Radiopuhelimet louhii keinuvalla lanteella – arviossa uusi Radiopuhelimet-albumi

Kuva: Piikkikasvi

Radiopuhelimien uudelta, yksinkertaisesti Radiopuhelimet-nimiseksi (If Society, 2023) ristityltä levyltä, löytyy kappale nimeltään ”Ikä on numero”. Eikä ikä tosiaankaan paina Oulun räyhähenkiä. Pirullinen saarnamies J.A.Mäki miehistöineen on jälleen loihtinut levyllisin päällekäyvää rock-puksutusta, jossa soi mausteina niin noise, proge kuin neofunk. Pohjalla on päällekäyvää rockia, jota pusketaan ulos punkasenteella. Soitossa ui metallisesti räsähtävä, mutta funkisti svengaava särmä. Peruskaavan ulkopuolellekin mennään.

Viiltävällä saksofonilla, tymäkällä riffillä ja hallitun konkkaavalla askeleella liikkeelle rysähtävä Kylmää hikeä on menevä mallikappale siitä kuljetuimmasta Puhelin-väylästä, joka ei vuosikymmenien jälkeenkään ole menettänyt viehätystään tai iskukykyään. Terve viriiliys leimaa energistä paahtoa.

Jumalan nimeen pistelee pari askelta rauhallisemmin, muttei hellitä ohjaustangosta. Kappaleen päätös ”Auta armias, ota minut mukaan” ei tiivistä mitään ”Voi hyvä luoja ota minut jo pois täältä” -tyyppistä lopunajan ahdistusta. Oululaisyhtyeen energinen tapa rullata säröisiä pohdiskelujaan pitää lipun korkealla, vaikka kaikki menisikin päin helvettiä.

Säröriffiä sorvataan tymäkästi myös nimeään myöten jyräävällä Muserruksella, mutta hiukan staattisemmin junnaten. Mäen laulu saa enemmän tilaa pujotella jurnutuksen päällä, ja saadaanhan soiton leimallisia äkkikäännöksiäkin lopulta mukaan pakettiin. Parhaimmillaan ylivoimaista ärjylaukkaa!

Maiseman hienosti sykkivä junnaus ja vaaniskeleva ilme pohtii mukavan hypnoottisesti. Syvän unen saksofonipurskauksilla koristeltu maisema laukkaa kipakammin.

Aatteiden hautajaiset töksäyttelee kulmikkaasti, pyörteilee hypnoottisesti ja leijailee pirullisesti syöksyillen, mutta ilman kiireen tunnetta. Se on taitolaji, jota moni ei hallitse.

Alussa mainittu ”Ikä on numero” alkaa ”vielä kerran uudestaan” kolkuttelemaan ja kilkuttelemaan kuin Cleaning Women, mutta ihan perinteisemmillä rokkivälineillä itse rakennettujen siivous- ja kodinhoitovälinesoittimien sijaan. ”En aja ansaa” -mantra aloittaa biisin ikään kuin uudestaan kesken kokonaisuuden. Funk-munakkuus on erinomaisella tasolla. Radiopuhelimet onnistuu vaivattoman oloisesti paketoimaan samaan biisiin useamman kappaleen ainekset ilman, että osaset vaikuttaisivat irrallisilta.

Kirkonmäellä on tiiviisti paketoitu annos hurmahenkistä saarnaa, paholaisen parranpärinää, keinuvan liukasta paahtoa ja murisevaa säröä. Mahdetaanko olla jo helvetissä asti vai vasta syvässä syöksyssä kohti kuilua? Kipakka Kirjeitä vatkaa tummankarheassa juoksussaan suoraviivaisen tehokkaasti ja kääntyilee välillä sulavasti uusiin suuntiin.

Vuoden 2005 Tommi-näytelmästä peräisin oleva haikea tango Mielenilmaus ei sytytä ja jää hiukan irralliseksi takavuosien nostoksi kokonaisuudessa. Sinänsä akustisemmin askeltava kappale on ihan ok, mutta se jää lähinnä kuriositeetiksi. Päätösraita Omistettu pyyhkii vielä pölyt energisesti paahtavalla piruilullaan, muttei – harvinaista kyllä – yllä aivan albumikokonaisuuden herkullisimpien hetkien tasalle. Kapakkipianon täydentämä kimalteleva loppukaahaus on toki hyvä kliimaksi hyvälle kokonaispaketille.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua