Ohjaaja Nadav Lapid ruhjoo Yes!-elokuvallaan Israelia häijysti, irvaillen ja hauskastikin

15.5.2026
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Shai Goldman

ELOKUVAUusi israelilainen elokuva ärsyttää, suututtaa ja viihdyttääkin – ehkä. Sitä kaikkea on Yes!

”Elokuva kieputtaa katsojiaan rypemisen kierteessä juuri niin kauan, että sen mielekkyyttä ehtii kysyä.”

ARVOSTELU

2.5 out of 5 stars

Yes!

  • Ohjaus ja käsikirjoitus: Nadav Lapid
  • Pääosissa: Ariel Bronz, Efrat Dor, Aleksei Serbrjakov
  • Ensi-ilta: 15.5.2026

Tulisieluinen ohjaaja Nadav Lapid ei pidättele itseään. Laatimassaan Israelin elokuvallis-satiirisessa muotokuvassa Yes! hän antaa täyslaidallisen synnyinmaalleen, jonka näkee menneen täydellisen väärään suuntaan sitten vuoden 2023 lokakuun 7. päivän Hamasin hyökkäyksen. Israelin militaristinen kulttuuri uusintaa sotilaallista ideologiaa.

Yes! kertoo riekalemaisen tarinan telavivilaisesta viihdyttäjäpariskunnasta. He ovat pianisti-koomikko Y (Ariel Bronz) ja hänen koreorgrafi-tanssija-vaimonsa Yasmine (Efrat Dor). He elävät ahtautuneina pikkuruiseen asuntoon yhdessä vauvaikäisen Noah-pojan kanssa. Lapsesta huolimatta pariskunta elää vilkasta elämää kierrellen juhlista toisiin Israelin yläluokkaa viihdyttäen.

Elokuva vilauttaa kuvataiteilija George Groszin (1893–1959) teosta Yhteiskunnan tukipilarit (1926), millä se rinnastaa itsensä korkeakulttuurisesti arvostettuun teokseen.

* *

Elokuvan henkilöihin kuuluu myös rahoitusalan vastenmielinen porho, hämärä venäläinen, joka antaa ymmärtää vetelevänsä naruja monien kulissien takana. Hän on se, joka tilaa Y:ltä uutta, sotaisaa nationalistista musiikkia. Porhoa esittää Aleksei Serebrjakov, joka esitti Andrei Zvjagintsevin Leviathan-elokuvassa (2014) maansa ja kotinsa putinistisen juonittelun takia menettävää miespoloa.

Miljardöörin hahmo on Yes!-elokuvassa, jotta saataisiin rinnastettua Vladimir Putin ja Benjamin Netanjahu, kaksi sotaisaa yksinvaltiasta.

Rinnastuksessa ei ole hienovaraisuutta, kuten ei elokuvassa muutenkaan. Nyanssit eivät ole tämän elokuvan juttu. Pitkän tuntuiseksi venähtävän alkuosuuden aikana viihdyttäjäpariskuntaa nähdään Israelin rikkaiden ja mahtavien juhlissa, joissa ei pihdata alkoholia, muita päihteitä tai orgiahakuista käytöstäkään. Harmillista kyllä, ohjaaja vaikuttaa olleen niin täynnä sanomisen paloa, että hän on antanut elokuvan keikahtaa muodottoman pitkäksi.

* *

Y nähdään useaan otteeseen kyntämässä naamallaan mutaa tai muita kiusallisen tahrivia aineksia. Elokuva kieputtaa katsojiaan rypemisen kierteessä juuri niin kauan, että sen mielekkyyttä ehtii kysyä sillä hetkellä, kun elokuvan käynti rauhoittuu varsinaiseen sisältöön.

Jos Yes! jotain kertoo, niin sen, miten helppoa viihdyttäjien tai vaikka taiteilijoiden on lähteä mukaan hallitsevien kerrosten hullutuksiin. Sen merkiksi elokuvassa on yksi osuva kuva, jossa yläluokan juhlien osanottajat tanssivat kuin olisivat marssimassa, ja tietenkin Y ja Yasmine säntäävät mukaan kuin mitä innokkaimmat vallankäyttäjien kannattajat.

* *

Lapadin elokuva on hyökkäävä pilapiirros, joka esittää Israelin yläluokan rappeutuneena ja täydellisen välinpitämättömänä teurastukselle, jota Israel Gazassa harjoittaa.

Odottamatonta on, että huolimatta avoimesta vihamielisyydestään pääministeri Netanjahun hallintoa kohtaan elokuva onnistuu silti esittämään israelilaiset edes jotenkin myötätuntoa ansaitsevina. Sympatian suurin syy on tietysti Hamasin terroristien hyökkäys muun muassa siviilien kimppuun 7.10.2023.

Oui 4

Efrat Dor, Idit Teperson ja Ariel Bronz yön hetkinä. Kuva: Shai Goldman

* *

Elokuvan tärkein asia on halu esittää ristiriitaisia tunteita tilanteista, joista on totuttu kuulemaan vain yhdenmukaisuutta vaativia iskulauseita.

Elokuvan syntyyn on vaikuttanut israelilainen aktivistiryhmä Civil Front. Hamasin terrori-iskun jälkeen aktivistiryhmä julkaisi uuden version Israelia vuonna 1949 perustamassa olleita ihmisiä juhlineesta laulusta Hareut. Alkuperäisversiossa ylistettiin maan perustamistaistojen toveruutta ja iloa. Aktivistit kirjoittivat sanoituksen uusiksi ylistämään Gazan tuhoamista maan tasalle ja levittivät videota lapsikuorosta laulamassa kansanmurhan kunniaa.

Video synnytti Israelissa ärtymystä, koska sen nähtiin propagoivan kahanismiksi kutsuttua oikeistolaisen äärisionismin suuntaa.

Yes! on joka tapauksessa elokuva, joka keskusteluttaa, eikä pelkästään sivuamistaan Lähi-idän asioista, vaan myös elokuvallisesta ilmaisusta ja taiteentekijän tehtävistä.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua