KIRJALLISUUS | Juri Nummelinin Kuoleman usvaa ja pimeyttä – suomalaisen kauhukirjallisuuden historia on kiehtova ja tarpeellinen katsaus aliarvostettuun kirjallisuudenlajiin kotimaassa.
Kirjallisuus
Joogan puu kasvaa ylösalaisin – joogafilosofia on tietoisuuskeskeistä, sanoo tutkija Matti Rautaniemi
FILOSOFIA | Tutkija Matti Rautaniemi sanoo, että kun tiede kysyy, kuinka aineellinen todellisuus synnyttää tietoisuuden, joogafilosofia kysyy, kuinka tietoisuus synnyttää todellisuuden.
Ainakin nämä 176 kotimaista kaunokirjaa ilmestyvät vielä tänä vuonna – esittelemme niistä 24 kiinnostavaa
KIRJALLISUUS | Kulttuuritoimituksen lukutoukat odottavat muun muassa Risto Ahtin, Pirjo Hassisen, Risto Isomäen, Rakel Liehun, Eppu Nuotion ja Juha Seppälän tulevia teoksia.
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #3: Antti Salminen
Samuli Huttunen lähetti koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana muutamia kirjeitä ja sai niihin vastauksia. Kolmantena vuorossa on kirjailija ja filosofi Antti Salminen.
Pentti Linkolan (1932–2020) muistoksi: ”Sisimmältään suuri humanisti, kiivailustaan huolimatta empaattinen ihminen”
Muistokirjoitus | ”Hän oli ainoa tuntemani henkilö, joka toteutti täydellisesti elämässään omat ihanteensa”, Erkki Kiviniemi kirjoittaa kalastaja-kirjailijasta Pentti Linkolasta.
Odotimme sataa novellia, saimme lähes 300! Kulttuuritoimituksen kirjoituskilpailun raadin urakka alkaa
Kirjoituskilpailu | Kulttuuritoimituksen Saitko liikaa aikaa? -kirjoituskilpailu herätti ihmiset kirjoittamaan poikkeustilan nostamista ajatuksia koko Suomen pituudelta.





