Levykatsaus: Mikko Sidoroff, Hannu Virtanen, Topi Korhonen Kerho

Mikko Sidoroff ja Krysostomos. Kuva: Sonja Joutvuo

Modernia ortodoksimusiikkia

Onpa suomalaista ortodoksimusiikkia taas siunattu upealla teoksella! Nykyisin Dortmundissa vaikuttava kuoronjohtaja Mikko Sidoroff on säveltänyt perustamansa kamarikuoro Krysostomoksen 20-vuotisjuhlaksi kirkon ensimmäisen ruotsinkielisen liturgisen teoksen.

Vigilia on lauantai-illan palvelus, joka tässä teoksessa koostuu ehtoopalveluksen ja aamupalveluksen veisuista.

Päällimmäiseksi Vigilian (Alba, 2026) kuuntelusta jää havainto, kuinka rituaalien kielessä voi olla sokea omalle äidinkielelleen. Lukemattomia kertoja olen kuullut vigilian eri sävelmiä suomeksi, sen enempää niitä oikeastaan ajattelematta. Mutta kielen vaihto teki yllättävän tempun; tekstien merkitykset kristallisoituvat aivan uudella tavalla.

Toki myös sävellykset avittivat kirkastumista. Sidoroffin sävelkieli todistaa, että hän oikeasti ymmärtää tekstin dramaturgiaa.

Kuva: Alba Records

Sävelkieli on modernia: kentät liikkuvat ja niistä nousee melodialinjoja, tekstit lomittuvat ja soinnut kohoavat, dissonansseista nautitaan ja fuugamaista pakoakin on havaittavissa.

Aamupalveluksen aloittava Polyeleopsalm alkaa hurjalla ilon rytmillä ja samalla svengillä jatkuu seuraavakin veisu Välsignad är du Herre, puhumattakaan Gudsmoderns Lovsångin ilon ilmoille laukaisevista konsonanteista: prisar dig.

Hymy ja hämmästys – häpnad – on tunnetila Aftonhymnenin yllättävässä introssa, jossa kihertävät naisäänet visertävät kuin keväiset linnut. Veisun englanninkielinen nimi onkin paremmin paljastava: O Joyful Light.

Yksikään Vigilian veisuista ei ole pettymys, vaan läpi koko teoksen pysyvät ihokarvat ylhäällä. Mutta hiukan enemmän muita osuvat sydämeen Symeons Lovsång ja Stora Lovsången, joka perustuu tekstin ja matalan sävelen itsepintaiselle meditatiiviselle toistolle.

Tervetuloa Vigilian kanssa Tampereelle, Mikko Sidoroff ja Krysostomus!

* *

Ammattitaitoa ja sielukkuutta

Hannu Virtasen ennen julkaisemattomat laulut kunnioittavat lauluntekijän pitkää uraa ja nostavat veteraani Virtasen songwriterien aateliin. Niin upeita lauluja tarjoaa uusi albumi Uhtuan kuu (Alba, 2026).

Suuri ansio kuuluu myös sovittajille: Freija-yhtyeelle ja Timo Alakotilalle. Sovituksissa alleviivataan mitä mainioimmin laulujen tunnelmaa. Enkä pysty päättämään, kumpi koukuttaa enemmän, teksti, sävellys vai sovitus. Mutta laulut koukuttavat ja tuottavat mielihyvää. Ammattitaitoa ja sielukkuutta riittää.

Nimikappale Uhtuan kuu kuvaa hiukan melankolisesti vienankarjalaista kuva- ja äänimaisemaa, jota Lassi Logrénin jouhikko hankaa karheasti.

Maija Karhinen-Ilo ja Tero Pajunen vastaavat laulusooloista lämpimin ja puhtain äänin. Kertovat tekstit soljuvat tarvittaessa dramaattisesti ja kertosäkeet svengaavat.

Kuva: Alba Records

Jokaista kappaletta luonnehditaan tekstivihossa yhdellä informatiivisella lauseella, ja se on tarpeeksi. Niin kuin kappaleessa Varjo: ”Jos lapsi pelkää jotain, hänet nostetaan kurdiperheessä kolme kertaa tulen yli”. Tai Joki: ”Rohkaisua elämänmuutosta harkitsevalle”.

Bonuksena äänitteellä soi neljä lyhyttä laulua 1970-ja 1980-luvun vaihteesta. Niistä tulee jotenkin nostalginen ja lempeästi nuoruuteen katsova olo. Tamperelaisen Annastuuna-yhtyeen sovituksissa tekstittäjiä ovat muun muassa Anna Ahmatova/Pentti Saaritsa, Kössi Kaatra ja Timo K. Mukka. Laulujen tulkinta heijastelee syntymäajankohtansa tunnelmaa.

* *

Potentiaalista laulelmaa

Edellisen albumin kanssa samantyyppisestä maailmasta ponnistaa myös Topi Korhonen Kerhon Pantatut päiväkirjat (omakustanne, 2026). Muusikoilla on taustaa nykykansanmusiikkiyhtyeissä, kuten Värttinä ja Frigg. Levyillä soittaa jopa sama viulisti ja jouhikonsoittaja.

Korhosella on paljon sanoja, hän kertoo arkisia ja väliin outojakin tarinoita ja osaa riimittää tyyliin: ”onkse mun luonne/ vai ehkä ajan henki/ on rakkaus hyvä isäntä/ mut huono renki.”

Kuva: Susanna Oksanen

Topi Korhosen laulujen meininki on hieman melankolinen ja synkähkö, sävelkulut paikoin yksitoikkoisen toistuvia. Sillä haetaan ja onnistutaankin saaman hypnoottinen vaikutus. Itse hän soittaa kitaraa, harmonia ja mandoliinia. Letkeää maailmanmusiikillista rytmiä levittelee perkussionisti Hannu Risku. Esko Grundström bassoissa ja Iida Savolainen viuluissa komppaavat komeasti.

Hauskaa tunnelmaa tarjoaa esimerkiksi kappale Isäni ja mummoni: ”Ja isä soitti ja mummo soitti/ molemmat ne soitteli/ tavoitella koitteli/ soittajan nirvanaa”. Kyllähän pelimannimeininki vetää suupielet korviin.

Pantatut päiväkirjat kesti hyvin toisen kuuntelukerran – ja eivät tällaiset laulelmat oikeastaan hullumpia olekaan. Korhosessa on potentiaalia.

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua