Parasta juuri nyt (14.8.2020): Kotiin takaisin, The Pier, Valeria, Call Me By Your Name, Everything is F*cked

14.08.2020

Call Me by Your Name vie 1980-luvaun alun Pohjois-Italiaan.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kaisa Läärä on aukottomasti kesäterässä ja sen lomassa ehtinyt ahmia suoratoistopalveluiden sisältöjä ja jälkiruuaksi yhden kirjan.

Heinäkuun viimeisinä viikkoina lehtiotsikoissa vilisi aukkoja. Korona oli tuonut oppimisaukon, johon kaiketi kaikki etäopetuslapset putosivat.

Aukko paljastuisi, kun koulut alkavat. Lisäksi syksyn budjettiriihi lähestyi ja oli paljastumassa valtion velka-aukko, joka nielisi kaikki tulevaisuuden rahat. Samoina viikkoina tuli koettua viimeiset lomapäivät, jotka kuluivat Tampereella tunneliaukkoa edestakaisin ajellessa, kaikki kunnia Rantatunnelille.

Erimittaisia ja -kokoisia aukkoja pelätessä alkoi tehdä mieli tunkea oma pää kokonaan mustaan aukkoon. Koska sellaista ei lähettyvillä ollut, päätin upottautua striimauspalveluiden sisältövirtaan, ilman yhtäkään aukkoa, eli taukoa (binge watching).

1

1950-luku tuo mieleen Suomessa Alvar Aallon ja Artekin, Yhdysvalloissa kotirouvat, idylliset lähiöt ja amerikkalaiset diner-ravintolat. Mitä 1950-luku oli Australiassa?

Tähän ja moneen muuhun ajankuvan tuomaan kysymykseen vastaa I-sarja (A Place to Call Home). Suvun matriarkka Elizabeth Bligh (Noni Hazlehurst) pitää kaikki langat käsissään ja muistuttaa kieltämättä hieman Downton Abbeyn vanhan rouvan henkilöhahmoa Violet Crawley’tä (näyttelijänä Maggie Smith).

Ensimmäinen kausi esittelee sarjan hahmot ja syventää heidän henkilötarinoitaan. Kuka on entinen natsi? Kuka keskitysleirin selviytyjä? Entä kenen osana on kärsiä sodan traumoista? Myös tuttu Romeo & Julia -juoni on mukana.

Sarja käy läpi ajan moraalikäsitystä viihteellisellä otteella ja aimoannoksella draamaa. Ihmissuhdekoukerot nousevat välillä niin keskiöön, että on kysyttävä, onko tämä retroversio Kauniista ja rohkeista vai mitä tällä sarjalla yritetään tarjoilla.

Tämän äärellä murheet ja budjettivajeet katoavat mielestä, sillä nurkan takana lurkkii juonittelija, onnettomuus tai vähintäänkin itkukohtaus, joka tuo uuden käänteen tullessaan. Perinteisen lineaarisen television ystävä voi hypätä kesken kausien mukaan ja nauttia 4. kauden jaksoista myös TV1:lla joka arkipäivä kello 17.10–18.00.

Kotiin takaisin Yle Areenalla.

2

Kesän ranskalaisin suhde espanjaksi on tässä. The Pierin juoni kiertyy kahden naishenkilön ympärille. Alkuasetelma on kovin kuluneen oloinen: avioparin mies on pettäjä, eikä vaimolla ole aavistustakaan.

Kahdeksan avioliittovuoden jälkeen miehellä paljastuu olleen kokonainen toinen perhe. Hieman liioitellun oloinen asetelma ottaa uuden suunnan juonen edetessä, mies kuolee heti alkuhetkinä. Onko kyseessä murha, intohimomurha, kostomurha vai jokin muu kuolemansyy?

Sekä rakastajatar että vaimo haluavat totuuden esiin, ja siinä sivussa hieman poliisietsiväsetää, kyläyhteisön kalastajamiestä ja myös naista. Sarja pakottaa katsojan tunnereaktioihin, joiden äärellä on pohdittava omaa käsitystä parisuhteesta, sen rajoista ja rakkauden moraalista.

Mitä saa ja voi tehdä rakkauden nimissä vai onko jokin kiellettyä? Kutkuttava, mutta harmillisesti juoni harhautuu hieman toisen kauden aikana liiaksi etsiväsedän ja ihmissuhteiden tylsiin mutkiin ja itse juoni kulkee kovin hitaasti eteenpäin. Sarjan ajaa katsomaan loppuun vain kysymys, miten päähenkilölle käy ja mihin aviomies kuoli.

The Pier HBO:lla.

3

Jos the Sex and the City tehtäisiin milleniaaleista, tämä olisi se sarja, tai siis tämä on se sarja. Nuori kirjoittamalla elantonsa ansaitsemisesta haaveileva Valeria kitkuttelee haalistuvassa avioliitossa.

Aviossa on ehditty olla jo kovin nuoresta, sillä kirjailijan uraa aloittava Valeria on hieman alta 30-vuotias. Kaveripiiriin kuuluvat tietenkin irtosuhteita ja intohimoa rakastava Lola, hieman konservatiivisempi Nerea, joka piilottelee vanhemmiltaan omaa seksuaalista suuntautumistaan ja uraan sekä työhön keskittyvä Carmen.

Valeriassa on paljon paljasta pintaa, pirskeitä ja parisuhteiden keskellä tuskailua. Seksuaalisuutta, sukupuoli-identiteettejä ja nuorten aikuisten kasvamisen kipuilua kuvaava sarja suo viihdykettä, kiusaantumisia ja tuttuutta tavalla, joka keventää arkista harmautta espanjalaisittain. Vamos, ja cavaa lasiin!

Valeria Netflixissä.

4

Polttavan kuuma Italian keskipäivän aurinko. Eilen liian monen lasillisen verran juotua viiniä. Tykytys ohimoilla ja hirveä hiki. Elokuvan nuorten miesten kesästä 1980-luvun alun Pohjois-Italiassa saa omankin olon heikkenemään hetkellisesti.

Onneksi riittää katsahdus elokuisen viileään Suomen keliin, ja helteen tuoma tukaluus on muisto vain. Kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla oleva yhdysvaltalainen yliopisto-opiskelija Oliver (Armie Hammer) saapuu huvilalle auttamaan tutkimustyössä antiikin professoria (Michael Stuhlbarg), joka viettää kesät Iltalian villallaan perheensä kanssa.

Perheen varhaisteini-ikäinen poika Elio (Timothée Chalamet) suhtautuu vaaleaan hiuksiseen veistoksellisen vartalon omaavaan tulijaan aluksi penseästi, mutta huomaa uteliaisuutensa voittavan. Ystävyyden kehittyessä Elio ymmärtää tuntevansa Olivetia kohtaan muutakin, mutta kuinka pyytää vastakaikua sellaiselle, joka on kiellettyä ja paheksuttua.

Call Me by Your Name on kuvaus nuoresta varkain syttyvästä rakkaudesta, joka kasvaa huumaksi ja katoaa valtamerten välimatkojen taa vain syttyäkseen uudelleen. Italialainen elämänmeno välittyy kyläkuvista, pulahduksista lampeen ja peltoaukeista niin todentuntuisesti, että oliivi suussa ja proseccoa huulilla voisi kuvitella käyneensä matkalla.

Call Me by Your Name HBO:lla.

5

Jos kevyet kesäsarjat eivät tuota taukoa alati vaivaasta mielenalhosta ja korona-huolista, on syytä avata järeämpi opas: kirja toivosta.

Miksi aikuisten ihmisten käytös riistäytyy netissä käsistä ja tilalla on vihuliaisia trolleja? Miksi aina juuri ne omat vastoinkäymiset ovat suurimpia, eikä kukaan muu tunnu ymmärtävän niiden suuruutta ja vakavuutta? Muun muassa näihin kysymyksiin vastausta luonnostelee Mark Mansonin kirja Everything is F*cked: A Book About Hope.

Suomennettuna en ole vielä kirjaa onnistunut löytämään, mutta kirjoittajan alkuperäinen teksti on nokkelaa ja värikästä, joten suomennosta ei oikeastaan huomaa edes kaipaavansa. Manson hahmottelee aikakauttamme materialistisesti vauraana, moni asia on juuri nyt parhain päin koko ihmiskunnan historiassa. Miksi siis tuntuu, että kaikki on menossa päin prinkkalaa peruuttamattomalla ja hirvittävällä tavalla?

Ilmastonmuutos, talousjärjestelmän romahtaminen ja yhteiskuntarauhan järkkyminen, puhumattakaan populistien ja uusnatsien noususta, ovat olleet toistuvasti uutisissa. Kirja on julkaistu ennen koronaa, joten siitä ei tietenkään ole sanaakaan, mutta muita lopunajan skenaarioita kyllä listataan ja käsitellään.

Toki mukana on toivo, ja keinot selvitä murheista. Manson käy läpi teorioita, filosofiaa ja vastausehdotuksia, miksi asiat tuntuvat ja näyttävät mielissämme usein hirveämmiltä kuin todellinen ympäröivä tilanne onkaan. Teos on muistutus jokaiselle vatuloivalle aikuiselle siitä, että meitä kaikkia kannattelee selkäranka ja joskus paras keino elämässä etenemiseen on ryhdistäytyminen.

Valituksen sijaan enemmän ymmärrystä ja hyväksyntää. Suurimmasta osasta meistä ei koskaan tule erityistä, elämä ei koskaan ole marmorisaleja ja pitkiä jonkun kokkaamia illallisia, vaan todennäköisesti pyykkivuoria, globaaleja kriisejä ja niiden keskellä arkea.

Ja se on hyvä, se on enemmän, se on parasta, mitä meille kaikille on tarjolla. Tie onneen sen keskellä on hyväksyntä. Me kaikki satuimme elämään aikana, jolloin koimme globaaleja muutoksia, joita emme voi ennakoida vain oppia tulemaan niiden kanssa toimeen.

Kippis sille, ja taskulämmintä kossua kulaus!

Kaisa Läärä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This