Demi Moore elokuvassa The Substance. Kuva: Christine Tamalet
ELOKUVA | Oscar-palkinnot jaetaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Antti Selkokari pohtii patsaiden kohtaloa.
Vuosi sitten näihin aikoihin likimain kaikki olivat varmoja, että Oscar-palkintojen jako olisi yhtä Oppenheimerin ja Christopher Nolanin riemujuhlaa.
Nyt ei olla lähelläkään sellaista tilannetta, koska Karla Sofia Gascónin tökeröiden twiittien paljastuminen romahdutti kaikki ennakkoarvelut. Emilia Perezin 13 ehdokkuutta näyttävät päätyneen tyhjiksi arpalipukkeiksi.
Totta on, että Gascónin päivänvaloon tulleiden vanhojen some-tekstien sisältö on vähintäänkin ikävää, mutta onko sen syytä antaa vaikuttaa Oscar-palkittavuuteen?
Kun puhutaan taidepalkinnoista, joita Oscareidenkin pohjimmiltaan pitäisi olla, itse teoksen sisällön ja estetiikan pitäisi olla määräävässä osassa – ei sen, mitä joku teoksen tekemiseen osallistuneista taiteilijoista on tyhmyyksissään tai kenties hönöpäissään mennyt sanomaan.
Ei, tämän tekstin kirjoittajan mielestä teos ei ole sama kuin sen tekijä.

Emilia Perez -elokuvan Karla Sofía Gascón ja Zoe Saldana ovat molemmat Oscar-ehdokkaita. Kuva: Shanna Busson / Why Not Productions – Pathé Film
* *
Mutta Emilia Perezin kohdalla on aidompikin ongelma, elokuvan voi nimittäin nähdä vahvistavan ikäkulua stereotypiaa trans-ihmisistä petollisina rikollisina.
Muistatte varmaan Uhrilampaat-elokuvasta (1991) Ted Levinen esittämän ”Buffalo Billin”, ylipainoisia naisia nylkeneen sarjamurhaajan, joka halusi tulla naiseksi ompelemalla itselleen naisten nahkoista tehdyn puvun?
Emilia Perezin päähenkilö on trans-identiteettinsä alle kätkeytyvä huumerikollinen ja ihmisten tapattaja. Kun tämän päälle lisätään kliseinen kuva, jonka Emilia Perez antaa Meksikosta ja meksikolaisesta kulttuurista ylipäätään, niin paljonko elokuvaa tekee mieli juhlia?
* *
On muutamia ehdokkaita, joiden voittoa pidetään liki yhtä varmana kuin vuosi sitten Oppenheimerin. Yksi näistä itsestäänselvyyksistä on Demi Mooren voitto näyttelijöiden sarjassa.
Viihdejournalismin mielipidekirjoittajat ja kahvinporoistalukijat ovat käyttäneet paljon palstatilaa sen julistamiseen, kuinka Moore ”ansaitsee” Oscar-patsaan. Mooren saama Golden Globe -palkinto ja Amerikan näyttelijäliiton Screen Actors Guildin tunnustus lasketaan Mooren hyväksi Oscareita ennustellessa.
Toisaalta Anorassa seksityöläisen roolissa nähdyllä Mikey Madisonilla on tiettyyn mittaan vahvaa kannatusta. Oscareissa on aina huokailtu ihastuksesta nuorten naisnäyttelijöiden vetovoimalle.
Sitten toisaalta 62-vuotiaan Mooren vuosikymmenet elokuvateollisuuden työläisenä, hyvin palkattuna tosin, mutta ilman tunnustusta tuottavat lujasti myötätuntopisteitä epäkiitollisessa työssä puurtaneelle näyttelijälle.
Moorea puoltaa myös riskinottokyky. Elokuva, josta hän on ehdolla, ei ole tyypillisimpiä Oscar-palkittavia. The Substance on kauhupitoista scifiä ja irvokkuutta viljelevä satiiri viihdeteollisuuden miespuolisten pomojen hanakkuudesta viskata hiipuva tähti ulos pahaisesta tv-jumppaohjelmastaan ja paikata hänet nuoremmalla lihanpalasella.
Mooren roolisuoritus on haluttu nähdä symboliarvoltaan voimakkaana kuvana ikääntyvien naisnäyttelijöiden kohtelusta.
* *

Timothée Chalamet elokuvassa A Complete Unknown. Kuva: Searchlight Pictures
Miespuolisista näyttelijöistä on näkyvimmin veikkailtu voittajiksi Bob Dylan -muusikkomuotokuvassa A Complete Unknown pääosaa esittävää Timothée Chalametiä sekä kestoltaan kolossaalisesta The Brutalist -elokuvasta Adrien Brodya roolistaan arkkitehti Laszló Tóthina.
Roolisuoritukset ovat hyvin erimitallisia, kuten ovat elokuvatkin: Dylan-leffa mennee lähimmäksi näköistarkkaa elämäkertaa, jollaiset ovat perinteisesti olleet Yhdysvaltain elokuva-akatemian suosiossa. The Brutalist on amerikkalaisittain ”tall tale”, liioiteltu tarina, joka kerrotaan kuin se olisi totta.
Ylivoimaisin elämäkerta-Oscareiden voittaja lienee Richard Attenborough’n ohjaama Gandhi (1982), joka kuittasi yhdestätoista ehdokkuudestaan kahdeksan pokaalia. Chalametiä ja Brodya erottaa kyllä se, että edellisen esittämä Dylan on todellinen ihminen, kun taas Brodyn näyttelemä arkkitehti Tóth on silkkaa fiktiota.
Jos sivuosanäyttelijöiden Oscar-voitoista puhutaan, on ainakin oma suosikkini The Brutalist -elokuvassa kertakaikkisen mieleenpainuvan suorituksen tekevä Guy Pearce. Hän on roolissaan vaikuttava siksi, että ilman häntä elokuva ei olisi lainkaan samanlainen. Pearce tuo monumenttia itselleen ja äitivainajalleen rakennuttavan raharikkaan rooliinsa kaiken sen hiljaisen ärtymyksen mitä henkisesti onton miljonäärin voi uskoakin potevan.

Guy Pearce elokuvassa The Brutalist. Kuva: Universal Pictures
* *
Oscareiden historiassa on nähty monenlaisia muita kuin elokuvan laatuun liittyviä kysymyksiä, kuten vähän liian äänekkään omakehun kielteistä vaikutusta voittomahdollisuuksiin. Se nähtiin vuonna 1941, kun John Fordin perhedraama Vihreä oli laaksoni nappasi parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscar-palkinnot jättäen Orson Wellesin uraauurtavan esikoiselokuvan Citizen Kanen palkinnoitta. Elokuvaohjaajana vielä täysi noviisi Welles närkästytti ajankohdan Hollywoodin vallankäyttäjät retostellen tietävänsä parhaiten, miten elokuvia pitää tehdä.
Tosielämän poliittisten tapahtumien lisäksi elokuvan aihe, lajityyppi, ensi-illan ajankohta ja mielikuvat suosiosta voivat vaikuttaa Oscar-voiton mahdollisuuksiin, kuten sekin, millaisia elokuvia palkittiin edellisvuonna.
Yleisesti mitä parhaimpana musikaalina pidettyä Laulavia sadepisaroita (1952) ei aikoinaan nimetty edes ehdokkaaksi, koska toinen musikaali, Amerikkalainen Pariisissa (1951), oli edellisvuonna kahminut kuusi Oscaria. Myös ylenpalttinen kassamenestys voi osoittautua rasitteeksi. On mahdollista, että se koitui E.T.:n (1982) kohtaloksi sen jäätyä Gandhin jalkoihin.
Mikään edellä sanotusta ei estä toivottelemasta hyvää onnea omia suosikeille, koska todennäköisyydet ja mahdollisuudet jäävät aina kuitenkin teorian puolelle.
Antti Selkokari
Oscar-gaala Yle Areenassa 3.3.2025 klo 02.00. Lue Kulttuuritoimituksen arviot elokuvista Emilia Perez, The Substance, A Complete Unknown ja The Brutalist.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sahti virtaa vauhdikkaasti Sysmässä – arviossa Teemu Nikin ensi-iltaelokuva 100 litraa sahtia
ELOKUVA | Ohjaaja-käsikirjoittaja Teemu Nikin oivallus on ollut tehdä perinteisten kesäteatterinäytelmien koomisista miespäähenkilöistä naisia.
Pappi, joka uskalsi uhmata natsidiktatuuria sen voiman päivinä – arviossa ensi-iltaelokuva Bonhoeffer
ELOKUVA | 80 vuotta sitten kuolleen saksalaisteologin elämä pitkänä sekaisena takaumana nostaa esiin unohdetun merkkihenkilön.
Mustan kissan road-movie-seikkailu halki tulvivan maailman on kaunis ja salaa filosofinen – arviossa Flow
ELOKUVA | Oscar-palkittu latvialaisanimaatio vei kissanhännän hujauksella Baltian elokuvan maailmankartalle.
Lasten ja nuorten elämää sietämättömien aikuisten kanssa – arviossa Andrea Arnoldin Bird
ELOKUVA | Andrea Arnoldin Koillis-Englantiin sijoittuva draama on graffiteilla koristeltua sosiaalista realismia.