Benedict Cumberbatch on Patrick Melrose. Kuva: ITV

1

Edward St Aubynin kirjoittamaan kolmiosaiseen kirjasarjaan perustuva tv-sarja Patrick Melrose on tullut Viaplayn ohjelmistoon maaliskuun 2024 alussa. Viisiosainen minisarja nähtiin Yle TV1 -kanavalla vuonna 2019.

Patrick Melrose ei ole aivan tavallinen tarina siitä, että rikkaus ei välttämättä tee ihmisestä onnellista, usein päinvastoin. Melrose on rikkaan äidin ja muusikkoisän poika, joka elää Lontoossa ja kesät Ranskan Rivieralla yksinäisenä ja onnettomana lapsena. Aikuisena hän lääkitsee itseään kaikilla piristeillä, joilla saa päänsä sekaisin. Isän kuoltua Melrose hakee tuhkat kotiin New Yorkista – miksi, sitä hän ei osaa itsekään sanoa. Samalla muistot menneisyydestä vain pahenevat.

Äiti on aina ollut tahdoton alkoholisti, jota isä käytti pahoinpiteli henkisesti ja jonka rahoja kulutti. Ainoa aikuinen, joka välittää, on Anne, vanhempien alivuokralainen Nizzassa. Hänkään ei osaa auttaa, koska ei tiedä kaikkea. Rakastamaan Patrick oppii vasta, kun päättää olla vihaamatta isäänsä.

Patrick Melrose on tragedia, joka kestää katsomiskertoja. Tarina on sen verran rankka, että katsominen ei välttämättä onnistu maratonina. Nimiroolissa nähtävä Benedict Cumberbatch on nuoremman polven brittinäyttelijöistä paras.

2

Kun on kevät, on paras kulkuneuvo polkupyörä. Sillä pääsee ilmaiseksi paikkoihin, jotka kiinnostavat. Olen ollut aina kiinnostanut hautausmaista, kaikkialla maailmassa. Helsingissä tutuimpia ovat Hietaniemen hautausmaa, Malmin hautausmaa ja Maunulan uurnalehto. Ortodoksien, juutalaisten ja islaminuskoisten hautausmailla olen myös haahuillut usein.

Muistolehdossa on nimilaatat muistona heistä, joiden tuhkat on ripoteltu alueelle tai muualle. Maunulan uurnalehdon löytäminen Keskuspuiston kautta on vaikeaa, kesti kaksi kesää. Siellä ei ole kylttiä joka ohjaisi paikalle.

Kuljen hautoja katsellen ja törmään ns. tuttuihin. Olen joskus vienyt kukkasen ja usein kuvannut. Joka kesä käyn ”moikkaamassa” rakastamaani elokuvatietäjää, teatterisuvun hautaa ja laulajaveljeksiä ortodoksisella hautausmaalla. Yksi suosikeistani on näytelmäkirjailijan hauta, joka on mielestäni liian syrjässä taiteilijakukkulan alareunalla.

Olen kuvannut satoja hautoja ihan vain omaksi ilokseni. Maailman hautausmailla olen kuvannut arvostamieni taiteilijoiden hautoja, kuten Solnassa Ingrid Bergmanin, Lontoon High Gatessa George Michaelin ja Westminster Abbeyn kirjailijoiden kulmauksessa Charles Dickensin.

3

Jaana Semerin ja Leena Virtasen tietokirja Neitoperhot ja pahanhautojat – Naiset tekevät elokuvia (Atena, 2023) sisältää suoraa puhetta ja painavia ajatuksia naisten tekemistä elokuvista ja siitä, miten heitä on kohdeltu mediassa miesten hallitessa alaa. Siinä, mistä naiset olisivat halunneet tehdä elokuvia ja mistä heidän on annettu tehdä elokuvia, on ollut usein eroa.

Varoituksen sana: kirjassa kiroillaan paljon, mutta joka kerta hyvästä syystä. Ymmärrän.

Virtasen ja Semerin kirjoittamat esseet ovat antoisaa luettavaa ja täynnä hyvin perusteltuja oivalluksia. Semeri on ohjannut ja tuottanut dokumentteja Ylelle vuosikymmeniä. Virtanen on kriitikko, toimittaja ja kirjailija, tuttu Helsingin Sanomista ja taiteilijoiden elämäkerroista.

Suomessa naisten ohjaamien elokuvien historia on yllättävän pitkä mutta alusta alkaen ohut.

Glory Leppänen ohjasi ensimmäisenä elokuvan Onnenpotku (1936). Meni kymmenen vuotta Ansa Ikosen ohjaamaan elokuvaan Nainen on valttia (1943). Kyllikki Forssell ohjasi elokuvan Kolmiapila (1952) ja Ritva Arvelo palkitun elokuvan Kultainen vasikka (1961).

1980-luvulta alkaen naisohjaajien elokuvia on alettu arvostaa, melkein, kuin miesten. Esimerkkeinä Kaisa Rastimon Lauran huone (1988), Auli Mantilan Neitoperho (1997) ja Saara Cantellin Kohtaamisia (2010). Kaiken tämän alussa ja keskellä on Pirjo Honkasalo, joka jatkaa yhä laatuelokuvien ja dokumenttien tekemistä.

Elokuvien tekijöiden ja tutkijoiden näkemykset elokuvista ja tuotannoista ovat kirjassa antoisia. Kirjoittajien kehujen kohteeksi pääsee Anna Paavilaisen positiivisesti yllättänyt Kikka!-elokuva, josta pääosanesittäjä Sara Melleri sai Jussi-palkinnon, ansiosta.

Virtasen ja Semerin kirja on tarkka kuvaus siitä, miten suomalainen nainen on aurannut tietään elokuvien tekijänä.

4

Soulin kuningatar Aretha Franklin (1942–2017) eli musiikille ja kuoli aivan liian aikaisin. Hänen tuotantonsa on laaja: 38 studioalbumia ja kuusi livealbumia. Soulin lisäksi Franklin lauloi gospelia, bluesia, jazzia ja poprockia. Ansaitusti hänet palkittiin Grammy-palkinnolla 18 kertaa.

Omia suosikkejani ovat kappaleet Think, Respect ja (You Make Me Feel Like) A Natural Woman, kuten miljoonien muidenkin. Olin 13-vuotias, kun vanhempi ystäväni hankki Arethan LP-levyn Young, Gifted and Black (Atlantic, 1972). Tällä hetkellä levylautasella on sen kolmas versio, edelliset olen soittanut puhki. Seuraava sukupolvi on ”sosialisoinut” useat Aretha-levyni, mutta nyt on tarjolla Google, jonka kautta löytyy suuri osa kappaleista videoiden kera.

Vuonna 1992 julkaistiin kuuden CD-levyn boksi Queen of Soul, jolta löytyy Franklinin suurimmat hitit ja parhaat esitykset vuosien varrelta. Sain sen kavereilta 40-vuotislahjaksi.

John Landisin ohjaamassa elokuvassa Blues Brothers (1980) Aretha näytteli kuppilan omistajan rouvaa ja esitti unohtumattomasti kappaleen Think, tanssien. Jumalattomana ihmisenä olen ajatellut tuota kappaletta soitettavan hautajaisissani.

Aretha Franklin on ensimmäinen naislaulaja, joka sai nimensä Rock and Roll Hall of Fameen. Aretha Frankilin kuoleman jälkeen kerrottiin, että FBI oli listannut laulajan mustan ääriliikkeen kannattajaksi, kommunistiksi ja Yhdysvaltain viholliseksi.

Se, että saimme niin harvoin nauttia Franklinin konserteista Euroopassa, johtui hänen lentopelostaan. Konsertti Sveitsissä oli sovittu elokuuksi 2018 mutta hän ehti kuolla vuotta aikaisemmin.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua