Kuva: Vastapaino

Tämän vuoden tammikuussa hulahti iso määrä verta hiihtoladuille Varsinais-Suomen Paimiossa. Purppurayllätys oli peräisin läheisestä HKScanin teurastamosta, ja tyyliin kuuluen yhtiö pahoitteli 30 000 litran ”jätevesien” pääsyä ulkoilureiteille. Syyksi tapahtuneelle se ilmoitti ”putkien tukkeutumisen”.

Punainen on monessa paikassa hätäsignaali, joka edellyttää pysäyttämistä tai pysähtymistä ja toimintaa. Paimion tapaus ei kuitenkaan pysäyttänyt kuin pari hiihtäjää ja sai liikettä muutamaan toimittajaan. Teurastamolla luultavasti korkeintaan manattiin huonoa tuuria ja pikkuruista imagotappiota.

Miksi valtavaan verimäärään reagoitiin niin laimeasti? Mihin jäi kriittinen keskustelu teollisesta eläintuotannosta ja siihen liittyvistä terveydellisistä ja eettisistä ongelmista? Emmekö me edes halua tietää, saati nähdä, mitä teurastamon sisäpuolella tapahtuu? Näitä ja muita vastaavia kysymyksiä asettelee laajempaan asiayhteyteen kattava, lähinnä humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden kirjoittama artikkelikokoelma Tunteva tuote – kuinka eläimistä tuli osa teollista tuotantoa? (Vastapaino, 2022).

Kokoelma lähestyy aihealuettaan erilaisista historiallis-sosiologis-käsitteellisistä näkökulmista ja niiden yhdelmistä. Lukijalle selviää miten ja minkälaisten vaiheiden kautta nykytilanteeseen on päädytty, miten meidät on siihen totutettu, ja millä tuorein tavoin tilanteen myös voisi nähdä.

Hyvä esimerkki ennakkoluulottomasta aihepiirin analyysistä on Sami Torssosen artikkeli Eläin pääomana, joka marssittaa areenalle jopa itsensä Marxin. Torssosen lähtökohta on ihmisen ja tuotantoeläimen välinen suhde. Hieman karrikoiden suhde oli ennen emännän ja tutun Mansikin välinen, nyt kuvaan mukaan ovat kiilanneet suuryritykset, pörssiyhtiöt. Emännän ja muiden ihmisten suhde Mansikkiin ja muihin tuotantoeläimiin on nyt pääoman värittämää (vai jopa tahrimaa?), sanoo Torssonen.

Sitten Torssonen rakentaa oman teoreettisen kokonaisnäkemyksensä ihmis-eläin-suhteen ja pääoman kytköksestä. Marxin lisäksi hän lainaa sosiologi Rhoda Wilkieltä ja paleoantropologi Pat Shipmanilta. Wilkien ja Shipmanin kontribuutio on tärkeä, sillä heiltä Torssonen saa käsitteelliset välineet ihmis–eläin-suhteen syvällisen ristiriidan ilmaisuun ja käsittelyyn: teollisessa tuotannossa eläin on raaka-ainetta ja tavaraa, mutta se on edelleen myös tunteva ja tunteita, sympatiaakin, herättävä elävä olento.

Eläinten tavaraluonne on ehtaa Marxia, jonka mukaan ”tavaran” erottaa muista tuotteista se, että sitä käytetään vaihdossa. Ja vaihdettavana tavarana eläimet muuttuvat numeroiksi ja euroiksi, vertailukelpoisiksi muiden numeromääräistettävien tavaroiden ja asioiden kanssa. Näin eläimistä tulee myös pääomaa, tuntevaa pääomaa. Tällaisia tuotannon pääoman roolissa olevia eläimiä Torssonen päättää kutsua ”voittoeläimiksi”, koska niiden tehtävä on tuoda voittoa yrityksen omistajille ja koska niitä yleensä ”jalostetaan” vain tuo voitto mielessä. Kaikkihan me olemme kuulleet broilerien ylisuurista rintalihaksista ja lypsylehmien tolkuttomista maidontuottomääristä.

* *

Euroopan komission kysely paljasti jo vuonna 2016, että 80 prosenttia unionin kansalaisista haluaisi muutosta eläintuotantoon. Torssosen käsittein: voittoeläinten pääomaluonne on ainakin osin ihmisiä vaivaavassa ristiriidassa eläinten tuntevuuden ja sympaattisuuden kanssa, vaikka kyselyyn vastanneet eivät tietenkään kyseisillä käsitteillä tuntemuksiaan kuvanneetkaan. Torssonen suosittelee lisätutkimusta ja sen tuloksiin nojaavia toimenpiteitä ristiriidan liudentamiseksi.

Tuntevan tuotteen 15 artikkelia sisältävät tutkittua tietoa ja näkemyksiä teollisen eläintuotannon 1800-lukulaisista alkuajoista aktivistien viime vuosina salaa eläintiloilla kuvaamiin videoihin ja teurastamojen julkisuuspolitiikasta rotukoiratuotannon ongelmiin ja ihmiskeskeisyyteen asti. Artikkelit ovat varsin tiukkaa tutkimusraportointia mutta samalla mukavan luettavia. Kirjoittamisen ote on valtaosin rennohko, asioita esimerkein ja normaalin asiasuomen keinoin avaava.

Kirjoittajat ovat kriittisiä, mutta eivät paasaa, vaikka asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, jolloin rotukoiria ”lisäännytetään” eikä ”jalosteta”, sillä jalostamisen kantasanalla ”jalo” ei ole juurikaan tekemistä koirien ihmiskeskeisiin tavoitteisiin ja mieltymyksiin liittyvien lisäännyttämistoimien kanssa.

Lopulta tutkijoiden asiallisen tasapainotteleva tyyli alkaa jopa hieman häiritä ainakin allekirjoittanutta ja alan kaivata tekstiin lisää väriä ja terävyyttä. Kun Annika Lonkila esimerkiksi päättää artikkeliaan Optimoituja eläimiä väittämällä, että ”tuotantoeläimillä on kriittisen tärkeä rooli ja arvo monissa yhteisöissä ympäri maailmaa”, nousee minussa halu haastaa tuollainen latteahko toteamus. Tuotantoeläimillä kun epäilemättä ja tunnetusti on iso rooli ja arvo, rahallinenkin, monissa yhteisöissä ympäri maailmaa, mutta kyse on useassa tapauksessa perinteistä ja niihin juuttumisesta. Todellisuudessa suurempi kasvipainotteisuuskin olisi jokapäiväisessä ravinnossa monasti käypä vaihtoehto, joka jopa mahdollistaisi ruokkia suuremman määrän ihmisiä.

* *

Vuonna 2018 tehdyn kansainvälisen laskelman mukaan vain neljä (4) prosenttia maapallolla elävien nisäkkäiden biomassasta on villieläimiä. Ihmisten osuus on 36 ja tuotantoeläinten 60 prosenttia.

Maailman lintumassasta 30 prosenttia on villilintuja, loput 70 tuotantoeläimiä (broilereita, kanoja, kalkkunoita yms.).

Eläintuotanto ja nykyään nimenomaan teollinen eläintuotanto on siis todella massiivinen ja luontokatoa aiheuttava ilmiö, ja meno meidän kuluttajien toiveiden täyttämiseksi joskus aika hurjaa.

Vilkaistaanpa lyhyelti sisään esimerkiksi broilertaloihin ja kanaloihin.

Munijakanat syntyvät niin sanotuista isovanhempais- ja vanhempaissukupolvista. Kyseisten sukupolvien munat lajitellaan sukupuolen mukaan, ja kukkopojat tapetaan kaasulla heti syntymänsä jälkeen. Kanoista tulee noin viiden kuukauden ikäisinä munijakanoja, joiden ”tuotantoura” kestää vuoden päivät. Sitten nekin tapetaan ja jauhetaan turkiseläinten ruoaksi. Joku luomukana voi päätyä myös ihmisten pataan.

Hengen hukka (opin ilmaisun eräältä vanhalta lappilaiselta metsästäjältä) on siis valtavaa, ja vain sen tähden, että linnuista on tehty voittoeläimiä ja pääomaa teollisen tuotannon ja markkinoiden rattaisiin. Eikä broilertaloissa voida kanaloita paremmin, eikä pysytä hengissä sen pidempään. Broilereita on vuosikymmenet lisäännytetty ja optimoitu tuottamaan lihasmassaa huippunopeasti, jopa siinä määrin, että niiden jalat ja sisäelimistö eivät lopulta kestä niiden oman kehon painoa. Niidenkin henkiriepu tosin viedään jo reilun kuukauden kärsimyksen jälkeen.

* *

”Jos teurastamoissa olisi lasiseinät, olisimme kaikki kasvissyöjiä”, väittää Sir Paul McCourtney reilut kymmenen vuotta sitten julkaistulla eläinsuojelujärjestö PETA:n videolla.

Ehkä niin, luultavasti ei. Itse joka tapauksessa arvostan Tuntevan tuotteen tapaista hyvää taustatutkimusta ja -työtä. Ihmis–eläin-suhteemme rakentuu luonnollisesti myös tunteille, mutta sen on ihmisten osalta hyvä rakentua myös faktoille ja ymmärrykselle.

Kari Heino

Lue lisää

Ohessa sivutun teoksen oheen ja vahvistukseksi voin suositella myös seuraavia:

• Kieli ja eläin. Vuorovaikutusta ja kielioppia monilajisissa yhteisöissä, toim. Rea Peltola, Anni Jääskeläinen ja Katariina Harjunpää. SKS, 2001. Teoksen arvostelu Kulttuuritoimituksessa.
• Esseitä eläimistä, Elisa Aaltola. Into, 2022. Teoksen arvostelu Kulttuuritoimituksessa.
• Eläimet yhteiskunnassa, toim. Elisa Aaltola ja Sami Keto. Into, 2015.Oikeutta eläimille, Peter Singer, suom. ja Suomea koskevin tiedoin täydentänyt Helena Tengvall. WSOY, 1991.

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua