Parasta juuri nyt (17.4.2020): Mikko Rimminen, Lana Del Rey, Paasosen polttaritoimisto, Skavlan, Vanhanen

17.04.2020
Photo credit Pamela Cochrane pressi

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Arttu Haapalainen on viehättynyt Mikko Rimmisen sinä-kertojasta ja Lana Del Reyn minä-kertojasta.

1

Mikko Rimmisen viime vuonna julkaistu romaani Jos se näyttää siltä hämmästyttää sinä-muotoisella kerronnalla, joka ensi riveistä lähtien naulitsee lukijansa päähenkilönsä pään sisään, jopa päähenkilöksi itsekseen.

Sivu toisensa jälkeen sinä-kertoja sinä-kertoo Herra Lyylle, vanhalle ja vapisevalle miehelle, tähän tyyliin: ”…ja selvää tietysti on, että sinä olet mielestäsi epäonnistunut, tumpeloinut, pilannut kaiken, vähintään kaiken, kaikenlaisen kaiken, ja vähintään yhtä selvää on että maailma on juuri tuolla hetkellä mielestäsi täysin vääränlainen, vääränlainen sinunlaisellesi ihmiselle, millainen tuo ihminen sitten ikinä onkin…”

Pienetkin sosiaaliset kontaktit saavat Herra Lyyn mielen vellomaan hurjilla kierroksilla. Arjen kauhun keskellä ohimenevät onnen hetket tuntuvat sokaisevan huumaavilta.

Kirjan toisteinen kerronta, äärimmäisen rikas kieli ja mielipuolisen tarkasti ihmisen päänsisäistä negatiivista ääntä simuloiva kertoja vievät matkalle, joka on raskas, antoisa, kevyt, kamala ja hauska, ja josta ei ehkä tulla takaisin.

2

”I want shit to feel just like it used to.” Lana Del Reyn maailmassa ihan kaikki oli ennen paremmin.

Kuten Pitchfork-musiikkimedia taannoin kirjoitti, Del Reyssä ja Morrisseyssä on paljon samaa. Nostalgisen mielenlaadun ja kyvyn jalostaa pohjattomasta surullisuudestaan pohjattoman surullisia lauluja lisäksi heitä yhdistää myös rakkaus tyyliin, tähtiin ja popin ikonografiaan sekä taito kiteyttää tämä kaikki usein provokatiivisiksikin onelinereiksi.

Lana Del Rey kiehtoo, koska hänessä on niin monia ulottuvuuksia. Hänen musiikkinsa on samaan aikaan vanhan kuuloista, ajatonta ja täysin kuranttia. Se sopii täydellisesti niin kahviloiden taustamusiikiksi kuin keskittyneeseen kuunteluun. Hänen sanoituksiensa minä-kertoja on vuoroin vahva ja itsenäinen, vuoroin vääriin ja väkivaltaisiin miehiin rakastuva. Kappaleiden tunnelma on usein viipyilevä, mutta niissä kiroillaan enemmän kuin merimiesten pikkujouluissa.

Del Reyn musiikkiin tutustuminen kannattaa aloittaa vaikkapa vuoden 2014 Ultraviolence-albumista, joka vie eeppisen surullisuuden massiivisiin cinemascope-leveyksiin tai vuoden 2019 Norman Fucking Rockwell -albumista, joka tekee maailmanennätykset rohkeassa hidastempoisuudessa ja intertekstuaalisten viittausten määrässä. Tai sitten voi vain kuunnella suurimpia hittejä, kuten läpimurtoa Video Games tai Great Gatsby -elokuvasta ja Kim Kardashianin ja Kanye Westin häistä tuttua slovaria Young and Beautiful.

3

Tässä kohden on hyvä lainata Nelosen markkinointitekstiä, he kun sentään ovat kirjoittamisen ammattilaisia:

Paasosen polttaritoimisto vie katsojan tavallisen suomalaisen polttaripäivään. Mitä tapahtuu, kun Heikki Paasonen saa vapaat kädet ja lähes loputtomat mahdollisuudet toteuttaa pahaa-aavistamattoman polttarisankarin juhlapäivän alusta loppuun kaveriporukan avustuksella? Jakso alkaa päivänsankarin yllättämisellä kesken arkirutiinien, kaveriporukan seuratessa tapahtumia piilossa. Yllätystä seuraa ikimuistoinen päivä läpi erilaisten haasteiden, jotka on suunniteltu nimenomaisesti päähenkilöä varten. Tapahtumarikkaan päivän lopuksi syödään illallinen ja pohditaan porukalla, mitä ystävyys polttarisankariin merkitsee.”

En minä olisi sitä sen paremmin osannut sanoa! Paasosen polttaritoimisto on lohtu-tv:tä parhaimmillaan. Todellinen hyvän mielen ohjelma, johon on helppoa ja tärkeää eläytyä täysillä. Polttarit ovat niin luonteva tosi-tv:n aihe, että on pieni ihme, että tämä ohjelma tulee eetteristä vasta nyt!

Polttarien järjestäminen on täynnä hienoviritteistä kauhun tasapainoilua. Paasosen polttaritoimisto vie hommat välillä erittäin x-streameille leveleille. Itse olisin virittänyt ohjelman hiukan lähemmäs ihan tavallista polttarimeininkiä, tai sitten en. Esimerkiksi jakso, jossa morsian joutuu sekä kohtaamaan korkeanpaikankammonsa taitolentokoneessa, tasapainoilemaan järkyttävällä pommiradalla että asiakaspalvelemaan Jethro Rostedtia piilokamerassa on sekä ihan too much että tietenkin just mahtavaa.

Tärkein havainto ohjelmasta on kuitenkin se, että kylläpä suomalaiset nykynuoret osaavat pitää toisilleen ja ystävyydelleen kauniita ja koskettavia maljapuheita! Eteenpäin on menty ja nenäliinat esiin!

Heikki Paasonen on oma suosikkini Suomen kolmesta juontajasta. Sympaattisen, hauskan ja luotettavan oloinen velmuilija. Selvää best man -ainesta!

4

Täydelliseen tavalliseen arki-iltaan kuuluisi iltapalaa tahdittamaan hyvä talkshow. Mutta kun eihän meillä Suomessa sellaisia osata tehdä!

Onneksi sentään Yleltä voi kadehtien katsoa yhteispohjoismaista Skavlan-talkshowta, jossa norjalainen Fredrik Skavlan ei tee mitään sen ihmeempää kuin keskustelee vieraidensa kanssa ystävällisesti ja vaivattomasti juuri niistä aiheista, joista vieraan kanssa on luonnollista keskustella. Luulen, että tämä ohjelma on sellainen, jollaiseksi Arto Nyberg kuvittelee oman ohjelmansa.

Itse pääsin tähän hienoon lajityyppinsä edustajan kyytiin jaksosta 11, joka on nähtävissä enää muutaman päivän Yle Areenassa. Ja millainen jakso se olikaan!

Vieraina olivat norjalainen oopperalaulaja Lise Davidsen, joka teki syksyllä ensimmäisen suuren pääroolinsa New Yorkin Metropolitan-oopperassa, psykologi, tutkija ja valemuistojen asiantuntija Julia Shaw sekä Boris Johnsonin isä Stanley Johnson, joka on entinen EU-parlamentaarikko, kirjailija, ympäristöaktiivi ja joka osoittautuu aivan käsittämättömän herkulliseksi vanhan maailman persoonaksi!

Shown varastaa kuitenkin näyttelijä, elokuvantekijä ja koomikko Richard Ayoade, joka naama peruslukemilla kertoo kirjoittamastaan kirjasta Ayoade on Top, joka käsittelee Gwyneth Paltrown tähdittämää lentoemäntä-komediaa View From the Top sillä pieteetillä kuin se olisi merkitykseltään Citizen Kanen veroinen. Lopuksi Lise Davidsen laulaa ihan käsittämättömän täyteläisellä sopraanollaan Griegiä.

5

Mitä minä nyt äsken oikein höpötin… Onhan meillä Suomessa sentään eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen rennon asialliseen business casual -tyyliin isännöimä AlfaTv:n Vanhanen-talkshow

Oli illan aiheena sitten metsänhoito, ruokaomavaraisuus tai syntyvyys- ja väestökehitys on ohjelman kaava aina sama: Ensimmäisen osion ajan Vanhanen keskustelee vain itsekseen – tai paremminkin perehdyttää katsojan käsiteltävään aiheeseen näyttämällä dioja tai ”slaideja” aiheeseen liittyvistä viiva- tai pylväsdiagrammeista, jotka näkyvät ruudulla hiukan huonosti. Mainoskatkon jälkeen otetaan keskusteluun mukaan illan asiantuntijavieras, jolle Vanhanen näyttää lisää dioja tai ”slaideja” viiva- tai pylväsdiagrammeista, joiden pohjalta sitten keskustellaan lisää.

Isot yhteiskunnalliset aiheet, joita Vanhanen ohjelmallaan yrittää taklata, ovat haastavia, eikä niihin nytkään lopullisia ratkaisuja tunnu löytyvän. Ohjelman ehdoton ansio on sen vilpitön pyrkimys näyttää katsojalle, mitä paljon puhuttu ”tiedolla johtaminen” tarkoittaa. Jotain tällaista varmaankin tapahtuu vallan linnakkeissa kaikkialla maailmassa: katsotaan hiukan liian pieneltä näytöltä viiva- tai pylväsdiagrammeja, ja koitetaan niiden avulla tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä.

Vanhasesta löytyy myös uusia puolia. Vieraan asiantuntemus saa Vanhasen usein myötäelämään vahvasti ja toistelemaan vieraan puheen ydinsanoja. Innostuessaan Vanhanen nousee tuoliltaan näytön ääreen diagrammien luo aivan kuin tennispelaaja verkolle lyömään pallon viivaa hipoen kentän nurkkaan.

Arttu Haapalainen