Parasta juuri nyt (6.5.2024): Mansikkapaikka, Lidian kyydissä, Olli Ahvenlahti, Solidaarisuutta aina!

06.05.2024
53557968535 ca192fa9cf k

Mansikkapaikka. Kuva: Kansallisteatteri

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Maija Kääntän listalla on teatteria, televisiosarjaa ja suomalaispianistin elämäkerta.

1

Sofi Oksasen Kansallisteatterille kirjoittama Mansikkapaikka on ajankohtainen näytelmä. Suomalaistuneiden ukrainalaisten marjanpoimintayrityksessä kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ei edes päällisin puolin. Naapurissa on samanlainen yritys, jonka omistajaa syytetään thaipoimijoiden huonosta kohtelusta.

Ukrainalaissyntyiset äiti ja isoäiti lähettävät perheen homoseksuaalin pojan Venäjälle eheytyshoitoon, psykiatrin käsittelyyn. Puoskari on pelottava ja säälittävä hahmo, joka perustuu todelliseen ihmiseen, joka toimii yhä Pietarissa.

Marjanpoimintayritysten ongelmat ja thaimaalaisten poimijoiden kohtelu jäävät puheiksi. Perheen tytär on poliisi, mutta ei saa keneltäkään perheenjäseneltä apua eikä totuutta. Hän haluaa saada jonkun vastuuseen pahoista teoista.

Mika Myllyahon ohjaama näytelmä sisältää intensiivistä kerrontaa, puhetta, jolla on merkitystä. Myös lavastus on loistava. Päärooleissa edustavat parasta ykköslaatua Otto Rokka, Wenla Reimaluoto ja Maria Kuusiluoma.

Lue Anne Välinoron kirjoittama arvio näytelmästä täältä.

2

Lidian kyydissä -televisiosarja (In Her Car) kertoo henkilökohtaisia tarinoita sotaa käyvän Ukrainan maaperällä. Riipaisevat ja ajatuksia herättävät arinat perustuvat todellisiin tapahtumiin.

Lidia (Anastasia Karpenko) on psykiatri, joka halua auttaa, kuljettaa ukrainalaisia pois maasta tai ainakin kauemmas sota-alueelta. Lidia on naimisissa huijarimiehen kanssa ja kuuluu ryhmään, jota ulkopuoliset rahoittavat. Mies on jättänyt Lidian ja ottanut uuden naisen, mutta se ei Lidiaa haittaa, hänelläkin on uusi elämä.

Kussakin sarjan kymmenessä jaksossa kerrotaan yhden matkustajan tarina. Tavataan nainen, joka haluaa pelastaa kotinsa ja siskonsa lahjomalla tuomarin auttamaan talon ostossa. Ranskalaisen pariskunnan toimittajapoika on rakastunut ukrainalaiseen yksinhuoltajaan. Urheilija, jonka vaimo on viimeisillään raskaana, etsii lääkkeitä isälleen, tosin hormonit tulevat käyttöön hänelle itselleen. Isoäiti yrittää hyvästellä sotaan lähtevää pojanpoikaansa.

Yle on yksi kansainvälisen yhteistuotannon osatuottajista.

Lidian kyydissä Yle Areenassa.

3

Pianisti, orkesterinjohtaja ja muusikko Olli Ahvenlahti tunnetaan mittavasta urastaan huolimatta kenties parhaiten Vesa-Matti Loirin Kusela-hahmon säestäjänä, yksinkertaisena Puppena, tai euroviisujen orkesterinjohtajana.

Mikko Mattlarin kirjoittama elämäkertateos Olli Ahvenlahti, piano (Docendo, 2023) todistaa, että venäläiset, norjalaiset ja savolaiset sukujuuret omaava Ahvenlahti on hyvä kertoja. Hän on elänyt monipuolisen elämän, joka ulottuu Helsingin Kalliosta Herttoniemen kautta joka paikkaan. Isoisovanhemmat ja isovanhemmat olivat kauppiaita ja siksi kalliolaisen kerrostalon omistajia. Isoäidin rakennuttama talo seisoo yhä osoitteessa Kolmas linja 21.

Perhetausta antoi Ahvenlahdelle mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Jo 12-vuotiaana, vuonna 1959, Ahvenlahti esiintyi televisiossa, jopa kaksi kertaa samana vuonna. Ahvenlahti pääsi, tai joutui, aikuisena viihteen tekijöidenporukoihin Pertti ”Spede” Pasasen, Vesku Loirin ja Jukka Virtasen joukkoon, jonka kompakysymys kuului: ”Mikä on Olli Ahvenlahden kuuluisin sävellys?” Vastaus on VR:n kuulutussignaali Helsingin rautatieasemalla.

Ahvenlahti on ollut muusikkona kaikkialla. Niin jazz, viihdemusiikki kuin populaarimusiikkikin mahtuvan hänen ohjelmistoonsa. Ahvenlahden yksityiselämään kuului kaksi avioliittoa ja yksi tytär.

Mattlar kirjoittaa ajatuksella ja tarkasti, eikä Ahvenlahdella selvästikään ole ollut tarvetta kertoa muunnettua totuutta, sillä todellisia tapahtumia on ollut tarpeeksi kerrottavaksi.

4

Helsingin Savoy-teatterissa vappuaattona järjestetty Solidaarisuutta aina! -konsertti tarjosi työväenlauluja, runoja ja aiheeseen liittyviä puheita. Esiintyjinä nähtiin konkareita ja uusia tuttavuuksia.

Tiheätunnelmaisen konsertin juontajana toimi Paleface, joka lauloi illan päätteeksi pari kappaletta. Ensimmäisenä lauloi Eija Ahvo, jonka esittämän Laulun kuolleesta rakastetusta taustakuvana nähtiin Kaisa Korhonen ja Kaj Chydenius – kyyneleitä valui usealla.

Harri Saksala esiintyi vahvasti Jacques Brelin sävelin. Mikko Perkoilan piruilut hallitukselle olivat keveitä ja hyviä. Erkki Saarela oli tiukempi kritiikissään. Uudempi tuttavuus Kielo Kärkkäinen on loistavaääninen laulaja. Suomalainen kurdi Gashaw Bibani kertoi siitä, mitä on olla koulutettu maahanmuuttaja Suomessa: ikuinen kakkosluokan kansalainen, vaikka älyä ja koulutusta riittää.

Orkesteria johti monitaituri Veera Railio, joka myös soittaa viulua ja laulaa loistavasti. Mieleenpainuva oli Sirkka-Liisa Sassin kappale Maallikko filosofin mietteitä, upea vauhdikas esitys. Amalia Martinez ja Peteri Bäckström olivat persoonallisia latinomusiikin ja oopperan taitureita.

Monipuolinen ja antoisa konsertti!

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua