Kuinka yhteiskunnassa voi toimia ilman, että kilpailee muita vastaan? Lukukoira näyttää mallia

2.11.2026
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Niina Juutilainen

KOLUMNI | Niina Juutilainen harhaili Helsingin kirjamessujen lastenosastolla ja pohti rahan, tehokkuuden ja voiton maksimoinnin eetosta Varjokirjamessuilla.

”Lukukoiran työ on koiralle vaativa ponnistus, jota voi tehdä korkeintaan kaksi tuntia viikossa.”

Harhailuni ”Kumpulassa” eli Helsingin kirjamessujen (22.–25.10.2026) lastenosastolla tuotti ilahduttavan kohtaamisen. Messujeni kohokohdaksi nousi pehmeä ja kiharakarvainen uros. Espanjan vesikoira, Taito, on 6-vuotias lukukoira, joka hurmasi lasten lisäksi ainakin allekirjoittaneen.

Taito ja hänen ohjaajansa Katja Kuusela ovat messuilla Kennelliiton kautta. Kennelliiton lukukoiratoiminta täyttää ensi vuonna pyöreitä, kun toiminnan kymmenes vuosi pyörähtää käyntiin. Kuusela on aloittanut lukukoiran ohjaajan uransa jo ennen toiminnan alkamista Kennelliitossa, jossa hän toimii lukukoirayhteyshenkilönä. Vapaaehtoisuuteen perustuvan lukukoiratoiminnan juuret ovat Yhdysvalloissa ja toiminnan ytimessä on eläinavusteisuus.

Lukukoiran tehtävänä on kirjaimellisesti kuunnella lukijaansa, ottaa kontaktia, tarjota läsnäoloa lukijalleen – kovaa valuuttaa nykyajassa. Lukukoiran työ on Kuuselan mukaan koiralle vaativa ponnistus, jota voi tehdä korkeintaan kaksi tuntia viikossa. Ohjaajan tehtäväksi jää fasilitoida lukuhetki turvalliseksi kaikille, Kuusela kertoo.

Taito vaikuttaa herkkävaistoiselta herrasmieheltä, joka antautuu pienten lukijoiden halaukseen varauksetta. Minä vaikutun Taiton kyvyistä. Luen hänelle Pekka Töllin teosta Minä näen sinut: Arvostuksen psykologiaa (Tammi, 2024). Hän istuu edessäni, tapittaa ruskein nappisilmin, laskee pehmeän kuononsa kättäni vasten. Tulee kauttaaltaan lämmin olo. Olen ilahtunut uudenlaisesta tavasta lukea. Yleensä yksityisestä lukukokemuksestani tulee jaettu.

Lukukoirakoksi tähtäävän tulee käydä Kennelliiton lukukoirakurssi. Kuusela kuvaa koulutuskokonaisuutta simppeliksi. Ohjaaja käy kahden kerran koulutuksen ja koira soveltuvuuskokeen.

Olen varma, että läheisriippuvaisella ja häsläävällä saksanpystykorvallani ei olisi mitään asiaa näihin hommiin. Kuusela luetteleekin lukukoiralle tärkeiksi ominaisuuksiksi itsevarmuuden, rauhallisuuden, ihmisystävällisyyden ja kyvyn olla lukijalle läsnä sekä tarjota kontakti lukiessa. Lisäksi koiran tulee olla perusterve ja vähintään kaksivuotias osallistuakseen soveltuvuuskokeeseen.

Lukukoiratoiminnan isoin kohderyhmä ovat lapset. Kennelliiton lukukoirat käyvät tapahtumien lisäksi esimerkiksi kouluissa ja kirjastoissa. Myös ikäihmisten luona vieraillaan ajoittain kuuntelemassa vaikkapa päivän lehden lukua. Taito on hoitanut lukukoirakeikkansa lähiaikoina tapahtumissa. Tulevaisuudessa hän saattaa olla tavattavissa eräässä espoolaisessa kirjastossa…

kuva 2nina (kopio)

Kuva: Katja Kuusela

* *

Melkein hävettää saapua kaupallisuuden vaihtoehtona toimiville Helsingin Varjokirjamessuille (23.–25.10.2026) kaupallisten kirjamessujen ostoskassi kädessä. Antikvariaattiostoksia vaan, tekisi mieli huudahdella aulassa. Ostin melkein kommunistisen manifestin, mutta rahat ehtivät livetä antikvariaattien kassaan. Eivät varmasti tee voittoa tai riistä ketään!

Olen tullut kuuntelemaan Katariina Yli-Malmin haastattelua teoksesta Varkaan päiväkirja (Tutkijaliitto, 2026). Olen kiinnostunut aiheesta, koska rahan, tehokkuuden ja voiton maksimoinnin eetoksen alaisuudessa eläminen saa pääni räjähtelemään päivittäin.

Varkaan päiväkirja on päiväkirjamuotoinen essee varkaaksi ryhtymisestä kapitalismin ajassa. Vahingossa varkaaksi päätyvän päähenkilön päiväkirjamuotoiset osiot vuorottelevat ”oppimispäiväkirja” osioiden kanssa, joiden teoriapainotteiset tietoiskut valottavat marxilaista feminismiä ja saavat kaltaiseni sosialistin hyrisemään hyväksynnästä.

Teoksen markkinointiteksti kuvaa sen ”kehittelevän eräänlaista varastamisen praktiikkaa ja pyrkivän osoittamaan, kuinka kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä itsessään on rakentunut varkaudelle. Mitä varastaminen kapitalismissa siis oikeastaan tarkoittaa ja kuka on varas?”

kansikuva

Kuva: Tutkijaliitto

Yli-Malmi on valokuvan, seripainomenetelmien ja tekstin parissa työskentelevä kuvataiteilija ja kirjoittaja. Hänen pro gradu -tutkielmansa Työstäkieltäytyminen kumouksellisten feminismien asentona on lukulistallani. Ehkä vaihdan epätoivoisen ja tuloksettoman palkkatyön haun ja yrittäjämahdollisuuksien kartoittamisen välillä tempoilemisen työstä kieltäytymiseen.

Yli-Malmi kertoo Varkaan päiväkirjan taustalla vaikuttavan poliittisen intressinsä liittyvän kapitalismiin turhautumiseen ja yhteiskunnan taustalla leijuviin moraalisiin asetelmiin, jotka ylläpitävät kapitalismia.

Teos kysyy esimerkiksi, miten tuotantosuhteet on rakennettu? Ja miten, kenelle ja millä ehdoilla luksus on tehty mahdolliseksi? Teos osoittelee kapitalismin moraalisiin vaatimuksiin, esimerkiksi työssä käymiseen, jatkuvaan talouskasvuun ja yksilökeskeisyyteen.

Teoksen varas ei varasta taloudellisesta pakosta, eikä istu varkaisiin perinteisesti liitettäviin stereotypioihin. Hän varastaa puhtaasti aatteellisista syistä: osoittaakseen, miten kapitalismi toimii.

Minua puhuttelee haastattelussa erityisesti kirjailijan kaihoisa puhe toiminnasta ilman jatkuvaa kilpailuasetelmaa. Hän pohtii miten luoda yhteiskuntaan tiloja, joissa toimia yhdessä ilman, että toiminta on muita vastaan tai kilpailua?

En tiedä vielä. Toistaiseksi olen innoissani mahdollisuudesta syventyä marxilaiseen feministiseen teoriaan kaunokirjallisessa muodossa tarjoiltuna. Ehkä löydän vastauksia Varkaan päiväkirjasta, joka lähti kanssani kotiin samassa kassissa kirjamessujen antikvariaattiostosten kanssa.

Niina Juutilainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.