Villiomenapuu-muraali. Kuva: Miina Puolitaival
KUVATAIDE | Tampereelle runomuraalin maalanneella Verna Tervaharjulla oli hankaluuksia seinän pesubetonin kanssa, mutta hän voitti ne.
”Kirsi Kunnas oli tietoinen sanojen ja kuvien voimasta sekä siitä, kuinka kieli soi.”
Päivi Vasara, teksti
Kuvataiteilija Verna Tervaharju kävi kaksiviikkoisen taistelun Tampereen Pinninkatu 16:n pesubetoniseinän kanssa.
Hän oli helpottunut ja iloinen, kun runoilija Kirsi Kunnakselle omistettu Villiomenapuu-muraali oli valmis.
Pesubetoniseinä on röpeliäinen, paikoin vielä röpeliäisempi kuin toisissa kohdissa. Yhden omenankukan terälehden kanssa oli niin hankalaa saada valkoista maalia väleihin, että iski epätoivo, saako muraalin aikataulussa valmiiksi.
Verna sai rohkaisua ja apua, ja niin suhde pesubetoniin parantui.
Kirsi Kunnakselle omistettu seinämaalaus helteinen päivän illan valossa. Kuva: Päivi Vasara
Syntyy teoskokonaisuus
Villiomenapuu-seinämaalaus on osa tänä vuonna yhteensä sata vuotta täyttävien Annikin Runofestivaalin ja Pirkkalaiskirjailijat ry:n juhlavuosien ohjelmaa.
Muraalin ovat tuottaneet Annikin Simo Ollila ja Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja Tiina Lehikoinen. Hanke sai tukea Pirkanmaan Kulttuurirahastolta ja Tampereen kaupungilta.
Viereisessä talossa on kolme vuotta vanha Mirkka Rekolan runoutta kunnioittava Runopuu-muraali. Verna Tervaharju katseli Osmonpuistossa, miten nämä Rekolan ja Kunnaksen seinämaalaukset sommittuisivat yhteen, mietti värejä ja teemaakin. Yhdessä ne ovat teoskokonaisuus, joka on nähtävissä yhdellä silmäyksellä. Runopuun on maalannut Teemu Mäenpää.
Hyvää palautetta
Verna Tervaharju sai hyvää palautetta maalausurakan kestäessä talon asukkailta ja ohikulkijoilta. Hänelle jäi erityisesti mieleen, kun yksi katsoja sanoi, että kotimaisten omenoiden ystävänä hän voisi vaikka kuolla tähän paikkaan.
Projekti oli muutenkin innostava. Teoksen taitelija sai luoda mielensä mukaan. Verna Tervaharjulle oli yllätys, että lasten runouden kirjoittaja Kirsi Kunnas kirjoitti niin paljon myös aikuisille. Muraalin julkistamistilaisuudessa tästä teemasta kerrottiin useissa puheenvuoroissa.
Verna tavoitteli muraalissa iloa ja keveyttä. Jotta seinämaalauksessa olisi myös mysteeri ja ristiriitaa, hän sijoitti mustarastaan suuhun tulitikun. Yksityiskohta antaa tilaa kunkin katsojan mielikuvitukselle.
Salakuuntelin Kirsi Kunnaksen poikien Mikko ja Martti Syrjän kommentteja valmiista muraalista. Heidän mielestään seinämaalaus näytti hyvältä. Syrjän veljeksiltä pyydettiin aiemmin luonnollisesti lupa käyttää heidän äitinsä runon katkelmaa.
Kolme vuotta vanha Mirkka Rekolalle omistettu Runopuu-muraali ja uusi Kirsi Kunnakselle omistettu muraali muodostavat teoskokonaisuuden. Kuva: Kim Saarinen / Modomo Films
Sekä aikuisille että lapsille
Kirsi Kunnaksen runoilijapersoonaa valotti Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja Tiina Lehikoinen. Kunnas oli yli kuudenkymmenen vuoden ajan yhdistyksen toiminnassa mukana.
– Kunnas oli eräs keskeisistä modernisteistamme. Hänet muistetaan lähinnä lastenrunotuotannostaan, mutta hän aloitti uransa niin kutsutulla aikuislyriikalla. Esikoiskokoelma Villiomenapuu ilmestyi vuonna 1947. Muraalin runo Että iloni olisi on kyseisestä kokoelmasta. Lisäksi Kunnas suomensi runoutta, Lehikoinen kertoi.
– Kunnas oli suora, herkkä ja leikkisä runoilija. Vuonna 2011 hän sai Väinö Linna -rahaston palkinnon ja perusteluissa mainitaan muun muassa vilpittömyys, kielellä leikkiminen, huumori ja satiiri.
Tiina Lehikoisen mielestä jako aikuis- ja lapsirunouteen on Kirsin kohdalla jokseenkin epäreilu. Kunnas sanoi kirjoittaneensa lastenrunonsa paitsi lapsille myös aikuisessa olevalle lapselle, sillä aikuinen ja lapsi ovat ihmisessä iäti yhdessä.
– Villiomenapuun ja hänen 1950-luvun lyyristen runokokoelmiensa ilmaisu on kuulasta ja kuvallisuudessaan ajatonta, mutta samaan aikaan herkkää, soinnillista ja aistillista.
Parantuakseen keuhkotaudista Kirsi Kunnas vietti 1952 puoli vuotta Kanarialla. Hän mieltyi tuolloin sekä espanjalaiseen kulttuurin että Federico García Lorcan runoilijan ääneen ja ryhtyi suomentamaan tätä.
– Lorcan tavoin Kirsi Kunnas oli tietoinen sanojen ja kuvien voimasta sekä siitä, kuinka kieli soi.
Pesubetoniseinä oli haasteellinen pinta kuvataiteilija Verna Tervaharjulle. Kuva: Miina Puolitaival
”Täällä on Eppujen äiti”
Vuosina 1975–1980 Kirsi Kunnas toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajana ja oli tuolloin myös Pirkkalaiskirjailijoiden johtokunnassa.
Hän edisti ja solmi Pirkkalaiskirjailijoiden kansainvälisiä suhteita. Monesti ulkolaisia kirjailijaryhmiä kestittiin Kirsi Kunnaksen ja Jaakko Syrjän kotona Ylöjärvellä.
Kunnas oli tunnettu suorapuheisuudestaan ja nasevista kommenteistaan.
Anekdooteissa, joita Lehikoinen keräsi Kunnaksesta puhettaan varten eri vuosikymmenten aktiivijäseniltä, paljastuu muun seuraava tarina: Erään kerran seurue kirjailijoita oli menossa jatkamaan juhlia Hämeensiltaan, portsarin mielestä Väinö Kirstinä oli liian humalassa. Tähän Kunnas tokaisi, että tommoinen se on aina. Kirstinä oli kuitenkin niin loukkaantunut portsarille, että hän hipsi kotiinsa.
Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä olivat aina mukana Pirkkalaiskirjailijoiden matkoilla ja tapaamisissa. Kerran oltiin tulossa junan ravintolavaunussa Tampereelle päin. Ravintolavaunussa oli kirjailijoiden lisäksi ehkä vähän uhkaavakin nuorisojoukko. Kun nuorison johtohahmo tuli kirjailijoiden pöytään, yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Timo Malmi huolestui, mutta kingi huusikin: ”Tulkaa katsomaan täällä on Eppujen äiti”.
Kirjailijatovereitaan Kirsi Kunnas tuki ja ohjasi. Kustantajaan päin hän neuvoi olemaan omanarvontuntoinen. Jos nöyristelee, on kuin rotta kirkossa ja syntyy pelkkää vikinää.
Runokatkelman sijoitus alkaa hahmottua. Kuva: Kim Saarinen / Modomo Films
Kirsi Kunnas ja Mirkka Rekola
Mirkka Rekolasta keväällä elämäkerran ensimmäisen osan julkaissut kirjailija Jonimatti Joutsijärvi valotti näiden kahden ystävyyttä. Rekola muun muassa esitteli Jaakko Syrjän Kirsi Kunnakselle.
– Kun kysyin ensimmäisen kerran Kirsi Kunnakselta, minkälainen heidän kahden runoilijan suhde oli, Kunnas kieltäytyi haastattelusta ja vastasi, ettei hänellä ole mitään painokelpoista sanottavaa. Myöhemmin hän suostui asiasta keskustelemaan. Ystävyys oli ehkä jotenkin merkillinen, sillä kuitenkin Mirkka soitti Kirsille lähtöään ennen ja kysyi, miten kuollaan. Ei sellaista kysytä kuin oikein hyvältä ystävältä.
Heidän yhteytensä tapahtuivat puhelimitse ja tapaamalla. Rekolalle ei ollut ongelma puhuta tuntien puhelinkeskusteluja, mutta Kunnaksella oli perhe. Yhdistäviä tekijöitä oli ideologinen sitoutumattomuus, kumpikin esimerkiksi vierasti taistolaisuutta.
Villiomenapuu-muraalin julkistamisjuhlassa kuultiin Kirsi Kunnaksen runoutta hänen ystävänsä Maire Martikaisen tulkitsemana.
– Hän oli rohkea, peloton ja monipuolinen, uudisti runouden. Suosittelen kaikkia tutustumaan vuonna 1999 julkaistuihin Koottuihin runoihin, jotta oivaltaa, kuinka lahjakas Kirsi Kunnas oli, Maire Martikainen sanoi.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Kirsi Kunnaksen syntymästä ja sille on omistettu teemavuosi.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
20-vuotias taidejuhla tarjosi lähes 200 kohdetta – maistiaisia Pirkanmaan Taidesuunnistuksesta
KUVATAIDE | Pirkanmaan Taidesuunnistus täytti jo 20 vuotta. Taidesuunnistus on siitä mukava laji, että rasteja riittää eikä niiden löytämiseen välttämättä tarvitse karttaa saati kompassia.
Valon tähden – Taidehallissa keväällä hurmanneen Marja Pirilän teoksia esillä nyt Tokiossa
KUVATAIDE | Marja Pirilän töitä on esillä Tokion valokuvataiteen museossa kesäkuun alkupuolelle asti ja naapurigalleriassa huhtikuun puoliväliin.
Serlachius-museon tuoreet näyttelyt tuovat esiin parturissa käynnin traumoja ja venyttävät taiteen rajoja
KUVATAIDE | Devan Shimoyama kertoo Serlachius Kartanossa hiljattain avatussa näyttelyssä oman tarinansa afroamerikkalaiseen kulttuuriin liittyvistä hiustraumoista.
Kosmopoliitin kulttuuriperheen kasvatti – Eero Järnefeltin suurnäyttely Ateneumiin
KUVATAIDE | Eero Järnefelt tallensi maalauksiinsa vuodenaikojen vaihteluita Kolilla ja kovaa työtä kaskenpoltossa. Ajattelun eväitä hän sai kotitaustastaan.
