Kuva: Like Kustannus
LEVYT | Taitava huuliharpisti sukeltaa vanhahtavaan bluesiin hienosti soivalla patinalla.
”Jokelinin tyylitaju ja levyn pieteetillä viilattu toteutus vakuuttavat.”
Vuonna 1986 syntynyt Jantso Jokelin on melkoinen moniosaaja. Palkittu toimittaja ja tietokirjailija on tehnyt nimeä myös muusikkona, instrumenttinaan huuliharppu, josta on myös kirjoittanut kattavan tietokirjan (Huuliharppukirja; Sammakko, 2013). Vuoden 2022 Joutoretki-kirjassa (Like) Jokelin sukelsi yhdessä pitkäaikaisen taistelutoverinsa, kuvajournalisti Touko Hujasen kanssa suomalaisen yhtenäiskulttuurin sitkeisiin kohteisiin veistospuistoista peltoautoiluun.
Hujasen kanssa Jokelin on tullut meikäläiselle alun perin tutuksi vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä, kun soittivat yhdessä maagista ja eteeristä shamanistieurodiscoa, turkkilaista kansanmusiikkia ja suistobluesia yhdistelevää musiikkia Hujasen baglamalla ja Jokelinin huuliharpulla nimellä Ataturk Band. Sittemmin Jokelin on soittanut siskonsa Liila Jokelinin levyillä ja tehnyt yhteistyötä virolaisen slide-kitaristi Andres Rootsin kanssa.
Jokelinin soololevyllä Spark of Luck (omakustanna, 2024) harppu soi huomattavasti raukeammin ja rauhallisemmin. Eteerinen ja riisuttu folkblues ammentaa americanasta ja laulaja-lauluntekijäperinteestä intiimisti ja vangitsevasti. Välineinä on käytetty huuliharpun ohella resonaattoririkitaraa ja lyömiä, vahvistuksina kuullaan Ville Salosen banjoa ja Ville Rauhalan pystybassoa. Jokelinin laulussa soi teemaan sopivan tumman ajaton patina ja haikean melankolinen pohdiskelevuus.
* *
Last Night käynnistää levyn tummissa syövereissä mutta mukavan valoisasti. Vaikka melankolisuus leijuu viimeisen yön taitteessa eikä tunnelmaa pilata turhalla hötkyilyllä, soi huuliharpun purskautuksissa ja metallisesti rämisevän näppäilyn otteessa myös toivoa. Pimeällä taivaalla näkee tähdet.
Old Banjo Roll tuo luonnollisesti Salosen banjon mukaan soundikuvaan. Pahaenteisesti eteenpäin sykkivä soitto jättää hienosti harppua soimaan taka-alalle, antaen banjon vetkuttaa pohjauraa. Tumman eleetön laulupohdiskelu toimii hienosti pinnalla. Shoestrings (On a Shoestring Budget) läpsyttelee veikeämmin keskiarvoa huolettomammissa maisemissa nuotiokitarataputtelulla ja kepeällä harppuheleilyllä. Kengännauhabudjetillakin pärjää, kun oikein asennoituu.
Gambler’s Bluesilla ei ole varaa hävitä ja tätä pohdiskellaan dempatusti, kitaran soidessa enemmän pinnassa ja laulun savuisesti taustalla. Chickadee Stomp nimensä mukaisesti tamppaa ilman laulua muutaman minuutin, mutta riehakkuudestaan huolimatta silti aika pehmeällä askeleella ja housut jalassa. Mukaansa tempaavuutta kappaleessa toki on hienosti.
Leave Your Footprints palaa öisempään näppäilyyn ja melankolisempaan pohdiskeluun hienosti pelkistetyllä toteutuksella, jossa tumma maisema kohtaa niskasta vaivihkaa nappaavan melodisen koukun erinomaisesti. Rauhalan pystybasso tuo aurinkoisempaan ja jammailevampaan Don’t Go There -kappaleeseen juuri sopivasti lisää, pitäen silti kiinni albumin pelkistetystä ilmeestä. Only the Night maalaa jälleen öisempää pienieleistä vaaniskelua ja uhkaa melankoliseen tapettiin.
Paper Cup Blues iskee veikeästi silmää pelkistetyn ja hillityn näppäilynsä keskeltä harpun surffatessa jälleen taustalla. Rauhalan tukemassa Picaresquessa raukeillaan havaijilaismausteilla instrumentaalisti nykien, tunnelmallinen Taxi to a Housefire maalailee ihon alle pääsevän melankolisen päätöksen hienosti soivalle albumille. Jokelinin tyylitaju ja levyn pieteetillä viilattu toteutus vakuuttavat.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa The Lemon Twigsin kuudes albumi Look For Your Mind!
LEVYT | Yhdysvaltainen D’Addarion veljespari jatkaa kuudennella albumillaan Beach Boysilta ja Wingsiltä vaikutteita sujuvasti napsien.
Kuusikulmainen aurinko nousee helvetin ylle – arviossa Boards of Canadan Inferno
LEVYT | Kolmetoista vuotta hiljaisuutta, sitten täällä kellarin pimeydessä se vihdoin soi: Boards of Canada palaa Infernolla, synkimmällä ja samalla kauneimmalla levyllään sitten Music Has the Right to Childrenin.
Hillittyjen ja kauniiden melodioiden taiturikolmikko antaa yhteisalbumillaan tilaa elämän äänille – arviossa Kiri Ra!
LEVYT | Linda Fredrikssonin, Lau Naun ja Matti Byen kymmenen vuotta hioma teos vaatii kuuntelijalta valmiutta pysähtyä.
Selma Savolainen vie musiikkiaan uusiin ulottuvuuksiin – arviossa in the shade
LEVYT | In the Shade on kaunis ja persoonallinen musiikkipaketti, jonka haluaa kuulla yhä uudelleen.