteesta on esillä, mutta sen tarkastelu on lukijalle siedettävää, koska toivo lävistää kirjailijoiden kirjemuotoisen ajattelun. Teos on tärkeä tallenne ajankuvasta, jossa maailma on murrosvaiheessa monessa suhteessa.

Kirjeitä läsnäolosta törmäyttää arjen, uskon ja hengellisyyden. Kirjailijat pohtivat ja kielellistävät uskoaan osoittaen, että se saa olla jokaiselle omanlaisensa. Uskon elementit on sanallistettu ymmärrettäväksi. ”Tänään rukoukseni on hengityksessä, askeleissa, huokaisuissa arkisen elämän keskellä, ilossa ja hädässä”, Mari Leppänen kirjoittaa.

Kirjeenvaihto tuntuu intiimiltä. Kirjailijat näyttävät itsensä ja haavoittuvuutensa säästelemättä, ihmisyys ja elämän kirjo ovat läsnä kaikkine puolineen.

Teoksen kirjemuoto tukee sisältöä. Kirjemuotoon viety ajattelu on kaunista, mielen romantisoimissa assosiaatioissa tajunta täyttyy sulkakynistä, mustepulloista, kirjekyyhkyistä ja hevosvankkureista. Ajatus kirjeenvaihdon hitaudesta verrattuna pikaviestimien valon nopeutta vaativaan vauhtiin on nautinnollinen, hermostoa rauhoittava.

On myönnettävä, että teoksen alkusanat suistavat hevosvankkurit mutaisen ojan pohjalle ja kumoavat mustepullon kyyhkyslakkaan: käy ilmi, että kirjeenvaihto käytiin sähköpostitse. Oliko kirjeenvaihdon väline pakko kertoa, pohdin lapsellisen ärtymyksen vallassa, kun hautaan hevosvankkureita.

Lienee aika muokata mielikuvia. Kirjeitä läsnäolosta osoittaa, että kirjeenvaihto voi olla kiireetöntä, hidasta ja läsnä olevaa myös digitaalisesti toteutettuna.

Teoksen pariin tekee mieli palata rauhoittumaan, selailemaan, oleskelemaan.

Niina Juutilainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua