Suomen parasta portugalinkielistä thrashcorea – arviossa Força Macabran 1997

Kuva: Svart Records

Força Macabra on se suomalainen brasilialaisista rankanpuoleisista punk-yhtyeistä vaikutteita ottanut portugaliksi laulava bändi. Jaa mikäkö? – No, 1990-luvun alussa pari supisuomalaista tyyppiä diggaili brasilialaista rupista punk-räimintää. Keksivät, että sellaistahan sitä pitää itsekin soittaa. Yhtyeen jäsenillä oli tuossa vaiheessa taustaa muutamasta punk- ja hardcore-ryhmästä, joista tunnetuimpia lienevät Selfish ja Rytmihäiriö.

Força Macabran edustama tyylisuunta on kuulemma thrashcore, kuten yhtye itsekin sen luokittelee. Niin sanotun thrash-metallin ja hardcore-punkin sekoitusta siis? Voi myös sanoa, että yhtye soittaa ihan vain raakaa, primitiivistä ja armotonta hardcore-punkkia metallivaikutteilla.

Vuoteen 1997 mennessä Força Macabralla oli jo takanaan muutamakin levytys, muun muassa hieno, kiukkuinen Nos Tumulos Abertos -LP. Voidaan arvioida, että julkaistessaan tuolloin nimettömän EP-levyn yhtye oli jo aika vakiintunut tekijä alakulttuurissa.

12-tuumainen 1997-vinyylituotos pitää sisällään materiaalia nimensä mukaiselta vuodelta. A-puolen täyttää se tuolloin nimettömänä julkaistu ep, ja niin sanotulla persposkella on harvinaisuuksia samoista Harjun ruumishuoneella tehdyistä äänityksiä. Mukana on lisäksi liite, jossa on perustiedot ja sanoitukset – kaikki toki vain portugaliksi.

1997 pyörii 45 kierrosta minuutissa. Musiikin lajityyppiin vihkiytymätön saattaisi äkkiseltään arvella, että se nopeus on väärä. Ei ole, ja levylle on mahtunut helposti 15 kappaletta, joista alkuperäisen EP:n kahdeksan raidan osuus on vajaat 12 minuuttia. Keskimäärin se siis on kepoisesti alle kaksi minuuttia per siivu. Jo tahtiakaan levyä kuulematta voi kappaleiden pituuksista arvella, että 1997 edustaa pohjimmiltaan hardcore-punkkia. Tavanomaisia thrash-metallikappaleita mahtuisi samaan mittaan ehkä pari kolme.

1997:ää voi luonnehtia musiikilliseksi turpaanvetämiseksi. Força Macabran hardcore on kiivasta. Perusrumpukomppi on tuttu: linkoava pyykinpesukone – nopeimmilla tarjolla olevilla kierrosluvuilla. Ja sitten vielä nopeammilla.

* *

Levyn aloittava Desolaçao Interna pitkälti tekee selkeäksi sen, mistä on kyse: kohtalaisen primitiivisestä, raa’asta, brutaalista rytinästä ja äärimmäisestä pärinästä. Sävyt ovat harvassa niin sanotuista hitureista puhumattakaan. Varsin suuren osan aikaa kitaroistakaan ei ota juuri mitään selkoa lyhyitä ulvahduksia tai soolovinkumisia lukuun ottamatta. Bassokitara taas enimmäkseen kuuluu selkeästi.

Itseäni on aina ihmetyttänyt joidenkin hardcore-punkkiyhtyeiden musiikilliseen estetiikkaan kuuluva kitaroiden vetäminen pelkäksi kohinaksi tai korkeintaan surinaksi, josta ei saa mitään selkoa. Joku voi toki ajatella, että ”se kuuluu asiaan”, ja niin varmaan joskus kuuluukin. Äänityksissä pääsisi hieman helpommalla, kun kitaristi käynnistäisi mikitetyn ja muutaman efektin läpi viedyn pölynimurin ja lähtisi itse kaljalle. Tai mistäpä minä tiedän, vaikka näin joskus tehtäisikin.

Kyllä Força Macabran kitarasaundit ovat uran edetessä jossain vaiheessa selkenemään käyneet – joskus silloin, kun thrash-metallin osuus suhteessa hardcore-punkkiin on sen musiikissa lisääntynyt. Varsinaista pehmenemistä ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Desolacao Internan jälkeen meno jatkuu pitkälti samana. Välillä jokin kappale alkaa virkistävästi bassokitaralla rymistettävällä introlla. Joskus sen kohdalla on osuvampaa puhua vain päristyksestä. Välillä kuullaan kitarasoolonpätkä.

1997:llä niitä metallivaikutteita kyllä kuuluu Força Macabran paiskonnassa hyppysellinen siellä täällä, kuten juuri kitarasooloissa. Ne ovatkin yksi tekijä, jonka siivittämänä osa kappaleista erottuu edukseen, a-puolella selkeimmin kaksi viimeistä raitaa: Guerra Civil ja O Fim. Jälkimmäisessä kuullaan vuorottelevia kitarasoolonpätkiä. Sitä erottaa muista myös keskitempoinen, raskas ”outro”. Se – ja koko raita – päättyy hetken hiljaisuuden jälkeen yksinäisiin tom tom -rumpujen iskuihin. Kuulostaa siltä, kuin Slayer-yhtyeen Reign in Blood -kappale olisi alkamassa hieman tuttua nopeammalla tempolla. Liekö sattumaa.

Ei 1997:ssä sen ihmeemmin vikaa ole, jos hyväksyy sen lajityypissä melko yleisen kitarasaundi-ihanteen. Kappale toisensa jälkeen saa pään nyökkimään musiikin tahtiin, esimerkiksi Aggressião, Morte dos inocentes ja Os quatro cavaleros a-puolen puolivälissä. Voisi arvioida, että 1997:n toimivuus riippuu ainakin osittain kuuntelijan mielen vastaanottavuudesta. Esimerkiksi kovin väsyneenä levystä ei välttämättä jaksa innostua.

* *

Levyn niin sanottu persposki edustaa harvinaisempaa materiaalia. Se lähtee karusti No Purgatório da Vida -raidalla, joka saa pään nyökkimään a-puolen iskevimpien kappaleiden tavoin. Laulu ei kuitenkaan ole koko ajan aivan yhtä raivokasta. Saundit eivät ole mahdottoman paljon a-puolta karummat.

Kakkosraidan Estúpidos do Metal Infernal intron kitarat muistuttavat hauskasti Stone-yhtyeen Get Stoned -kappaleen introsta. Siivu on toki Força Macabran omaa tuotantoa. Vaikka vauhtia piisaa, mahtuu mukaan myös hitaampi hevi-väliosa.

B-puolella on kuitenkin kolmen oman kappaleen lisäksi neljä lainabiisiä. Yksi niistä on poikkeuksellisesti suomalaisen Kaaos-yhtyeen (Ootsä valmis kuolemaan – suomeksi laulettuna). Kaaosta ei suotta pidetä yhtenä maamme hardcore-punkin peruskivistä. Força Macabran raivokas tulkinta erottuu levyllä edukseen, jos kohta tyylillisestikin hieman. Kuuntelijan pään tämäkin versio panee nyökkimään poljennon mukana, vaikka ei ehkä alkuperäisen ilmaisua tavoita.

Kolme muuta lainakappaletta ovat Skarniolta (primitiivinen Força sinistra), Ratos de Porãolta (raivokas Periferia) ja Cóleralta (kokonaisuutena ehkä levyn hidastempoisin Histeria). Levyn persposki päättyy samaan O Fim -kappaleeseen kuin a-puolikin, mutta lyhyempänä ”extended”-versiona. Tämän tyyppisten bonus-harvinaisuuskimaroiden joukossa 1997:n b-puoli nousee keskimääräistä parempaan kastiin. Ainakin osittain siinä edesauttanevat kelpo otteella paiskotut lainakappaleet. Yhtyeen onnistuneimmat omat sävelmät löytyvät a-puolelta.

Força Macabra on julkaissut edellisen pitkäsoittonsa vuonna 2022 ja toimii edelleen. Tietäjät tietävät. He jotka eivät hardcore-punkista piittaa, tietävät pysyä kaukana myös 1997-levystä. Muille etenkin a-puoli on kelpo tallenne aloittaa yhtyeen tuotantoon tutustuminen – jos sitä ei vielä ole tehnyt.

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua