Kuva: Christine Tamalet
ELOKUVA | Demi Mooren tähdittämässä elokuvassa hiipuva kuuluisuus turvautuu ihmeaineeseen, jolla voi peruuttaa vanhuudesta nuoruuteen, ja seuraukset karmaisevat.
”The Substance vetää ilmaisullisesti kaikki nupit täysillä: naturalismia korostavat äänet on nostettu pintaan.”
ARVOSTELU
The Substance
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Coralie Fargeat
- Pääosissa: Demi Moore, Margaret Qualley, Dennis Quaid
- Ensi-ilta: 27.9.2024
The Substance -elokuva on pohjimmiltaan vertauskuva siitä, millaisena naiset näkevät ruumiinsa ikääntymisen aiheuttamat muutokset itsessään ja kehonkuvassan. Elokuvan ytimessä on tieteiselokuvien tyyppinen idea geenitasolla vaikuttavasta aineesta, jolla itsestään voisi tuottaa kahdentuman, jolla olisi tallella kaikki oman nuoruuden kimmoisuus, elinvoima ja jaksaminen.
The Substancen päähenkilö on elokuvatähteydestä ja Oscar-voittajuudesta pitkän laskun tv-jumppaguruksi tehnyt Elisabeth Sparkle (Demi Moore). Kanavajohtaja Harvey (Dennis Quaid) haluaa korvata Elisabethin nuoremmalla, kiinteämmällä lihalla.
Kun Elisabeth on ruiskuttanut itseensä The Substance -nimistä ainetta, hänestä pullahtaa ulos kirkassilmäinen Sue (Margaret Qualley), joka saakin työn uutena tv-jumppaguruna. Ihmeaineen käytöllä on ankarat säännöt. Ainetta saa käyttää vain seitsemän päivän vuoroissa, joiden aikana toinen mellastaa maailmalla nuoruuden innolla ja toinen lepää.
• •
Ja koska ihmiset eivät voi itselleen mitään, he eivät malta noudattaa sääntöjä. Sue alkaa kirjaimellisesti ahmia Elisabethin aikaa ja elämää, koska hänellä itsellään on vientiä ja se kaikki on nyt-nyt-nyt. Elisabeth kostaa ahmimalla lihaa ja rasvaista ruokaa, mikä näkyy Suessa ja rasittaa häntä. The Substance sanoo, että naisten ylisukupolvista solidaarisuutta ei ole.
Elokuvan yhteydessä on käytetty käsitettä body horror, jolla viitataan tiettyyn kauhuelokuvista tuttuun kuvastoon. Esimerkiksi David Cronenbergin monissa keskeisissä elokuvissa nähdään ihmisruumiissa tapahtuvien muutosten tai epämuodostuminen synnyttämää kauhua.
* *
The Substance vetää ilmaisullisesti kaikki nupit täysillä: naturalismia korostavat äänet on nostettu pintaan, pääosanaiset hilluvat suuren osan aikaa puolipukeissa tai alasti. Erikoistehosteissa on tietokoneiden käyttöä välttelemällä päädytty luonnollisempiin, suoraan kameran edessä toteutettuihin efekteihin, mikä korostaa niiden ilmaisullista voimaa.
Elokuvan pääosanesittäjää Demi Moorea on epäilemättä motivoinut ajatus siitä, miten miesten johtama viihdeteollisuus syrjii ikääntyviä naisia nuorempien hyväksi, sillä teollisuus kohtelee naisia vain lihanpaloina, joiden parasta ennen -päivä koittaa viimeistään 40-vuotispäivänä. Miehet elokuva kuvaa vain karkeina pilakuvina.
* *
Ranskalaisen elokuvakäsikirjoittaja-ohjaaja Coralie Fargeat on kasvattanut mainettaan esikoiselokuvastaan Revenge (2017), jossa raiskattu Jen (Matilda Lutz) kostaa hyväksikäyttäjilleen. Fargeat on tunnettu elokuvantekijänä, joka ei kaihda mitään elokuvakerronnallisia tai -esteettisiä keinoja, jos ne vain hyödyttävät hänen näkemystään.
The Substance on helppo nähdä varoitustarinana ikuisen nuoruuden ja kauneusihanteiden tavoittelun seurauksista. Elokuva ei kerro, mistä, miten ja miksi ”aine” on tullut saataville ja päähenkilöitäänkin elokuva kohtelee pinnallisesti. Pääosanaisilla ei ole persoonallisuutta, ei elämää eikä luultavasti merkitystäkään muuten kuin ohjaaja-käsikirjoittajan äänitorvina.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Trilleri Joker – Folie à Deux ei yllä edeltäjänsä tasolle, mutta vääntää sekin katsojan vatsanpohjaa
ELOKUVA | Joaquin Phoenixin ja Lady Gagan roolityöt kannattelevat erikoista trilleriä, jossa Batmanin arkkivihollinen löytää musiikin ja rakkauden.
Erikoisen laulajan henkilökuva – Pepe Willberg ja viisi metriä verhoista mikrofonin luo
ELOKUVA | Laulaminen ja häärääminen musiikin parissa ilman taloudellisia huolia ja rajoitteita. Näin voisi tiivistää Pepe Willbergin toiveen hyvästä elämästä
Punainen taivas loistaa kesäyön tragikomediana seksistä, maailmanpalosta ja taiteilijan itsekeskeisyydestä
ELOKUVA | Christian Petzoldin elokuvassa kirjailija on luovan ihmisen tavoin itsekeskeinen, niin ettei näe muuta kuin itsensä, työnsä ja tärkeydentunteensa.
Televisiopäiväkirja: Alien, Fight Club, Poor Things, Bosch, The Whale, i’m thinking of ending things…
TELEVISIO | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen on kirjannut lyhyitä arvosteluja vuoden 2024 kesän ja alkusyksyn aikana katsomistaan elokuvista ja tv-sarjoista.