Parasta juuri nyt (2.2.2022): Rouheimmat, Huilunsoittaja sateessa, Terve löyly, Vaikeampaa on olla näkemättä unia

02.02.2022
annaliussauna

Terve löyly -kirjan kuvitusta. Kuva: Anna Lius-Liimatainen / Linna-Kustannus

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Erkki Kiviniemi on lukenut Kari Aronpuroa, Sakari Levää, Kristiina Wallinia sekä Heikki K. Lyytisen saunakirjaa.

1

Sopivasti lukiessani Kari Aronpuron Rouheimpia (ntamo, 2021) ilmestyi Aamulehdessä Matti Kuuselan haastattelu runoilijasta, juuri ilmestyneen kirjan johdosta.

Juttu pursuu ylisanoja, kehua. Hyvä niin, sillä Aronpuro itse ei juuri käytä adjektiiveja, muuta kuin kirjoittaessaan väreistä (esim. ”porkkanan oranssi / sokaisi”).

Ensimmäinen reaktio on, että miksi vielä tällainen uusi kooste, kun on jo se Vesa Haapalan toimittama Retro 1964–2008 (2010) ja sitä vanhempia valikoimia useita. Lukiessa ei voi olla tulematta käännytetyksi puoltamaan Rouheimpia. Se on niin hauskasti koottu, ”vuosikymmenien pudottamia lehtiä huiskin haiskin”, kuten kirjan toimittanut Tuomas Taskinen jälkisanansa otsikoi.

Heti motoksi valittu runo julkaisusta Paon viivoja on kannustamassa lukemaan eteenpäin. Intuitiivisesti koostettu Rouheisimmat on postmodernistisenkin selailun kestävä.

”Runo
näytä hampaasi
puhu ruoka suussa

 

Runo
kärytä kenraali
ratista

 

Runo
ole sika rukihissa
vompatti kumkvatissa

 

Runo
ole koira
joka lukee lunta”

Paon viivojen (1998) kirjoittajasta kirjoitti Helsingin Sanomissa Jukka Petäjä muun muassa: ”Hän on nimittäin samalla sekä syvällinen että pinnallinen, vakava ja hauska, runollinen ja epärunollinen, käsitteellinen ja konkreettinen, ylevä ja alhainen, autenttinen ja epäautenttinen, ajankohtainen ja epäajankohtainen sekä yksilöllinen ja kollektiivinen.”

Jälkisanoissa Taskinen perustelee valintojaan ja toimitusratkaisujaan hyvin. ”Sommittuma” on Aronpuron käyttämä termi muun muassa Ezra Poundin Pisan Cantojen käännöksen jälkisanoissa.

Taskinen ei sano, mutta tuntuu kuin hän rakentaisi ennakoimatonta kollaasia Aronpuron tuotannosta.

Alkupuolelle osuvat Vähäfysiikassa ilmestyneet filosofiset Sarjamainen ajatus ja Liikkeestä tuntuvat vertautuvan Deleuzen pohdiskeluihin Spinoza-teoksessaan. Näin on, vaikka ei runoilija olisi kirjaa koskaan lukenutkaan. Minulle ne aikanaan raottivat alkuräjähdysteorian hataruutta ja epäilyttävyyttä.

Loppupuolelle ovat sommittautuneet muun muassa suosikkini, esikoisteoksen Peltiset enkelit huomatuin runo ZODIAC (AIVOFILMI), suomalaisen kuvarunon klassikko, Tuija Välipakan toimittamalla Suomi on runo -sivustolla julkaistu Vaarin fragmentit (2017) ja Lehmän henkäyksiin (2008) sisältyvä ”Pajupilleilyä”/ Haikuja.

Iloinen kirja ja rouhea! Silti odotan innolla, kun saan käsiini Palladium Kirjojen julkaiseman neliosaisen Kari Aronpuron Kootut runot. Sen pitäisi ilmestyä maaliskuussa 2022. Siinä on kaikki runot kronologisesti järjestettyinä. Siitä niitä voi lukea järjestyksessä, takaperin tai selaillen.

Lue Arto Murtovaaran Kari Aronpuro -haastattelu täältä.

2

Sakari Levä on omintakeinen kirjailija, jonka jättiläismäinen matkakirja Jalat muistavat maan (2016) kertoo Vaasasta Australiaan kuljetusta matkasta lentämättä – jalan, junilla ja laivoilla. Kirja oli omistettu ”kävelevälle ja laulavalle ihmiselle”.

Matkakokemuksistaan lavarunoilijana kuultu Levä on koostanut runoteoksen, joka perustuu matkan alkupuoleen: Baltian maissa, Moskovassa, Siperian junissa ja Mongolian rajoilla hankittuihin kokemuksiin.

Huilunsoittaja sateessa -runoteoksen (Yöhuoltamo, 2021) puhuttelevuus liittyy omakohtaisiin mutta subjektin taka-alalle jättäviin, yksityiskohtien riemua tulviviin säkeisiin.

Huilunsoittaja sateessa etenee matkan myötä, lähtee Vaasasta ja päätyy Mongolian rajoille. Matkakirjan tavoin tekstissä on paljon havaintoja, eläytyviä ja eksoottisia. Hyvän runoteoksen siitä tekee siellä täällä puhkeava lyyrinen kuvasto. Kirjan alussa Suomesta lähtemisen kaunein kuva on personifikaatio: ”luopumisen tuoksussa / on kaikki värit”.

Toinen erityissäkeiden laji on aforistinen toteamus, esimerkiksi: ”Sisäpuolella ja alhaalla / ovat voiman / ankkuripisteet.”

Seuraavat sanat on kirjoitettu laivassa, joka pian lähenee Viroa: ”Tallinna valoineen on kuin pala makuulle asettunutta / tähtitaivasta.”

Baltian maissa runosuoni puhkeaa moniin kauniisiin lauseisiin. Kaunas ja Vilna näyttäytyvät historiallisina ja alkuvoimaisina kaupunkeina. Tämä toteutuu erityisesti runoissa Kolme laulua ja Tabula rasa, joista jälkimmäisessä Levä kirjoittaa:

”Oleellista kaikkialla / on kohtaaminen; / ehkä se on vain / tuulahdus ohikulkevista askelista, / tuli savukkeeseen tai / kiehtova keskustelu vailla jatkoa – silti. / Sillä jokainen nouseva päivä on tyhjä taulu, / jota emme ole yksin / maalaamassa.”

Runot Suokalbis ja Senamiestis ovat hienoja ja ilmaisevat, että matkailijan seuralaisena on aina uusi näkymä tai yhteisöllinen tilanne.

Junamatka halki Siperian pysähtyy Krasnoyarskin sillalle katsomaan virtaavaa leveää Yeniseytä. Edetessään teoksen lyyriset ja aforistiset kuvat tiheytyvät. Lainattakoon lopuksi niistä yksi:

”Mustien aukkojen väleissä / lumiaurat kyntävät väylää ihmisen / tavaroille.”

Siperian valtaisa luonto saa matkailijan ihmettelemään: ”Milloin ja miksi pyöreän iiriksensä / läpikatsova ihminen / kiintyi neliöön?”

Sakari Levän runomatkateos on rikas ja kiintoisa, Hyvin mahdollista on, että hän kirjoittaa sille jatkoa, koska jo kuvattu matka jatkui paljon pitemmälle.

3

Sivistystoimentarkastaja Pauli Rautama kirjoittaa Terve Löyly -kirjasta (Linna-Kustannus, 2021):

”Teos on sanalla sanoen monitieteellinen. Se on kooste kulttuurihistoriaa, etymologiaa, kirjallisuudenhistoriaa, kaunokirjallisuutta, kansatiedettä, runoutta, terveystiedettä, tekniikkaa ja valokuvausta.”

Yllättävää kyllä, Rautama ei liioittele. Heikki K. Lyytinen aloittaa kirjansa seikkaperäisellä katsauksella saunan esiintymiseen maapallolla. Kun näin laajasti tutkii saunaa, sisällytetään siihen kaikki hikoilu- ja kylpykulttuurit.

Historialliset tiedot ulottuvat niin Mesopotamiaan kuin inkojen kulttuureihin asti. Kiinnostavaa on, että viikingit ovat levittäneet saunomista eri puolille maailmaa.

Kylpylät hoitolaitoksina ovat oma laaja kokonaisuutensa, jossa sekä kreikkalaiset että roomalaiset olivat kehittäneet monipuolisia laitosmuotoja.

Venäläinen banja on lähellä suomalaista saunaa. Itärajan takana on oltu lähellä suomalaista saunakulttuuria. Saunoja on kauan sitten korvattu jopa leivinuuneilla, on ollut turvesaunoja ja paimentolaisilla telttasaunoja.

Lyytisen motto kuuluu: ”Rakastan elämää, joka savusaunani lauteilta aukee”. Niinpä reilu puolet kirjasta on omistettu savusaunan saloille.

Mielenkiintoinen on luku Savusaunat kielikylvyssä. Siinä käydään aakkosjärjestyksessä läpi saunakielen terminologiaa. Kuka tietää, mitä ovat haahla, kiehinen, kitku ja lakeinen?

Tutkimukseen savusaunan synnystä ei ole löytynyt ratkaisua. Ei ole ns. alkusaunaa. Sen sijaan savolais-karjalainen ja hämäläis-satakuntalainen savusaunatyyppi ovat olemassa.

Teos on suuri ja sopii Raamatun asemaan. Loisteliaat piirroskuvitukset ja värivalokuvat (Anna Lius-Liimatainen) tekevät lukukokemuksesta rikkaan.

Professori Aino Sallinen luonnehtii Terve löyly -kirjaa ”saunakirjojen jättiläiseksi”. Kielitieteellinen ote, kaunokirjalliset sitaatit ja matkakertomukset ovat omaa luokkaansa saunakirjoja vertaillessa.

4

”Muistojen tekstuuri on pelkkää hajoavaa kudosta, vanhaa kangasta tai ihoa, joka on käynyt ohueksi niin, ettei se enää suojaa.”

Muistot eivät suojaa.

Kristiina Wallin kirjoittaa romaanissaan Vaikeampaa on olla näkemättä unia (S&S, 2021) proosaa runona, kävellen edestakaisin muistojen metsiköissä.

Lähtökohtaisesti hän keskuslyrisoi Veeran kautta, mutta yhtä tärkeäksi nousee tekstin myötä äiti, Ursula.

Tytär ja äiti muistelevat toisiaan.

Menneisyyden aika ei jäsenny, ”vuodet kuultavat toistensa läpi”. Muistoissa on enemmän visuaalista kuin tuntoa: ”Olet enemmän valoa kuin energiaa.”

Jossain vaiheessa tuli mieleen Rakel Liehun Kubissit. Se oli siinä vaiheessa, kun Wallin kirjoitti:

”Meidät on heitetty sykliseen pyörteeseen, sanon.”

Selkeät yhteydet Simone de Beauvoiriin ja Anna Ahmatovaan paljastuvat myöhemmin. Molemmat vaikuttavat olleen Wallinille lähes sisarkirjoittajia.

Vaikutelma pitkästä runoelmasta kasvaa, vaikka proosana tekstin pitää kielellisesti ehjälauseinen eteneminen. Syvimmältään, primaaritasolla, ilmaisu etsii ja etsii jotain, mikä ei jäsenny. Se ei voikaan jäsentyä, koska se on menneiden tunteiden ja aistimusten keitosta.

”Äiti ja tytär. He ovat olemassa, mutta eivät kuitenkaan totta.” Moitteeton lause grammaattisesti, sisällöllisesti mieletön – ehkä kaikki lauseet ovat. Kirja on kokonaisuutena kaunis, positiivisesti järjetön hapuilu, menneisyyttä penkova tunnetulva. Jos muoto on kulissi, on ainekin vain häviävää tilaa.

5

Luonnonperintösäätiön vuosilehtiä on ilmestynyt jo kuusitoista kappaletta. Jokainen numero on ollut informatiivisuudessaan, vaikuttavine valokuvineen sisällöllisesti erinomainen.

Uusimman numeron kannessa on Pentti Linkolan hartiat ja takaraivo. Vihreässä villapuserossa on pari havunneulasta, karvalakissa jotain valkoista, lunta?

Hän on poistumassa kuvasta tai kääntänyt selkänsä, kuten käänsi eläessään kulutusyhteiskunnalle ja viime vuonna poistui kokonaan keskuudestamme.

Pääkirjoituksia on kaksi. Säätiön uuden toiminnanjohtajan Pepe Forsbergin ja suojelujohtajaksi siirtyneen Anneli Jussilan. He mainitsevat muun muassa Hakattu metsä ei vastaa -kampanjan ja perustetut Pentti Linkolan muistometsät. Aiheista on sisäsivuilla hienot jutut. Linkolan muistometsät ovat Kurikanlehdosta Kangasalan Sahalahdella ja Riuttasalosta Toivakassa.

Kaikista uusista suojelualueista on tarkat artikkelit värivalokuvin. Vaikuttavaa toimintaa!

Muistometsien lisäksi luettelo on tällainen: Kuohunlaita Juuka, Järvenranta Taivassalo, Päivänsalo Hollola, Karjaranta Kittilä, Maahisenvaara eli Cáháligvääri (saame), Inari, Mukkavaara eli Mohkerivárri (saame) (88,2 ha!), Taavinsaari Rautalampi, Hiidenkivenkorpi Urjala, Rotkovuori Jämsä, Kotisalo Liperi, Tihisenniemi Suomussalmi, Aittosaari Viitasaari, Kaunilanmaa Marttila, Myllyniitty Valkeakoski, Ylpässuo Kiuruvesi, Veitsalmi Luumäki, Pyysmäki Somero, Öllölä Joensuu.

Nämä siis ostamalla hankittuja. Lisäksi suorina lahjoituksina on vuonna 2021 saatu alueet Tuusniemeltä (2), Hollolasta, Kouvolasta ja Kärkölästä.

Yhteensä alueita Luonnonperintösäätiöllä on nyt 3 526 hehtaaria. Silti tavoitteesta suojella 30 % Suomen metsistä ollaan vielä kaukana. Joten kaikki mukaan talkoisiin! Hakattu metsä ei vastaa!

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua