Kirjailija Juha Siro luki otteita Kuolemattomien kirjasta.
TAPAHTUMA | Seppo Kulmalan ja Paula Hakamaan vuonna 2005 perustama runokaraoke juhlii tänä vuonna 20-vuotista olemassaoloaan. Aiemmin Tampereen Teatterin Kulttuuriravintola Kivessä pyörinyttä tapahtumaa toteutetaan nykyään Tampereen Komediateatterin naapurissa Sisko ja sen veli ‑ravintolassa.
Sari Harsu, teksti
Runokaraokea isännöinyt näyttelijä Seppo Kulmala (1949–2018) on jo tamperelaisesta kulttuurivahvuudesta poissa, mutta Paula Hakamaa toimii edelleen vahvasti mukana tapahtumailloissa.
Runokaraoke-nimi viittaa siihen, että kuka tahansa yleisön joukosta voi nousta lavalle esittämään joko säkeitä jonkun toisen runosta tai omia runojaan. Toisin kuin musiikkikaraokessa, runokaraoken esiintyjistä valtaosa esittää omia tekstejään.
Tamperelaisessa runokaraokeillassa esiintyy perinteisesti myös yksi tilaisuuteen kutsuttu runoilija ja yksi muusikko tai yhtye.
Juhlavuoden ensimmäinen runokaraoke järjestettiin 22.1.25. Kirjailijavieraana kuultiin tamperelaista kirjailijaa ja kriitikkoa Juha Siroa, joka luki otteita juuri ilmestyneestä proosarunoteoksestaan Kuolemattomien kirja (Palladium Kirjat, 2024).
Siro on julkaissut kuusi runokokoelmaa, seitsemän romaania ja kaksi lastenkirjaa.
Tilaisuuden luonteen mukaisesti parituntisen setin aikana kuultiin myös useita yleisön joukosta mikrofonin ääreen astuneiden esittäjien tekstejä. Heistä moni kiitteli runokaraoken tiimiä heille tärkeän tapahtuman järjestämisestä.
Illan muusikkona toimi vankilapastori ja saksofonisti Jukka Vänskä, joka esitti säveliä vapaudesta.
Sari Lilliestierna ja Timo Malmi juonsivat tapahtuman.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Jussi Ruskon uusissa runoissa ilkikuri haastaa valloittavasti murhemielen – arviossa Se on punanen valo ny
KIRJAT | Konstailematon nokialaisrunoilija ehti jo hetkeksi kuolla eikä hänen enää tarvitse esittää runoilijaa – hän on itse sitä.
Sanna Karlström käsittelee kuolemaa oivaltavan tarkasti – arviossa Maanpäällinen osa
KIRJAT | Sanna Karlströmin uusi runoteos onnistuu puhumaan pienillä kuvilla suurista asioista.
Hieronymus Bosch saa tarkan tulkinnan runon keinoin – arviossa Vesa Haapalan Maallisten ilojen puutarha
KIRJAT | Vesa Haapala osoittaa teoksessaan, kuinka maalaus käännetään runoudeksi.
Näennäisesti yksinkertaisesta materiaalista rakentuu upottava luontoelämys – arviossa Olli Sinivaaran Valoon, vihreään
KIRJAT | Olli Sinivaaran Valoon, vihreään on taitavasti toteutettu tutkimus valosta, väristä ja puista.