Kuvat: Francesca Mantovani / Gummerus
KIRJAT | Nobel-kirjailijan alun perin vuonna 1991 julkaistu teos on pieni, yhdessä illassa lukaistava teos, mutta harva kirja on yhtä paljas ja kuvaa naisen tunteita yhtä rohkeasti.
”Eleetön kerronta ja kirjassa samalla ryöppyävät tunteet tuottavat ristiriidan, jonka taitava kirjoittaja hienosti hallitsee.”
ARVOSTELU

Annie Ernaux: Puhdas intohimo
- Suomentanut Lotta Toivanen.
- Gummerus, 2024.
- 74 sivua.
Annie Ernaux kirjoitti Puhtaan intohimon (ranskaksi Passion simple) vuonna 1991. Se ilmestyi suomeksikin jo 1996, mutta syksyllä kirjasta ilmestyi uusi, Lotta Toivasen suomennos (Gummerus, 2024).
Puhdas intohimo on pieni, yhdessä illassa lukaistava teos, mutta harva kirja on yhtä paljas ja kuvaa naisen tunteita yhtä rohkeasti. Keskiössä on minä-kertojan suhde varattuun mieheen, A:han, joka saattoi ilmoittaa vaikkapa tunnin varoitusajalla, että nyt hänellä olisi hetki tavata naista.
Nainen puolestaan elää vain niitä varastettuja hetkiä varten. Hän on välillä liimautunut puhelimen ääreen niin, ettei uskalla lähteä kotoa minnekään, sillä mieshän voisi vaikka sillä aikaa, kun hän on vaikka kaupassa. Eletään siis aikaa ennen kännyköitä. Naisen aikuiset lapsetkaan eivät saa tulla yllättäen kylään, aina on sovittava tulosta etukäteen, sillä miehellä saattaa juuri silloin olla se vapaa hetki, jonka hän voi naiselle omistaa.
Luin kirjan ja jäin miettimään, mitä siitä voi sanoa ja myös, mitä Ernaux haluaa sillä sanoa. On pakko pohtia, miten noin henkilökohtaisia ja kuohuvia kokemuksia voi arvioida. Lukiessa herää myös tunne siitä, että tirkistelee jotakin, mitä ei välttämättä haluaisi nähdä.
Tartuin siis pohtiessani uudelleen Ernaux’n myöhemmin kirjoittamaan kirjaan Vuodet (Gummerus, 2022; lue Mikko Saaren kirjoittama arvio). Halusin tarkistaa, miten suhde näkyy kirjassa, joka on ilmestynyt vuonna 2008 eli 17 vuotta Puhdasta intohimoa myöhemmin.
Suhde varattuun, ulkomaalaistaustaiseen mieheen mainitaan tässä uudessa kirjassa vain ohimennen. Vuodet-kirjalle tyypillistä on myös se, että Ernaux kirjoittaa me-muodossa ja tekee kokemuksista eräällä tavalla kollektiivisen. Monet kokemukset tuntuvat toki hyvinkin tutuilta myös suomalaiselle lukijalle, jos on suunnilleen samoja vuosia elänyt.
* *
Puhtaassa intohimossa kirjailija sen sijaan tuo intohimon tunteen ja kokemuksen lukijan silmille hyvin suodattamattomana ja henkilökohtaisena, vaikkakin ikään kuin omia kokemuksiaan tarkkaillen. Nämä kaksi tasoa ovat kiinnostavasti teoksessa läsnä koko ajan. Eleetön kerronta ja kirjassa samalla ryöppyävät tunteet tuottavat ristiriidan, jonka taitava kirjoittaja hienosti hallitsee.
Pakosti miettii kyllä, miten kirjailija rohkenee kirjoittaa näin avoimesti. Missä ovat mahdolliset häpeän tunteet, joita jopa lukija voi kokea? Hän vastaa itse:
”Minua ei lainkaan hävetä kirjoittaa näistä asioista, koska kirjoittamistilanteesta – jolloin vain minä näen tekstin – menee niin kauan siihen hetkeen, jolloin muut lukevat sen; se hetki ei tunnu ikinä koittavan.”
Kun suhde väistämättä aikanaan loppuu, lukija jää ihmettelemään, minne huuma katosi. Tavallaan samaa ihmettelee kirjailija itsekin, mutta intohimo myös opetti:
”Tietämättään A. nivoi minut tiiviimmin maailmaan.”
* *
En ole lukenut aiemmin ilmestynyttä suomennosta Ernaux’n Puhtaasta intohimosta, mutta Lotta Toivasen suomennos on hieno. Hän tuo Ernaux’n tekstin rehellisyydessään hyvin suomalaisen lukijan kohdattavaksi.
Jos arvioisin tässä Ernaux’n kirjaa Vuodet, antaisin sille viisi tähteä. Puhtaan intohimon tähtimäärä jää vähäisemmäksi, mikä kyllä kertoo myös omasta kapeakatseisuudestani, ei kirjailijan ansioista. Arviot ovat aina subjektiivisia, eiväthän ne muuten arvioita olisikaan.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomalaisen runouden ihmeaikuinen Ilpo Tiihonen on saanut ehdottomasti ansaitun elämäkerran
KIRJAT | Pirkko Vekkelin erinomainen teos Mies, leikki ja ikävä avaa Suomen kolmanneksi parhaan runoilijan tarinaa.
Historia tulee eläväksi ja esitettäväksi – arviossa Lars Huldénin Kajaaninlinna 1636
KIRJAT | Tuomo Holopaisen ja Jaakko Salemaan suomentama Kajaaninlinna 1636 on yksi suomenruotsalaisen nykyrunoilijan Lars Huldénin vähemmän tunnetuista teoksista.
Polkuja on paljon, mutta riittääkö patikoijalle enää polttopuita? Arviossa neljä opasta päiväretkeilijöille
KIRJAT | Retkeilyn suosio tuottaa kirjoja, joissa reitit on esitelty huolella ja kiinnostavasti, mutta toisiin on ahdettu turhaa tavaraa.
Veri ei kaipaa varjoja – Agatha Christien Surma suviyössä hylkää nordic noirin synkkyyden
KIRJAT | Pokkarina julkaistu novellikokoelma on klassinen, englantilaisen rikoskirjallisuuden taidonnäyte, jossa korostuvat älyllinen päättely sekä arvoituksen ratkaisijan rooli.




