Kuva: Riikka Hurri

Mukavaa, että meillä on tällainenkin tarina riitaantuneista suvuista ja nuorten rakkaudesta, joka ei pääty kaksoisitsemurhaan. Kaikki kunnia Shakespearelle, mutta ei kaiken aina tarvitse päättyä tragediaan.

Ronja, Ryövärintytär on herkullinen klassikko, joka on kestänyt aikaa erinomaisesti. Astrid Lindgren tarjoilee mukavasti pureskeltavaa tähänkin aikaan olematta alleviivaava.

Joensuun kaupunginteatteri on perinteisesti osannut lastenteatterin tekemisen ja onnistuu siinä tälläkin kertaa. Esityksessä saadaan rytmistä nopeasti kiinni hiukan laahaavan alun jälkeen. Näytelmä toimii niin lapsille, teineille kuin aikuisillekin. Pitkin näytelmää kuului yleisöstä pienillä äänillä lausuttuja ilahduttavia kommentaareja.

Edellisen kerran olen nähnyt Joensuun kaupunginteatterin Ronjan vuonna 1997 ja sekin on jäänyt vahvana elämyksenä mieleen, vaikka en osaakaan enää palauttaa mieleen tarpeeksi siitä arvioidakseni sitä kriittisesti. Nyt tunnelmaa ainakin asian tienneille tiivisti myös se, että ensi-illassa olivat paikalla vuonna 1997 Ronjaa näytellyt Riina Uimonen ja Birkiä näytellyt Leo Leino.

Kuva: Riikka Hurri

* *

Nyt Ronjan roolin tekee Aino Karlstedt ja hänen tapansa korostaa hyvin voimakkaasti Ronjan lapsellisuutta aktiivisen toimijuuden sijaan vaatii hiukan totuttelua, mutta tuo lopulta lisätehoa niihin kohtauksiin, jossa Ronja sitten toimii. Mikko Liimatainen puolestaan on kuin luotu Birkin rooliin ja hänen ilmavan tanssillinen roolityönsä syventää hahmoa kuin itsestään.

Jaakko Tohkanen Matiaksena, rosvopäällikkönä on ilmeikäs ja sopivasti ailahteleva. Tohkanen onnistuu välittämään hahmon kehityskaaren paitsi repliikeissään myös ruumiinkielellään. Maria Karhapää on Loviisana samaan aikaan voimakas ja herkkä. Ja toki hän laulaa upeasti. Karhapään ääni sopii erinomaisesti tällaiseen folk-meininkiin.

Etenkin Matiaksen puvustuksessa, maskeerauksessa ja hiuksissa kiteytyy kiehtovalla tavalla esitykseen ujutettu itäisyys. Rosvojen tansseissakin on vahvaa slaavilaista vaikutusta. Borkan porukka puolestaan on ”läntisempi”. Tässä ajassa tämän ratkaisun voisi tulkita jopa provosoivaksi, mutta minusta se on vain sopivaa. Kyse tuskin on kannanotosta suuntaan tai toiseen, mutta esteettisesti ratkaisu toimii.

Esityskausi alkoi heti ensi-illassa poikkeustilalla, kun ohjaaja Tuomo Aitta paikkasi Samu Stenbergiä Borkan roolissa. Ja toki sen huomasi, että kiireellä on tultu paikkaamaan, mutta ihailtavasti Aitta tonttinsa hoiti siihen nähden.

Kuva: Riikka Hurri

* *

Monenlaisista lavalla nähdyistä kummajaisista syöjättäret ovat vaikuttavia, pienimmille ehkä jopa vähän pelottavia liehuvine siipineen. Erityisen ilahduttavia ovat silti männiäiset rumpuineen ja luurumpukapuloineen. Maskit tuovat mieleen jonkin pakanametallibändin ja männiäisten kurkistelu muistuttaa perinteikkäästä black metal -tyylistä, jossa bändit kurkistelevat koivujen takaa lumisessa, synkässä metsässä.

Esitys on visuaalisesti upea niin lavastukseltaan, valosuunnittelultaan kuin puvustukseltaan. Ohjaus ja koreografiat rakentavat kokonaisuudesta vahvan. Joskin alkupuolella, kun salama halkaisee linnan, on sen toteutus harmillisen vaisu. Lavastuselementit vain vedetään erilleen valojen välähtäessä ja jyrähdyksen kuuluessa. Esimerkiksi helvetinkuilun yli loikkiminen on myös toteutettu kovin laiskasti, kuin ohimennen. Tosin Birkin putoaminen (lattialuukusta) sai sentään jonkun lapsen yleisössä repeämään äänekkääseen nauruun.

Joensuulaisena on lastenteatterin saralla tottunut Teatteri-Traktorin ja Tomi Kervisen hulluihin koneisiin ja viritelmiin, eikä sellaista nyt juuri ole tarjolla. Olen itse sitä koulukuntaa, että etenkin lastenteatterissa saa kyllä joskus olla spektaakkelia ihan spektaakkelinkin vuoksi. Toisaalta on arvostettavaa, ettei lapsia holhota liikaa. Esimerkiksi sana paska ja muutakin jossakin määrin roisia kielenkäyttöä raikuu lavalta.

Ronja, ryövärintytär on hieno, sopivasti anarkistinen valinta Joensuun kaupunginteatterilta ja puutteineenkin toteutus on erinomainen.

Pasi Huttunen

Kuva: Riikka Hurri

​Ronja, ryövärintytär

• Alkuperäisteos Astrid Lindgren
• Sovitus Annina Enckell
• Suomennos Tarja Joona, Jari Mäntyvaara ja Tuovi Paju
• Ohjaus Tuomo Aitta
• Lavastus- ja pukusuunnittelu Kaisu Koponen
• Valosuunnittelu Asko Heiskanen
• Äänisuunnittelu Antti Männikkö
• Musiikin sävellys Eve Pietarinen
• Koreografia Ulla Päivikkö, vierailija
• Videosuunnittelu Tuula Hakulinen ja Kaisu Koponen
• Videokuvaus Kaisu Koponen, Anssi Pennanen ja Tuula Hakulinen
• Projisointien näyttämöllinen toteutus Tuula Hakulinen
• Naamiointimestari Sanna Sahlman
• Tarpeistomestari Tuula Hakulinen
• Tarpeiston valmistus Vilma Gröhn, Carita Hiltunen, Jaana Tasma ja Kati Lotvonen (esitys- ja teatteritekniikan opiskelija)
• Kuiskaaja-tarpeistonhoitaja Marja-Liisa Turunen
• Järjestäjä Jussi Heikkilä
• Näyttämömestari Harri Asikainen / Juha Kerkkonen
• Näyttämötyöntekijät Juha Kerkkonen (näyttämömies) ja Ville Soppela (teatteriteknikko)
• Lavastemestari Juuso Ojanen
• Lavastuksen valmistus Anna Gröhn, Juuso Ojanen, Ville Valve ja Harri Asikainen
• Puvustomestari Nina Paakkunainen
• Puvustuksen valmistus Sanna Tarvainen, Soile Tarvainen, Jaana Tasma ja Essi Turtia (Tekstiili- ja muotialan koulutus, Riveria Joensuu)
• Pukijat Sanna Tarvainen / Soile Tarvainen
• Rooleissa Aino Karlstedt, Mikko Liimatainen, Jaakko Tohkanen, Maria Karhapää, Anna Ojanne, Samu Stenberg, Minna Maaria Virtanen, Markku Maasilta, Regina Launivuo, Petteri Rantatalo, Suvi-Maaria Virta, Otto Henriksson, Noora Arola, Ella Valkola, Harri Asikainen, Jussi Heikkilä, Ville Soppela
• Muusikot taustanauhalla Antti Männikkö, Eve Pietarinen, Tellu Turkka, Noora Arola

Ensi-ilta Joensuun kaupunginteatterissa 30.4.2025. Esityksiä 3.1.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua