KIRJAT | Prometheuksen perintö kuuluu omaan käsikirjastoon ainakin silloin, kun joutuu työssään käsittelemään teismin ja ateismin kysymyksiä.
”Ainakaan minä en kyennyt päättelemään, onko Sillfors ateismia vastaan vai sen puolella. Tämä on kirjan ehdoton ansio.”
ARVOSTELU

Mikko Sillfors: Prometheuksen perintö – Ateismin maailmanhistoria
- Gaudeamus, 2026.
- 558 sivua.
Olisi suotavaa, että tietokirjan takakannesta tai päällyspaperin liepeistä voisi tarkistaa kirjoittajan pätevyyden. Tällä kertaa oli googlailtava, mutta tulos oli positiivinen. Kirjan Prometheuksen perintö – Ateismin maailmanhistoria (Gaudeamus, 2026) kirjoittaja Mikko Sillfors on uskontotieteilijä ja filosofian tohtori. Kieltämättä henkilötiedot olisivat olleet myös kirjan sisäsivuilla, mutta sieltä ne löytyivät hieman vaikeasti.
Teoksen sisällön perusteella selviää, että Sillfors osaa asiansa. Samalla hän myöntää, ettei voi olla kaikkien maailmanhistorian vaiheiden erityisasiantuntija, vaan hänen on ollut pakko turvautua spesialistien tutkimuksiin.
Ainakaan minä en kyennyt päättelemään, onko Sillfors ateismia vastaan vai sen puolella, tai jos hän on jollain kannalla, niin katsomuksellisen suvaitsevaisuuden. Tämä on kirjan ehdoton ansio.
Johdannossa Sillfors pohtii sitä, ryhtyisikö ateismin lyhempään historiaan, joka alkaa valistuksesta, vai lähtisikö aikojen alusta. Hän valitsee pitemmän vaihtoehdon, mikä epäilemättä on oikea ratkaisu, sillä ateisteja on ollut kaikkina aikoina ja lähes kaikissa paikoissa.
Toisaalta teoksessa laajasti tilaa saanut aasialainen perinne on vaikuttanut länsimaissa hyvin rajallisesti. Sen sijaan antiikin kulttuurilla on ollut iso merkitys. Epikurolaisuuteen, Lucretiukseen ja Prometheuksen myyttiin on viitattu läpi historian.
Sillfors arvioi läntistä aatemaailmaa pätevästi, vaikka kirjailija Franz Kafka ei tietenkään ollut ateisti. Tarkennettavaa on myös siinä, että sielun kuolemattomuus ei suinkaan ilmiselvästi kuulu kristilliseen oppiin. Voi huomauttaa vaikkapa siitä, että sanaparia kuolematon sielu ei ole Uudessa testamentissa.
Kirja tuo hyvin esiin sen, että uskonnolliset, uskonnottomat, ateistit, agnostikot ja uskontovastaiset ovat kaikki omia ryhmiään. Ateisteissa on uskontomyönteisiä ihmisiä, ja toisaalta uskonnolliset voivat olla kirkonvastaisia. Jos Sillfors olisi käsitellyt laajemmin 1900-luvun historiaa, hän olisi voinut mainita vaikkapa englantilaiset filosofit C. D. Broadin ja John McTaggartin, jotka ateismistaan huolimatta kannattivat Englannin anglikaanista kirkkoa.
Sillforsin kirjan pitäisi tuoda kaikille oman näkemyksensä propagandisteille nöyryyttä. Käsittämätöntä julmuutta ovat harjoittaneet sekä teistit että ateistit eivätkä välimallinkaan ihmiset ole siitä vapaita.
* *
Voi olla kohtuutonta vaatia, että melkein 500 sivun kokoisessa kirjassa olisi pitänyt vielä kirjoittaa jostain lisää. Siitä huolimatta kaunokirjallisuuden sivuuttaminen herättää kriittisiä kysymyksiä.
Mary Shelley ja Albert Camus ovat esillä, mutta harvat muut. Myös ateismille äänen antanutta Dostojevskia ei saisi unohtaa. Toinen tärkeä nimi on espanjalainen Miguel de Unamuno, ja onhan heitä paljon muitakin. Aatehistoriallisesti he ovat merkittävämpiä kuin John Lennon, jonka esiin nostaminen tosin keventää kirjaa mukavasti.
Kaikessa laajuudessaan Sillforsin teos on kulttuurihistoriallinen retki, koska teismin ja ateismin teema läpäisee koko inhimillisen elämän. Kaikkien aiheista kiinnostuneiden pitäisi hankkia teos kirjahyllyynsä. Tosin henkilöhakemisto lisäisi käytettävyyttä.
Arto Köykkä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lord Byron: Selected Writings kokoaa romantiikan kapinallisen kirjoitukset ja vastaanoton tuoreeksi, tulkinnalliseksi synteesiksi
KIRJAT | Oxfordin kokoelma luo lukijalle synteesinomaisen lukukokemuksen ja paljastaa tuoretta sisältöä runoilijasta.
Mitä tapahtuu, kun ikirouta sulaa? Arviossa Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaassa kuvatun purjehdusmatkan aikana tavataan kylien alkuperäisasukkaiden lisäksi niin merileijonia, karhuja, valaita kuin meduusojakin.
Aidalla on taito ymmärtää eläimiä – arviossa Finlandia-ehdokas Aida ja helleaalto
KIRJAT | Aida ja helleaalto katselee maailmanlaajuisia ongelmia lapsen näkökulmasta, hellyttävästi myötäeläen.
Toive paremmasta kiiltää kuin ilmapallo – arviossa Maria Viljan Finlandia-ehdokas Ilmapallokivi
KIRJAT | Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaassa otetaan taitavasti kantaa varattomuuteen. Päiväkoti-ikäisen Panun kaverilla on vappupallo, mutta Panulla ei.



