Iidu Tikkasen puuaiheisia teoksia Galleria Saskiassa. Kuva: Sari Harsu
KUVATAIDE | Saskiat ovat Suomessa toimivia taideyhdistyksiä, joiden tehtävänä on edistää ja tukea paikallista kuvataidetta. Tampereen Saskiat on yhdistyksistä toiseksi vanhin, ja sen ylläpitämä Galleria Saskia on pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut taidegalleria Tampereella.
Sari Harsu, teksti
Vuonna 1954 toimintansa aloittanut yhdistys toimi aluksi nimellä Tampereen Taiteilijaseuran Naisjaosto ry, mutta nimi vaihtui jo kesäkuussa 1962 Tampereen Saskiat ry:ksi. Nimi on peräisin kuuluisan taiteilijan muusalta, barokkimaalari Rembrandtin vaimolta Saskialta.
Yhdistys tukee ja edistää kuvataidetta Tampereella pyörittämällä vapaaehtoisvoimin taidegalleriaa ja kokoamalla kuvataiteesta kiinnostuneita yhteiseen toimintaan. Jäsenistöön kuuluu yli sata eri-ikäistä naista.
Tampereen Saskiat aloitti galleriatoiminnan vuonna 1970, ja ensimmäinen näyttelytila oli Kauppahallin virastotalossa Hämeenkadulla. Galleria on sijainnut kaikkiaan viidessä eri osoitteessa keskikaupungin vanhoissa arvorakennuksissa. Nykyään Galleria Saskia toimii Hiekan taidemuseon kiinteistössä osoitteessa Pirkankatu 6. Siellä järjestetään vuodessa 13–15 taidenäyttelyä, joihin on vapaa pääsy. Vuonna 2023 galleriassa vieraili lähes 11 000 taiteen ystävää.
Tällä hetkellä Galleria Saskiassa on esillä Iidu Tikkasen puuaiheisia teoksia. Näyttely jatkuu 15.5. asti.
Juhlat Raatihuonella
Tampereen Saskiat juhli seitsemänkymppisiään lauantaina 4.5. Raatihuoneen vastaanotolla yhdessä kutsuvieraiden ja neljästä kaupungista Saskia-päiville saapuneiden saskioiden kanssa.
Juhlinta jatkui Ravintola Laternassa. Juhlapuheen piti tamperelainen kuvataiteilija Tuula Lehtinen, jonka laajaa ja monipuolista taiteellista uraa esittelevä näyttely oli esillä Tampereen taidemuseossa 24.2.–5.5.2024. (Lue Katri Kovasiiven arvio näyttelystä.)
Iltajuhlassa jaettiin myös Saskia-yhdistysten 2 500 euron stipendi, jonka sai kuvataiteilija Ida-Sofia Fleming.
Laternassa kuultiin liikuttavien puheiden lisäksi Tampereen Ukuleleorkesterin ja Runoimprovisaatioryhmä Muuntajan esitykset. Juhlan juonsi toimittaja Minna Joenniemi.
Galleria Saskian kotisivuille pääset tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kakutus-hiekkaveistoksia ja takkaistuntoja – Forest Camp -kollektiivin 25-vuotisjuhlanäyttely avautuu Voipaalan taidekeskuksessa
KUVATAIDE | Juha van Ingenin, Pasi Karjulan, Antti Keitilän, Markku Kivisen ja Marko Vuokolan Forest Camp -kollektiivi on toiminut vuodesta 1998. Valkeakosken näyttelyssä on mukana laaja kokoonpano valikoituja teoksia.
Pirkanmaan kesänäyttelyt ’24: Mäntän Kuvataideviikot, Purnu, Finlayson Art Area, Laukon kartano, Taidepappilan kesä…
KUVATAIDE | Tästä koosteesta pääset tutustumaan Pirkanmaalla kesän aikana järjestettäviin taidenäyttelyihin ja taidetapahtumiin.
20-vuotias taidejuhla tarjosi lähes 200 kohdetta – maistiaisia Pirkanmaan Taidesuunnistuksesta
KUVATAIDE | Pirkanmaan Taidesuunnistus täytti jo 20 vuotta. Taidesuunnistus on siitä mukava laji, että rasteja riittää eikä niiden löytämiseen välttämättä tarvitse karttaa saati kompassia.
Valon tähden – Taidehallissa keväällä hurmanneen Marja Pirilän teoksia esillä nyt Tokiossa
KUVATAIDE | Marja Pirilän töitä on esillä Tokion valokuvataiteen museossa kesäkuun alkupuolelle asti ja naapurigalleriassa huhtikuun puoliväliin.