HENKILÖT | Elokuussa ilmestyy toimittaja, kirjailija Markus Leikolan teos Sodan ja rauhan kronikka. Ukrainan sota on konfliktien seuraamisen veteraanille kummallisin kaikista.
Henkilöt
FAA:n verkko yhdistää ja vangitsee – Roni Kuulasvuo käsittelee taiteessaan häpeää, aggressioita ja ulkopuolisuuden tunteita
KUVATAIDE | Pelot, pelillisyys ja fantasiat kohtaavat Roni Kuulasvuon taiteessa. Kuulasvuo on tehnyt Tampereella alkavaan Finlayson Art Areaan kaupunkitilaa hyödyntävän katumaalauksen.
Tulikin näyttelijä eikä lääkäri – Ami Räsänen kertoo ammattinsa suloista ja kiroista Finlaysonin lavalla tämän viikon lauantaina
HENKILÖ | Kulttuuritoimitus Live käynnistyy lauantaina 11.6. kello 14 Väinö Linnan aukiolla Tampereella. Ensimmäisenä ammatistaan avautuu Marja Aaltion haastattelussa näyttelijä Ami Räsänen.
Tomi Palsa on kuvannut musiikintekijöitä 30 vuotta – ensimmäinen oma näyttely nyt Hyvinkään taidemuseossa
HENKILÖ | Tomi Palsan soivat valokuvat antavat syyn lähteä tänä kesänä Hyvinkäälle. Hyvinkään taidemuseossa on elokuun loppuun asti näyttely Palsan rock-kuvista.
Korona-ajan ajatukset, kadonneiden sukulaisten rohkeus ja meren voima inspiroivat Anna Dantchevin uutta albumia
MUSIIKKI | Anna Dantchevin yhtyeen Dantchev: Domainin esikoislevy törmäsi koronamuuriin. Kesäkuun alussa julkaistaan tarinankertojan kakkosalbumi The Lions We Are.
Valtikka vaihtuu Tampere-Seurassa, mutta huumori ei jätä Raatihuoneen kivijalan kotiseututyön linnaketta
HENKILÖ | Ensin muuttaja kiintyy uuden kotikaupungin rakkaisiin paikkoihin, vaikka rautatieasemaan, kirkkoihin tai Pyykkimettään. Reilun 40 vuoden asumisen jälkeen syntyy rakkaus ihmisiin, ja silloin hän on innostuu kotiseudusta.