LEVYT | Walesilainen Gwenno laulaa kolmannella albumillaan taas kornin kielellä. 1700-luvulla kuolleeksi julistettu kieli on viime vuosina elpynyt, osin Gwennon ansiosta, ja taipuu hienosti nykyaikaisen popmusiikin laulukieleksi.
Pelkällä etunimellään esiintyvä Gwenno Mererid Saunders (s. 1981) on walesilainen muusikko, joka on syntynyt kaksikieliseen perheeseen: hänen isänsä on korninkielinen ja äitinsä walesinkielinen. Gwenno on myös esiintynyt Michael Flatleyn Lord of the Dancessa ja Feet of Flamesissa; jälkimmäisessä hän on tehnyt pääroolin Las Vegasissa.
Varsinaisen soolouransa Gwenno starttasi 2010-luvulla. Ensimmäinen oma albumi, walesinkielinen Y Dydd Olaf, ilmestyi vuonna 2014. Toinen levy, kokonaan korninkieinen Le Kov, seurasi vuonna 2018. Näiltä levyiltä kannattaa kopata kuunteluun ainakin debyytin viileän tyylikäs menobiisi Fratolish Hiang Perpeshki ja Le Kov -levyltä löytyvä Tir Ha mor, Gwennon isoin hitti.
Tresor (2022) on Gwennon kolmas levy ja sekin korninkielinen, yhtä walesinkielistä kappaletta lukuun ottamatta.
Wales eli kymri on nykyisin noin 600 000 äidinkielisen puhujan britanninen ja kelttiläinen kieli. Cornwallissa puhuttu korni kuuluu samaan ryhmään, mutta sen tilanne on huonompi: kieli kuoli jo 1700-luvulla, mutta sitä on sittemmin elvytetty ja sitä puhuu sujuvasti muutama sata ihmistä. Jonkin verran kieltä ymmärtäviä on satoja tuhansia. Kolmas edelleen puhuttu britanninen kieli on Ranskan Bretagnessa puhuttava bretoni, jota kuultiin tänä vuonna Euroviisuissa Ranskan edustajan Alvan & Ahezin Fulenn-kappaleessa.
Tresor (”Aarre”) on Gwennon ja tämän puolison, tuottaja Rhys Edwardsin yhteistyötä. Siinä missä Le Kov -albumi esitteli korninkieltä maailmalle ja kuvasi kielen vaikeuksia ja toi esille kornilaista kulttuuria, Tresor kääntyy sisäänpäin. Levyn inspiraationa ovat toimineet taidemaalari Ithell Colquhounin ja korninkielisen runoilijan Phoebe Proctorin kaltaiset voimakkaat naiset. Tresor kuvaa sisäistä maailmaa ja yhdistelee henkilökohtaista ja poliittista.
No, sanoma jää osin kyllä mysteeriksi, kun levyä kuuntelee. Korninkielisiä sanoituksia voi löytää luettavakseen, mutta Google-kääntäjäkään ei kornia osaa – se tulkitsee korninkieliset tekstit kymriksi ja osaa kääntää jotain, kielissä on kai samaa sanastoa noin kolme neljäsosaa – mutta enimmäkseen Gwennon viesti jää hämäräksi. Hieno aloituskappale An Stevel Nowydh ilmeisesti kuitenkin kysyy: ”Onko merkityksen tyhjyys väistämätön osa elossa olemista?”
Musiikillisesti Tresor on joka tapauksessa kiinnostava ja tyylikäs tapaus. Kielivalinta saattaisi ohjata odottamaan jotain kansanmusiikkiin kallellaan olevaa, mutta Tresor on kautta linjan tyylikästä modernia pop-musiikkia. Vaikutteita on noukittu sieltä täältä. Stereolab tulee helposti mieleen. Rytmeissä on krautrockin junnausta, välillä tunnelma on hyvinkin unenomainen ja psykedeelinen.
An Stevel Nowydhin lisäksi levyn helmiksi nousevat painostavasti rullaava Ardamm, ärhäkän poliittinen N.Y.C.A.W. ja lennokkaasti trippaileva Anima, jonka musiikkivideo on aivan hulvatonta psykedeliaa.
Tresoria on helppo suositella, muutenkin kuin vain erikoisen kielivalinnan vuoksi.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.





