Musiikkitalo Fuuga. Kuva: Marc Goodwin
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Seppo Metso on käynyt teatterissa ja elokuvissa sekä kierrellyt Turun Kulttuurirantaa.
1
Tekee mieli lauleskella, kun kävelee Turun upouudessa konserttitalo Fuugassa. Onhan sitä jo odoteltukin suunnilleen Turun palosta asti. Fuuga on kokonaan puuta, mikä tekee siitä lämpimän oloisen. Vaaleasävyinen pääsali on 1 300 -paikkainen. Ääni ympäröi siellä kuulijan joka puolelta, ja akustiikkaa on kiitelty lämpimäksi, vaikka toisaalta siinä riittää vielä hienosäätöä.
Fuugan seinien kaarevat muodot tulkitsevat Aurajoen virtausta, ja jokea sopii katsella kadunpuoleisen lasiseinän läpi talon koko pituudelta. Parhaat näkymät kaupungin yli avautuvat kattoterassilta. Turun sinfonikkojen loppuvuoden ja myös kevään konsertit on pitkälle loppuunmyyty, mutta Fuugaan voi pistäytyä vapaasti myös vaikka kahville tai katselemaan tiloja.
Lue Kari Pitkäsen arvio Fuugan avajaiskonsertista täältä.
2
Lapin sota -elokuvassa minua ilahdutti jatkuva kävely. Kun erikoistehtävää suorittamaan määrätyt miehet lähtevät kuljettamaan saksalaisten leivissä olleita naisia Lapista tuomiolle Ouluun, matkaa tulee 400 kilometriä, ja matka taitetaan pääosin jalkapatikassa. Verkkaisen kävelyn ympärille rakentuu verkkaisesti draaman kaari, joka on ihmisen mittainen; mitä siitä olisi tullut, jos koko taival olisi körötelty armeijan kuorma-auton lavalla pressun takana.
Räiskintäelokuvia sodista on tehty tarpeeksi, ja toki tässäkin on alkupuolella ne pakolliset rajut taistelukohtaukset. Sotaa ei ole tarpeen kaunistella, mutta pääosassa oli kävelevä porukka vailla sen suurempaa sankarien sädekehää. Plussaa oli myös, että historiankirjoituksessa vähälle huomiolle noussut Lapin tragedia nousi keskusteluun.
Lue Antti Selkokarin arvio elokuvasta täältä.
3

Hugo Simberg: Kuolema luistelee. Etsaus. Kuva: Turun taidemuseo
Hugo Simbergin sympaattiset viikatemiehet ja mielikuvitukselliset satuhahmot jaksavat ilahduttaa marraskuun pimeydessä. Viime viikkoina Simbergin Näkyvän takaa -näyttelyyn Turun taidemuseossa on saanut jonottaa varsinkin viikonloppuisin.
Tykästyin siellä erityisesti pieneen etsaukseen Kuolema luistelee. Kippurakärkisillä luistimilla kiitävä kalmanmies ei siinä ole noutamassa ketään manan majoille vaan päinvastoin. Hän on jättänyt muun luisteluporukan kauas taakseen ja näyttää nauttivan kärkipaikastaan. Vai onko viesti sittenkin, että kuolema voitti?
70 teoksen ripustukseen kuuluu myös muotokuvia ja tietenkin yhteiseen muistiin painunut Haavoittunut enkeli vuodelta 1903; siipirikkoa siivekästä kantavat veljekset Simberg oli ikuistanut jo vuotta aiemmin toiseen maalaukseen, joka on saatu lainaksi Turkuun Mäntästä.
Hugo Simberg: Näkyvän taikaa Turun taidemuseossa 17.1.2027 asti.
4
Laulu kuuluu eri puolilta salia, mutta kuulen sen yhtenä. Kiasman neljäs kerros tuntuu vaihtuvan lounaisranskalaiseen Font-de-Gaumen luolaan, jonka seinämaalauksista pääosa on 14 000 – 17 000 vuoden takaa.
Oliver Beerin video-oopperassa kahdeksan laulajaa esittää luolassa lapsuutensa varhaisimpia musiikillisia muistoja. Beer opetti heitä hyödyntämään luolan luonnollista akustiikkaa, mikä moninkertaistaa äänet. Kehtolaulut, perinnekappaleet ja vodou-sävelet sulautuvat yhteen kuin olisivat samaa laulua. Suurten videokuvien äärellä huomaan silti haluavani sulkea silmäni ja vain kuunnella.
Teos palautti mieleen Ragnar Kjartanssonin video- ja ääni-installaation The Visitors. Myös siinä siinä erillään laulavat ihmiset muodostivat yhteisen musiikillisen tilan. Teos oli Kiasmassa vuonna 2020.
Oliver Beer – Resonance Project: The Cave Kiasmassa 28.3.2027 saakka.
5
Kansallisteatterin Toinen tasavalta ilahdutti ohjausratkaisuillaan. Näytelmä käsittelee dokumenttiteatterin keinoin historian sitä vaihetta, jossa Suomi yritti säilyttää demokratiansa Neuvostoliiton puristuksessa. Eletään siis Urho Kekkosen aikaa.
Tv-kamerat kuvaavat näyttelijöitä herkeämättä ja katsoja saa seurata livelähetystä näyttämön yläreunan screeniltä. Syntyy illuusio, että tämä kaikki tapahtuu juuri nyt, reality-tv:n aikakaudella, vaikka Vesa Vierikon esittämän ikääntyneen Kekkosen kuolemastakin on kulunut jo 40 vuotta.
Toinen tasavalta on Esa Leskisen demokratia-aiheisen sarjan neljäs itsenäinen osa. Se perustuu muistiinpanoihin, päiväkirjoihin, tutkimuskirjallisuuteen ja aikalaiskuvauksiin, ja toimi siten myös mainiona historian kertauskurssina.
Toinen tasavalta Kansallisteatterissa 6.2.2027 asti. Lue Jussi Kareisen näytelmästä kirjoittama arvio täältä.
Seppo Metso
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (20.11.2026): Kappale kauneinta Suomea, Ondi Madete, Lukija, Miksi kukaan ei tee mitään, Unohtumattomat
Leena Reikko ilahtui dokumenttielokuvasta, luki saksalaisromaanin, kävi teatterissa ja mietti muistia.
Parasta juuri nyt (19.11.2026): Laumaantumisilmiö, Isä Malakain silmät, Kenen koti, kenen katu, Soft & Quiet, Marinadimestari
Kirsi Haapamatti on lukenut kotimaisia kirjauutuuksia ja katsellut outoja elokuvia.
Parasta juuri nyt (18.11.2026): Käräjät, Leena Luostarinen, lukupiirit
Helmi Järviluoma on lukenut Yael van der Woudenia ja käynyt Helsingin Taidemuseo HAMissa sekä Tampereen Työväen Teatterissa.
Parasta juuri nyt (17.11.2026): Praha, perunalätyt, Kuningattariksi kasvatetut, Politiikkaradio
Anne Välinoro tutustuu Habsburgien suvun prinsessoihin, syö tsekkiläisen aterian ja kuuntelee korva kuumana Politiikkaradiota.




