Henkilöt | Antti Lähde | Tamperelaiselta julkaistiin viime vuonna palindromirunojen kokoelma Aattelu rulettaa. Uusi runo julkaistaan Kulttuuritoimituksessa kahden viikon välein.
Henkilöt
Samuli Heimosen pedot nyt Himmelblaussa: ”Koira on ihmisen luomus ja olemassa vain ihmisen ansiosta”
Kuvataide | Antti Lähde | Vuoden 2008 nuori taiteilija kuroo uudessa yksityisnäyttelyssään umpeen tilaa suden ja koiran välillä. Jokainen koira on edelleen mahdollinen susi.
Jaani Haapasalo G Livelabin tuottajaksi: ”Olen haaveillut siitä, että pääsisin pyörittämään musiikkiklubia”
Henkilöt | Kaarina Lehtisalo | Tampereen keikkatarjonta vilkastuu entisestään elokuussa, kun G Livelab avataan Frenckellin pannuhuoneeseen. Haapasalo siirtyy työhön Tampere-talosta.
Punk on Martti Syrjälle vapautta soittaa juuri sitä mitä hän haluaa soittaa
Henkilöt | Marja Aaltio | Martti Syrjälle parasta Eppu Normaalissa on, että saa yhä soittaa hyvässä seurassa. Kulttuurikodin kasvatille ura taiteen parissa oli luonteva ratkaisu.
Kuvapäiväkirjan tunnelmista syntyy värikylläisiä töitä – Sirkkaliisa Virtasen taidetta Galleria 2:ssa
Kuvataide | Marja Aaltio | Sirkkaliisa Virtanen ripustanut on pirkkalalaisgalleriaan kolmisenkymmentä uutta akvarelliaan. Teokset syntyvät mielessä pyörivistä ”maailman ihmeistä”.
Víkingur Ólafsson on pianon uusi supertähti – mutta onko vertailu Glenn Gouldiin järkevää?
Musiikki | Erik Ahonen | Islantilaismuusikon Bach-levystä tuli yllättäen ylistetty ja palkittu sensaatio. Miksi? ”Pääasiassa siksi, että Ólafssonin Bach-soitto kuulostaa hyvältä.”





