Parasta juuri nyt (4.4.2020): Susanna & The Brotherhood of Our Lady, Kritiikin ääniä, Kalevan navetta, CPH:DOX

04.04.2020
susanna 1066x613 1

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Marita Nyrhinen on lukenut kritiikin juhlavuosikirjaa ja nauttinut norjalaisen Susanna Wallumrødin musiikista.

1

Uunituore kirjanen Kritiikin ääniä – Tekstejä kritiikistä 2020 putkahti postiluukusta. Kirjan julkaisija on Suomen arvostelijain liitto SARV, ja se kunnioittaa erityisesti 70-vuotiasta järjestöä, joka ajaa jäsentensä etuja muun muassa palkkio-, työehto- ja apurahakysymyksissä. Juhlavuoden suojelija, presidentti Tarja Halonen avaa kirjan tervehdyksellään. Se lämmittää tällaista tavallista jäsentä ja kohtuullisen aktiivista kriitikkoa.

Kirjoittajakuntaan kuuluu joukko Suomen eturivin kriitikoita ja kirjoittamisen ammattilaista. Mistä erityisesti Suomen arvostelijain liitossa ollaan ylpeitä, on se, että järjestön jäsenkunta koostuu eri taiteenlajien kriitikoista. Kuten SARVissa todetaan, monissa muissa maissa ”liitot järjestäytyvät yleensä yksittäisten taiteenlajien ympärille. SARV haluaakin juhlavuosikirjassaan paitsi pohtia kritiikin tehtävää nykypäivänä myös nostaa esiin erilaisia yhteisöjä niin taiteessa, yleisössä kuin kriitikoiden piirissäkin.” Kirjan sisältö muodostuu eri taiteenlajien kriitikoiden ajankohtaisista ja ajattomista teksteistä.

2

Kirjoista puheen ollen! Decameronesta tuli yhtäkkiä ajankohtainen teos. Olemme maailmalta eristyksissä. Niin olivat italialaisen kirjailija Giovanni Boccaccion novellikokoelman päähenkilötkin. Boccaccio kirjoitti tämän kirjallisuuden historian merkkiteoksen todennäköisesti vuosina 1350–1353. Se sisältää sata novellia.

Kehyskertomus on kolmen nuorukaisen ja seitsemän nuoren naisen pako ruton eli mustan surman riivaamasta Firenzen kaupungista maaseudulle pikku kylään, Fiesoleen. Maalla viettämänsä kymmenen päivän aikana heidän tavoitteena on viihtyä ja unohtaa ankeudet, joten he ryhtyvät kertomaan tarinoita. Jokaisella on päivittäin vuoronsa kertoa tarina, jossa on sovittujen teemojen mukaan viihdettä, opetusta ja jopa epäsovinnaisuuksia. Tapahtuipa mitä tahansa, kenenkään ei pitänyt kertoa muita uutisia kuin sellaisia, mitkä olivat omiaan lisäämään iloisuutta.

Kymmenen päivän aikana syntyy sata tarinaa. Ne Boccaccio on kirjoittanut kirjaansa, ja näin syntyi samalla nykyaikaisen novellin muoto.

Kun meillä on nyt meneillään karanteenin aika, Boccaccion Decamerone tuli väistämättä mieleen. Olen päättänyt lukea vain yhden novellin päivässä. Samalla katson, kestääkö tämä pandemian sen sata päivää, jotka minulta kuluvat kirjan lukemiseen.

3

Lukemisen ohella on aikaa siivota levyhyllyäkin. Oli kasaantunut pino cd-levyjä, joita en ollut ehtinyt kuunnella monituisten kiireiden takia. Pinosta löytyi monia aarteita, jopa kuuntelemattomia levyjä, joissa oli vielä muovikuoret päällä. Yksi niistä oli norjalaisen Susanna & The Brotherhood of our Lady -kokoonpanon albumi Garden of Earthly Delights. Nimi ei yhtäkkiä kertonut mitään. Olisi pitänyt!

Missä olen tätä musiikkia aikaisemmin kuullut? Pienen etsiskely ja miettimisen tuloksena totesin, että tämä viiden naisen yhtye esiintyi marraskuussa Tampere Jazz Happeningissa ja oli jopa yksi suosikkiesiintyjistäni.

Laulaja ja laulujen kirjoittaja Susanna Wallumrød on eräänlainen ajattelija, joka tulkitsee ajatuksiaan omaperäisellä tavalla. Garden of Earthly Delights -albumilleen hän on hakenut vaikutteita 1400-luvun hollantilaisen mestarin Hieronymus Boschin maalauksista.

Yhtyeen keltakantinen albumi sisältää Wallumrødin kirjoittamaa kuulasta musiikkia. Albumi rauhoittaa monella tavalla: osaksi transsimusiikkia, osaksi bluesia, osaksi myöhäisillan jazzia…

Hän kuuluu vääjäämättä samaan sarjaan kuin islantilainen Björk, kanadalainen Joni Mitchell, newyorkilainen Carole King ja nuori norjalainen Aurora. Hän on oikeastaan jonkinlainen yhdistelmä näistä eri aikoina vaikuttaneista ja vaikuttavista naisartisteista. Tämä levy päätyi nyt levypinoni päällimmäiseksi.

4

Pekko Käppi esiintyi Kulttuurikeskus Kalevan Navetan avajaisissa. Kuva: Marita Nyrhinen

Päivää ennen kun Suomen hallitus kielsi yli 500 ihmisen kokoontumiset, Seinäjoella ehdittiin avata massiivisin menoin uusi kulttuurikeskus, Kalevan Navetta. Tuntikausia avoinna ollut kolmikerroksinen kulttuurikeskus näyttelyineen, keskustelutilaisuuksineen, ravintoloineen ja tanssi- ja musiikkiesityksineen keräsi paikalle lähes koko kaupungin. Oli hieno yhteenkuuluvaisuuden tunne.

Mikä tämä Kalevan Navetta on? Iso, noin 5000 neliömetrin navetaksi tarkoitettu tiilirakennus valmistui 1890-luvulla. Eläimiä siellä ei ole koskaan ollut. Sen sijaan 1900-luvun alkupuolella sillä toimi verkatehdas, ja sittemmin se päätyi puolustusvoimien käyttöön.

Vuonna 2012 koko alue alkoi muuttua, ja syntyi aivan uusi kerrostalojen täyttämä keskustakaupunginosa. Alettiin ideoida myös, mitä tyhjilleen jääneelle navetalle pitäisi tehdä. Syntyi Kulttuurikeskus Kalevan Navetta, jossa on monia toimijoita.

Taloon on muuttanut Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut: kulttuuritoimisto, Taideyliopiston Sibelius Akatemian Seinäjoen yksikkö, Seinäjoen taidehalli, lastenkulttuurikeskus Louhimo, Taito Etelä-Pohjanmaa ry, Taito Shop Rustoopuori sekä Käsityö- ja muotoilukoulu Näppi, ravintola Äärellä Kuppi+Kattila ja Seinäjoen taiteilijaseuran taidelainaamo Parsi. Myös Seinäjoen kansalaisopiston puu- ja metallityöverstaille on rakennettu omat tilat. Yhdistykset ja yritykset voivat vuokrata tiloja järjestääkseen esimerkiksi konsertteja ja seminaareja.

Avajaisia vietettiin komeasti. Esiintyjiä oli joka taiteen lajista, muun muassa tamperelainen jouhikkomestari Pekko Käppi. Pohjoismaisia taiteilijoita esittelevän näyttelyn Nice to (finally) meet you! pitäisi jatkua elokuun alkuun saakka. Nyt odotellaan, että päästäisiin taas elävän ja eloisan kulttuurin pariin. Kaikki yleisölle suunnattu toiminta monine odotettuine konsertteineen on peruttu toistaiseksi. Kun se taas aukeaa, tamperelaisille vinkki: juna tuo Seinäjoelle tunnissa.

5

CPH:DOX on Kööpenhaminan dokumenttielokuvafestivaalin (Copenhagen International Documentary Film Festival) virallinen lyhenne. Tänä vuonna se olisi järjestetty 18.3.–5.4. mutta tilanne muuttui koronaviruksen leviämisen takia. Sen sijaan tämä yksi maailman suurimmista dokumenttielokuvafestivaaleista muuttui digitaaliseksi. Haluttiin tuoda esiin tämän vuoden parhaita tanskalaisia ja kansainvälisiä dokumenttielokuva ja esitellä DOX: AWARD -kilpailusarjan elokuvat.

Yksi NORDIC: DOX-sarjan elokuvista oli Seilin saaren historiasta ja nykypäivästä kertova Själö – Island of Souls (2020), jonka on ohjannut Lotta Petronella. Elokuva voitti tuomariston erikoismaininnan. Sain mahdollisuuden katsoa tuon elokuvan, jonka menneisyyden suurin piirtein tiesin.

Seilin saaren menneisyys ja nykyisyys paljastuvat dokumenttielokuvassa Själö – Island of Souls. Kuva: Maija Savolainen

Seilin saarella on synkkä menneisyys ja ylipäätään kirjavat vaiheet. Sinne perustettiin 1600-luvun alussa sairaala spitaalisia varten. Olihan tuo sairaus jumalan rangaistus, näin uskottiin. Sittemmin Seiliin alettiin kuljettaa myös mielisairaita. 1880-luvulla sairaalaan jäi vain naispotilaita, kun miehet kuljetettiin muualle. Naisten sairaalana se toimi vuoteen 1962 saakka, jolloin sairaalatoiminta lopetettiin.

Sairaalatoiminnan jälkeen saari muuttui biologiseksi tutkimuskeskukseksi tutkimuskohteina meri, saarten luonnon monimuotoisuus sekä hyönteiset, yhtenä tärkeimmistä kohteista puutiaiset. Tutkijat työskentelevät nykyään entisissä sairaalaselleissä, joihin potilaita teljettiin. Eräänlaisessa eristystilassa ovat myös tutkijat, jotka ovat pitkän laivamatkan takana ympärivuotisesti saarella, mutta nyt kyseessä on elämäntapa, jonka työntekijät ovat valinneet.

Historiankertomukset ja nykyinen tutkimustyö vuorottelevat tasapainoisesti läpi elokuvan synnyttäen kokonaiskuvan saaren käytöstä. Nyt tutkitaan luontoa. Saaren melkoinen arkisto sen synkästä historiasta tarjoaa oman tutkimusaineistonsa.

Arkistoihin jääneitä, auktoriteettien sensuroimia ja lähettämättä jääneitä potilaiden kirjeitä luetaan puhelinviestien muodossa. Tuntemattomien ihmisten viestit koskettavat, kun tiedämme, että ne eivät koskaan tavoittaneet vastaanottajiaan. Potilaat kertovat kirjeissään mitä saa tehdä, miten päivät sujuvat, kuinka vieraita ei sallita, kuinka kopissa on sentään jakkara…

Sitten palataan metsikköön katsomaan, kuinka monta punkkia on tarttunut pyydykseen. Niitä on enemmän kuin aikaisemmin. Niiden kantamat mikrobit voivat olla ihmisille kohtalokkaita.

Seilin saaren ruotsinkielinen nimi Själö tarkoittaa hyljesaarta, kun taas suomenkieliseen nimeen liittyy lystikäs anekdootti: ”Kerrotaan, että alkoholia olisi myyty ohimeneville laivoille saaren laiturilta ja kun Turkuun matkalla olleet merimiehet olivat nauttineet liikaa Seilistä ostamaansa pontikkaa, sanottiin heidän olevan täydessä seilissä.” (Wikipedia)

Marita Nyrhinen

 

Pin It on Pinterest

Share This