LEVYT | Mikko Saaren kokoamassa katsauksessa tsekataan neljä tuoretta EP-mittaista julkaisua. Valikoimaan mahtuu kotimaista poppia, metallicovereita, tanssimusiikkia ja unipoppia.
”Näkymätön manner herättää mielenkiintoa Aurora Minneä kohtaan – kuulisin mieluusti lisää kertomuksia näin taitavilta tekijöiltä.”
ARVOSTELU
Rioghan: Covers II
Beach House: Once Twice Melody
Aurora Minne: Näkymätön manner
Katy B: Peace and Offerings
Poppia reippaalla metalliotteella
Hyvät cover-biisithän maistuvat aina, joten Rioghanin Covers II (Inverse Records, 2021) pääsi lähempään syyniin jo nimen perusteella. Vielä kun biisilistalta löytyi heti ensimmäisenä Sian Chandelier, joka on oiva kappale ja josta on vertailukohdaksi Kina Grannisin hyvä cover, Covers II oli otettava soittoon.
Ensimmäiset kaksi biisiä EP:llä menevät samalla sabloonalla: ne ovat vauhdikkaita poppimetalliversioita popkappaleista. Sian Chandelier sykkii menemään djent-henkisesti ja toisena biisinä käsittelyssä on Modern Talking -hitti Lonely Tears in Chinatown. Sekin paiskotaan kevytmetallisesti ja oikein sujuvasti. Kuvittele popmusiikkia reippaalla metalliotteella ja naislaululla, niin olet mielikuvissasi molempien biisien osalta varmasti lähellä totuutta.
Kolmas biisi on sitten vedetty toiseen suuntaan, eli Skoldin Dirty Horizon -kappale on saanut pianoballaditulkinnan. Alkuperäinen veto on säksättävää metallia ja suoraan sanottuna aika tylsän oloinen biisi; tämä akustinen versio on eloisampi ja parempi, mutta kyllä tältä EP:ltä minun soittolistoilleni päätyvät ennemmin nuo poppicoverit.
Rioghan Darcy on kotimainen artisti. Hän on pyörinyt progressiivisen rockin ja gootin parissa, ensin runoilijana ja sanoittajana ja vuodesta 2019 alkaen myös muusikkona. Debyyttialbumi on luvassa vuoden 2022 puolella. Tämän EP:n musiikkipuoli on Teemu Liekkalan käsialaa.
* *
Leppoisia unia
Beach House on laulaja Victoria Legrand ja kitaristi Alex Scally. Duo on kotoisin Baltimoresta, Yhdysvalloista. Once Twice Melody EP (Sub Pop, 2021) ennakoi samannimistä, vuoden 2022 puolella ilmestyvää albumia. Luvassa on pitkä tupla-albumi, joka julkaistaan neljässä osassa. Tämä on ensimmäinen osa, seuraavat tulevat joulukuussa, tammikuussa ja helmikuussa.
Yleisin genreleima Beach Houselle on dream pop ja se kyllä istuu mukavasti: selvästi popin puolella ollaan, terävät reunat puuttuvat aika lailla tyystin ja musiikissa on unista suhinaa. My Bloody Valentine on minulle kenkiintuijottelugenren ykkösstandardi ja jotenkin leppoisammalta tämä kuulostaa, popimmalta, vaikka samoissa vähän laiskoissa tunnelmissa mennään.
Avausraita – myös tulevan tupla-albumin avaus- ja nimiraita – Once Twice Melody on oiva biisi, kakkosbiisi Superstar vielä parempi. Beach Housen fanit ovat olleet jokseenkin pähkinöinä uuden albumin saapumisesta, edellinen Depression Cherry ilmestyi 2015, joten tovin ovat saaneet fanit odotella uutta levyä. Näillä näytöillä voisin hyvinkin ottaa valmiin albumin tarkempaan kuunteluun, kyllä tällainen unipop sen verran hyvältä maistuu.
* *
Sadan vuoden takainen tarina
Aurora Minne on kollektiivi, jossa laulaa Tuuli Mäkiranta. Sovituksista ja tuottamisesta vastaa Kari Mäkiranta, ja Näkymätön manner -EP:llä (omakustanne, 2021) esiintyy koko joukko muusikoita ja laulajia. Spotifyn taustatiedoista selviää, että levy kertoo sadan vuoden takaisen tarinan; säveltäjä-sanoittaja Hanna Kivistö on kirjoittanut isoisoäidistään, joka lähti Amerikkaan etsimään isäänsä, jota ei ollut koskaan tavannut.
Musiikillisesti Näkymätön manner on jatsahtavaa poppia. Viiden biisin EP:lle mahtuu monenlaista tunnelmaa. Palatsin varjo aloittaa levyn haikeissa tunnelmissa, mutta seuraava kappale Ulapalla on jo suorastaan uhmakkaampi menoltaan. Olit mun unessa on nimeensä sopivasti vähän salaperäisempi veto, kun taas Laula läpi yön -duetto nousee dramaattiseen lentoon. Joella lopettaa levyn reippaammalla poljennolla.
Musiikillisesti levy on siis monipuolinen ja taidolla tehty. Tekstitkin ovat kaunista työtä, niissä riittää pureskeltavaa. Vaikka levyllä tarina onkin, se ei ole liian suoraviivainen kertomus, vaan kallistuu enemmän runouden puolelle. Näkymätön manner herättää mielenkiintoa Aurora Minneä kohtaan – kuulisin mieluusti lisää kertomuksia näin taitavilta tekijöiltä.
* *
Katy B on nyt ”Katy R&B”
Katy B on tunnettu dance- ja housetähtenä, mutta nyt viiden vuoden tauon jälkeen ilmestynyt Peace and Offerings (Rinse, 2021) vie artistin tyyliä uuteen suuntaan. Tällä EP:llä ollaan enemmän R&B:n ja neo-soulin parissa. Katy B on kertonut, että kappaleet heijastelevat enemmän sitä musiikkia, jota Katy B fiilisteli kotonaan klubien ollessa kiinni.
Katy B:n faneja ilahduttaa varmasti paluu pitkähkön tauon jälkeen. Minulla ei ole suotta taakkana odotuksia Katy B:n aikaisemman tuotannon perusteella. Avausbiisi Under My Skin ja heti perään lätkäisty Open Wound, eli EP:n ekat sinkut, ovat oikein mukavasti napsuvaa tanssipoppia. Olen musiikin suhteen varsin avomielinen ja moneen suuntaan kallellani, mutta R&B on noin genretasolla vähiten suosikkejani. Nämä sinkkubiisit eivät kuitenkaan saa R&B-allergiaani kukkimaan.
Oikeastaan vain Dancing Round the Truth on sellaista vähän velttoa R&B-soundia, josta en erityisemmin välitä. Kolmas sinkkubiisi Lay Low tarjoilee taas enemmän Karibian suunnalle vievää viekoittelevaa fiilistelyä, joka kyllä toimii, kiitos niukkojen, mutta tyylikkäiden torviaksenttien.
EP:n paras biisi on yllättäen jemmattu loppuun. Viimeisenä sykkivä Daydreaming on a Tuesday kuplii tavalla, joka herättää lämpimiä Kemopetrol-viboja: tämähän on ihan samaa sukua kuin Child Is My Name. Tämä kipale menee ehdottomasti jatkoon soittolistoilleni ja jättää EP:stä oikein mainion jälkimaun.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mä oon vähän outo, mutta silti ok – arviossa 20 000 Hz -yhtyeen kolmoslevy Kaaosteoria
LEVYT | 20 000 Hz -yhtyeen suriseva soundi rakentuu syntetisaattoreille ja rumpukoneille, mutta melodia loistaa rosoisuuden keskeltä.
Levykatsaus: Keith Jarrett, Trygve Seim, Louis Sclavis, Avishai Cohen, Tord Gustavsen
LEVYT | Müncheniläinen levymerkki ECM on käsite. Modernin, eurooppalaistyylisen avantgarden lipunkantaja tunnetaan virheettömästä, pohjoismaisen viileästä soundistaan.
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.