Omalaatuinen italialainen haudanryöstäjätarina – arviossa La Chimera

Kuva: B-Plan Distribution

Arthur vapautuu vankilasta ja matkustaa sukutaloon jossain päin Italiaa. Isoa taloa sinne ilmestyvine jälkikasvuineen johtaa matriarkka Flora. Arthurilla on koulutus ja erityinen vainu löytää vanhoja historiallisia hautoja, tässä tapauksessa etruskien. Arthur liittoutuu hautoja ryöstelevän porukan kanssa, joka tilittää löytämänsä muinaisaarteet salaperäiselle Spartacolle. Arthurin varsinainen projekti on löytää entinen rakastettu Benjamina. Hänen huomionsa karkaa kuitenkin välillä Floran piikaan Italiaan.

1980-luvulle sijoittuva tarina heittää ikään kuin sekaisin vakavaa taidedraamaa ja omituista kasarin kulttielokuvahaahuilua, aina Spartacuksen retroteknistä mafiosotoimistoa myöten. Välimerelliseen draamatyyliin mukana on hulppeaa mutta rapistunutta sukutaloa itsepäisine vanhemman polven sukuhallitsijoineen, tässä tapauksessa siis Flora, jota Isabella Rossellini mainiosti näyttelee. Arthurin roolin näyttelevä Josh O’Connor on nähty aiemmin televisiosarjoissa The Crown ja Peaky Blinders. Ohjaajan sukulaistyttö Alba Rohrwacher näyttelee Spartacoa. Sivurooleihin on pestattu lauma näyttelijöitä, joiden kasvonpiirteet muistuttavat etruskiveistosten ihmishahmoja.

Niin, ne etruskit. Vaikka elokuvan lehdistömateriaaleissa puhutaan ”renessanssiseikkailusta”, ei La Chimeralla ole mitään tekemistä renessanssin kanssa, vaan mielenkiinnon kohteena on liki parituhatta vuotta ennen renessanssia vallinnut etruskikulttuuri.

Kuten elokuvassakin, on nykyisen Toscanan alueelta löydetty valtavasti hautoja ja muuta etruskien jäämistöä. Kuolemanjälkeinen etruskimaailma siis tunnetaan, mutta arkipäivän etruskikulttuuri on osittain edelleen hämärän vallassa.

Kuva: B-Plan Distribution

Samalla tavalla on hämärää se, miten ja miksi Arthur menetti rakastettunsa ja onko tämä silti jossakin yrittämässä saada yhteys Arthuriin. Näin ainakin elokuva vihjaa. Arthurin haudanryöstäjäjoukosta poikkeava aito kiinnostus etruskijäämistöön tuntuu liittyvän hänen haluunsa kaivaa entinen rakastettunsa esiin vaikka maan alta.

Italialaisilla tuntuu olevan erityinen taito tehdä välillä hulvattomiksikin riistäytyviä elokuvia, joissa on silti jotain vakavaa ja elämän kirjoa avaavaa. La Chimera on hyvä tulokas samaan joukkoon.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua