Parasta juuri nyt (22.10.2020): Marcel Duchamp, Musta kuningatar, Junamatka Australiaan, Sun Ra Arkestra

22.11.2020

Michael Portillo matkustaa Australiassa. Kuva: Yle

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janne Laurila on koukussa Yle Areenan dokumentteihin ja viihtyy raiteilla Michael Portillon seurassa.

1

Minun täytyy myöntää, että olen koukussa Yle Areenan dokumentteihin, kuten tältäkin palstalta on saanut lukea. On siis helppoa kuvitella riemuni, kun huomasin että Areenaan oli tullut dokumentti suosikkitaiteilijoihini lukeutuvasta Marcel Duchampista (1887–1968).

Dokumentin nimi on Marcel Duchamp ja mahdollisuuksien taide ja siinä hyvin pintaraapaisunomaisesti kerrotaan Duchampin toiminnasta ja hänen vaikutuksestaan nykytaiteeseen. Itselleni Duchamp on tärkeä nimenomaan ajatusten herättäjänä ja toimintatapojen kyseenalaistajana. Tärkeintä on idea, ei itse esine. Ideaakaan ei tarvitse liikaa avata, sillä katsoja täydentää sen omista lähtökohdistaan.

Kuuluisa varhainen työ, Fountain vuodelta 1917, on ensimmäisiä readymade-veistoksia ja se koostuu kyljelleen käännetystä urinaalista, jonka Duchamp signeerasi nimellä R.Mutt. Ilahduin pohjattomasti, kun taannoin menin työpaikallani Tullikamarilla vessaan ja miestenhuoneen urinaaliin oli ilmaantunut sama tussisigneeraus: ”R.Mutt 1917”.

Pystyn samaistumaan myös Duchampin kärsimättömyyden ja uskomattoman kärsivällisyyden yhdistelmään. Duchampin töistä keskeisimpänä voidaankin pitää hänen muistiinpanojaan. Ideoiden saaminen ja kehitteleminen on helppoa, mutta toteuttaminen saattaa osoittautua rasittavaksi. Otinkin ylös dokkarista Duchampin lausuman: ”…then you had to execute the idea and the execution was very, very boring”.

Liekö tämän tylsyyden syytä, että Duchampin viimeinen teos Given: 1. The Waterfall, 2. The Illuminating Gas otti 20 vuotta valmistuakseen (1946–66). Toisaalta Duchampin kärsivällisyydestä kertoo hänen shakkiharrastuksensa, joka on aivan oma myyttinsä.

2

Shakista puheen ollen, olen katsellut innokkaasti Netflixin minisarjaa Musta kuningatar. Lähtökohdiltaan sarja kertoo introvertistä nuoresta naisesta nimeltä Beth Harmon, josta kehkeytyy paitsi ilmiömäinen shakin pelaaja, myös raju päihteiden väärinkäyttäjä.

Tässä kohtaa täytyy kertoa, etten tajua shakista hölkäsen pöläystä, mutta olen pitänyt sitä aina hienona touhuna. Sarjassa, kuten sitä edeltäneessä romaanissa, shakki on keskeisessä roolissa mutta pelin koukerot osataan kertoa siten että ummikkoakin jännittää. Toisaalta voihan olla, että nimenomaan tietämättömyyteni on etu ja shakin ystävät kavahtavat sarjan tapaa kertoa pelistä.

Musta kuningatar sijoittuu 1960-luvulla, joten oma mukavuusalueeni musiikki on sarjassa hyvissä kantimissa, kuin myös pukeutuminen! Päähenkilöä esittävä Anya Taylor-Joy on roolissa erinomainen. Tätä kirjoittaessa minulla on enää yksi jakso näkemättä ja nyt jo harmittaa, että sarja pian päättyy.

3

Palatakseni Areenan antimiin, katsoin myös läpi Michael Portillon juontaman sarjan Junamatka Australiaan. Portillo on hieman ”posh” brittiukkeli, joka kiertelee maailmaa rautateitä pitkin, samalla paikallisista kuvioista empaattisesti kertoen. Hän pukeutuu aina samanlaisiin puuvillahousuihin, kauluspaitaan ja pikkutakkiin, joista kaikki ovat yksi- mutta keskenään erivärisiä. Osa sarjan jännitystä itselleni onkin seurata, minkälaisia kombinaatioita hän asuistaan rakentaa.

En ole huolissani tulevan joulukuun pimeydestä, sillä minulla on vielä katsomatta Junamatka Amerikkaan ja Junamatka itään (Ukraina-Intia).

4

Kirjoitan tätä perjantaina ja tänään Tullikamarilla esiintyy Miljoonasade. Yhtye tunnetaan tietysti parhaiten Marraskuu-hitistä, jossa ”päivät niin kuin varisparvi raahautuu”.

Olen myös harjoitellut Kusti Vuorisen Tuonenlehto-orkesterin tulevaa levyä varten ja yksi levyn alustavalla kappalelistalla olleista lauluista on muun muassa Veikko Tuomen ja Henry Theelin levyttämä Syyspihlajan alla. Kuunneltuani ko. sävelmää tajusin, että minua huvittaa suunnattomasti suomalaisen syksyä käsittelevän laululyriikan pateettinen alho. Haluankin jakaa Kulttuuritoimituksen lukijoille nyt muutaman rivin tätä ihanan hersyvää synkkyyttä! Parasta juuri nyt on siis vetää syysmasis niin läskiksi, että naurattaa:

”Punertaa marjat pihlajain
kuin niillä verta ois

on kurkiaurat lentäneet
jo yli pääni pois

Mukaansa ei mua ottaneet
ne maihin kaukaisiin

saa siivettömät tyytyä
maan kylmän kahleisiin

Jää siskokseni tuuli yön, se laulaa laulujaan
ja sade kylmin kyynelein lyö tummaan ikkunaan…”

(Syyspihlajan alla, sanat Arvo Kalliola)

5

Kosmisempia parhaita tunnelmia on tarjonnut viime aikoina juuri uuden levyn tehnyt Sun Ra Arkestra.

Sun Ra (1914–93) oli todella tuottelias ”jazz”-säveltäjä ja orkesterinjohtaja, joka kerkesi tehdä rontti 200 albumia elämänsä aikana. Hänen kuolemansa jälkeen Sun Ra Arkestra -yhtye on jatkanut toimintaansa Marshall Allenin johdolla ja vastikään ilmestyi uusi loistava albumi Swirling.

Merkittävää albumissa on paitsi loistava, Sun Ran henkeä ihanasti ylläpitävä musiikki, myös se että orkesterinjohtaja Allen on 96-vuotias! Ei ole mikään ihan pikkujuttu tehdä kuranttia ja jopa seikkailullista musiikkia vielä lähes satavuotiaana. Siinäpä tavoitetta kelle tahansa! Kuitenkin iästä riippumatta Swirling on loistavaa kamaa, joka tuo värikästä sivuliirtoa syksyn harmauteen. Suosittelen!

Janne Laurila

 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This